Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Nurkanvaltaus  1

2.3 kirjoitin muun muassa:

"Se taas tarkoittaa että Venäjä suorittaa pienen nurkanvaltauksen eli ottaa haltuun vaikkapa lentokentän ja kaasulinjan. Se tehdään oman maan kansalaisten suojelemisen varjolla ja samalla saadaan näytettyä mihin sotavarusteluun käytetyillä miljardeilla pystytään."

En osannut ihan ennustaa nukketeatterivaaleja tyyliin Irak/P-Korea ja että ihan vakavissaan pala Ukrainaa olisi noin vain liittymässä Venäjään. Hurjalta kuulostaa millä mallilla Ukrainan asiat ovat ja voiko joku oikeasti uskoa että Venäjään liittyminen olisi pelastus?

Vertasin Ukrainaa Kosovoon ja tänään osaksi kuulemani radiohaastattelun perusteella osuin aika hyvin oikeaan. Ukrainaa on johdettu huonosti ja pistää vähän ajattelemaan naapureiden sijoituksia kotimaassamme.


yötyö ja yksi mokaus  1

Mutta mitä tapahtui joulupukille/Sarasvuolle? En ennen Melissa Mäntylän haastattelun mainosta tiennyt ohjelmaa olevankaan. En lehteä ostanut tai tarinaa lukenut, mutta ilmeisesti ei ole enää?

Lumisateen vuoksi päivärytmi on sekaisin. Yhtä lyhyttä pätkää lukuunottamatta kaikki on ilmeisesti ihan ok.

Oli pitkä päivä ja liian lyhyet yöunet. Lainavaunun ehdin palauttaa tyhjennettynä ja sit olikin aurinko painunut horisontin taa.


Hyllyt tyhjiksi  1

Oletan että tänään saatiin kahdelle ihmiselle hetkellisesti hyvä mieli. Minä en ollut niistä kumpikaan.

Vielä ehtisi töihinkin vähäksi aikaa. Tietenkin sillä edellytyksellä että jotain on tehtävissä. Oli tilaus sisällä traktorikatoksen pohjasta, mutta asiakas hieman heikossa kunnossa. Ei päästy vielä pintamaita kuorimaan pois, mutta sorat oli saanut perille.


-17 taas  1

Tänään ei onneksi tarvinnut herätä aikaisin. Piti käydä hakemassa työkaluja ja tarvikkeiteita kotiin. Samalla reissulla muistin hakea myös uuden korkin polttoainetankkiin.

Hurja on vuorokautinen vaihtelu lämpötilassa ja pikkutiet luonnollisesti hyvässä jäisessä kunnossa.

Ilmeisesti aurinko on tehnyt tehtävänsä, koska kolme konetiedustelua tuli päivän aikana. Ei tuo maa enää syvälle jäädy, mutta niissä paikoissa missä on ongelmia kantavuuden kanssa on nyt oikea hetki toimia.

Pienine ostoksineni tarjouduin odottamaan että edelläni mennyt asiakas saa oikean näyttelyhäkkinsä. Tarjouduin koska oli taas se kassa joka välillä aiheuttaa väärien toimintojen valintoja kortilla maksaessa.


Penkkiurheilijan paratiisi vai painajainen  1

Jokerit- meni lehtitietojen mukaan halvalla kaupaksi. Ei tosin kuulostanut valmentaja kovin innostuneelta. Kausi kun päättyi tänään, vaikka tavoitteena kaiketi oli siirtyä parempaan sarjaan kotoisen liigan hallitsevana mestarina.

Tanja Poutiainen- jolla on takana paljon ja elämä edessä. Varmasti moni mies haluaisi juuri tuollaisen emännän itselleen, vaikka ei olisi voittanut kristallipalloja.

Kaisa Mäkäräinen on ollut hyvässä vireessä ja ilmeisesti kovaa vauhtia menossa kohti kristallipallon poimimista. Olisiko siinä kristallipallossa jo näkyvissä myös näiden kahden huippunaisen häitä...

En vetoa lyönyt, mutta olin vanhana Keken fanina nuoremman Rosbergin voiton kannalla, mutta mistään kristallipallosta en olisi laittanut Red Bullin 2. kuljettajaa 2.palkintokorokkeelle ja tulokaskuskia kolmospaikalle, puhumattakaan kakkosen hylkäämisestä ja Jenson Buttonista tallikaverinsa taakse kolmospaikalle.

Nuo ovat vielä pieniä yllätyksiä verrattuna ainoan maaliin saakka ajaneen Williams auton menoon. Että lähtöruuturangaistuksesta ja seinään ajamisesta huolimatta pääsee maaliin ja ohittaa kai peräti 20 kertaa. Vauhti olisi ilman noita murheita todennäköisesti riittänyt sijoille 2-5 ihan ajamalla ilman muiden keskeytyksiä. Siihen kun vielä lisätään tilastojen valossa kakkoskuskien kuningas toiseen autoon niin voidaan odotella hyviä sijoituksia myös jatkossa.

Ville Peltonen- ura uskomaton ja edelleen kultakypärä päässä.


Ei tullut kesää  1

Kone seisoo jäisen mäen päällä ja maat jäätyy lavaan kiinni. Vaihteeksi taas tie kantaisi, mutta painorajoitustauluja näyttää oleven vähän joka tiellä.

Huominen täytynee pyhittää perävaunun jarrujen korjaamiselle. Toinen puoli laahaa ja toinen ei pidä niin paljoa että menisi edes jäällä lukkoon.

Onneksi rumpujarru on helppo avata ja todennäköisesti riittää rummun sorvaus ja kenkien pesu- siis edellyttäen että kitkapinnat ovat paikoillaan ja sylinteri liikkuu.


Ja jälleen yksi homekoulu  1

Kyllä nyt haiskahtaa huijaukselta. Puhutaan mitä puhutaan, kirjoitetaan mitä kirjoitetaan mutta taas näyttää että ollaan kovaa vauhtia ampumassa kärpästä tykillä.

Jos Hämeenlinnan kokoisessa kaupungissa ei osata tehdä julkisiin rakennuksiin pihojen pintakaatoja ja rakennusta ympäröiviä toimivia salaojia niin jotain sentään on osattu. Pelastuslaitos on ollut kustannuksiltaan maan toiseksi tehokkain asukasta kohti.

Tokihan se koulu voi homeessa olla tai olla kaupungin mittapuulla korjauskelvoton. Ainoa oikeasti korjauskelvoton rakennelma on moottoritien kate ja tällä menolla siitä tehdään tunnelikoulu, väitetään homeiseksi ja rakennetaan toisella tai kolmannella yrittämällä kelvollilen tuulettimineen ja turvalaitteineen.

Mitä helvettiä siellä Nummen koululla on tehty vuosina 1999-2003 tehtyjen laajennuksen ja saneerauksen aikana? 11 vuotta myöhemmin käytetään nimitystä korjauskelvoton. Äkkiseltään ajatellen aika kalliiksi tulee, kun jopa mun ylijäämäpuista tekemäni puunkuivatushäkit on kestäneet yli tuon 11 vuotta.

Vuonna 1978 on ollut vielä vapaana hyvääkin rakennusmaata. Voihan sen koulun alla saveakin olla tai lähde, mutta veikkaan harjusoraa. Soraharjuun rakennetussa sairaalassakin lattioita on tehty moneen kertaan, mutta ihmettelen vaan miten koulu on kestänyt vuodesta 1978 vuoteen 1999 ja nyt sitten käytetään nimitystä korjauskelvoton.

Muuta selitystä ei tule mieleen kuin väärin tehty korjausrakentaminen. Varmaan se 1978 versio on vienyt paljon lämmitysenergiaa ja lämpöhukan myötä rakenteet ovat pysyneet suhteellisen terveinä.


Vikasijoituksiako  1

Ei ole tullut lotottua pitkään aikaan. Ehkä olisi syytä sitäkin taas kokeilla. Viime päivinä on on ollut sellainen pyörre menossa että odottelin jo että pankista soitetaan ja kysytään onko noi oikeasti mun menojani vai onko kyseessä joku väärinkäyttö tai huijaus.

En tiedä tosiaankaan mitä tulee noille rahoille tapahtumaan lähikuukausina. Sen tiedän varmasti että kiinteistöveros ei tule palautumaan mitään. Ihmettelen vaan kuinka sieltä voi tulla kiinteistöverolappu kun sitä ei ole vielä edes lohkottu.

Nyt varmaan tarvis yrittää nukkua kun viikonlopulle on tiedossa töitä ja lumisadehan sitä lisää entisestään.

Harrastaminen on ylellisyyttä


Turvallisuuden ulosmittaus  1

Tapahtui tänään: Edessä suora tie 57 ja valtatie 12 risteykseen matkaa muutamia satoja metrejä. Ajonopeus ainakin eilisen nopeusnäyttötaulun mukaan juurikin sallittu samoin kuin edessäni ajaneen japanilaisen auton. Sitten juurikin ehkä noin 300 metriä ennen sitä T-risteystä takaani lähtee ohitukseen hopean värinen MB ja ihan ok minun osaltani tilaa riitti ja oletinkin että palaa mun ja sen ilmeisesti keski-ikäisen naisen ajaman Avenskiksen väliin, vaan ei. Oliko sitten menossa puhelu vai promilleja veressä, mutta ilmeisesti se ohtittaja ei ollenkaan noteerannut että vastaan on tulossa auto.

Jos nainen siellä avensiksen ratissa ei olisi jarruttanut niin siitä olisi tullut joko kylki- tai nokkakolari tai molemmat. En ymmärrä mitä järkeä on hankkia 400 CDI ja sitten ohittaa noin toivottomassa paikassa ja vielä noin vaarallisesti. Sitten kun on päässyt ohi niin siellä 300 m päässä sitten kuitenkin seistään jonossa pysähdyksissä eikä sillä kameravalvotulla VT 12: lla näyttänyt olevan tarpeeksi voimaa pellin alla ohittaa yhtään ketään tai mitään.

Koska olin joka tapauksessa matkalla samaan suuntaan niin seurasin sitten ajokäyttäyttäytymistä sen matkan mitä tämä kamikaze kuski Tampereen suuntaan ajoi ja totesin että jotain hämärää siellä autossa tapahtui. Ensinnäkin jarruvalot syttyivät ja sammuivat omia aikojaan sellaisissa paikoissa ei ole mitään syytä koskea jarruun. Samoin takavalot paloivat välillä normaalisti välillä ei ollenkaan ja taisivatpa palaa jarruvalot myös kiihdyttäessä. Olisiko sitten ollut automaattilaatikko ja kuski tottunut manuaaliin tai päin vastoin. Voihan tietenkin olla että autossa oli kaikki ok ja auto korjasi turvaväliä automaattisesti vaikka kuski yritti tunkea johtotähteään edellä menevän takapuskuriin.


Ei koskaan ikinä, mutta kuitenkin kahdesti  1

Kaupungilla on ilmeisesti taas menossa tyrmäystippabuumi. En tiedä mitä mömmöjä on tällä kertaa laseihin/tuoppeihin pudoteltu, missä ja miksi, mutta ainakin yhdestä paikasta oli lehtikirjoituksessa mainitun osoitteen perusteella vahva veikkaus.

Tietysti kyse voi olla sattumastakin tai kertakaikkiaan liiasta määrästä alkoholia.

Jos kuitenkin oletetaan diagnoosi oikeaksi ja että tapauksia on ollut ainakin kuusi lyhyen ajan sisällä niin ilmeisesti jonkun täytyy jäädä auton alle ja kuolla että jakelijaa aletaan kunnolla etsimään.

Tähän menessä ilmeisesti kukaan näistä mainituista kuudesta ei ole käynyt antamassa verinäytettä vaikka on saanut oudon voimakkaita oireita. Tai jos on niin sitä ei ole julkistettu.

Vaikka ravintolan henkilökunta tekisi parhaansa niin millään eivät saa vahdittua kaikkia asiakkaita koko aikaa. Vaikka saisivatkin vahdittua niin lasit ja tuopit jäävät kyllä vahtimatta henkilökunnalta ja näköjään asiakkailtakin.

Olen varmaan ennenkin tästä kirjoittanut, koska kuulin vastaavaa tapahtuneen jo monta vuotta sitten- sillonkin useammalle kuin yhdelle ihmiselle. Ihmettelen vaan kuka ja miksi moiseen sortuu. Vielä pahempaa jos kyseessä on joku joukko joka on päättänyt tiivistää tyhmyytensä toisten ihmisten hengellä ja terveydellä leikkimiseen.

Vaikka periaatteessa en pidä hyvänä että ihmiset räpläävät kännyköitään koko ajan niin ehkä tämäkin tapaus ratkeaa kun kännykkäkameran kännäyskuvassa näkyy taustalla syyllinen itse teossa.

Otsikon mukaisesti jouduin tänään muuttamaan suunnitelmiani, ei nyt mitenkään radikaalisti, mutta kuitenkin sen verran ettei toiseen vastaavaan muutokseen ole varaa ainakaan seuraavaan puoleen vuoteen.

Niin ikään tämän viikon lehdessä oli juttua asunnottomuudesta ja syrjäytymisestä. Siinä ei kuitenkaan kerrottu tarinaa alusta vaan keskeltä ja nykyhetkestä. Joku voi pitää täysi-ikäisyyttä takeena siitä että voi muuttaa omilleen asumaan. Sehän ei ole mikään automaatio vaan tärkeämpää olisi ymmärtää mitä se asumismuoto tarkoittaa, mistä asumisen kustannukset muodostuvat ja niitäkin tärkeämpää olisi että on varaa maksaa siitä omillaan asumisesta. Joku voi asua omissa oloissaan onnistuneesti hyvinkin nuorena, mutta valitettavasti löytyy parikymppisiä ja vanhempiakin jotka pitäisi palauttaa ala-asteelle, sivariin tai mieluummin inttiin kasvamaan talon muiden asukkaiden viihtyvyyden vuoksi.

Sitten tämä ikuisuuskysymys eli raha. Kiitos pikavippifirmojen on maahan saatu oikea maksuhäiriöepidemia. Vikahan on tietysti niissä jotka ovat koroista ja kuluista välittämättä halunneet kenties vaikka vaan maitopurkin ja jauhelihaa silloin kun tilin saldo on näyttänyt nollaa. Siitä on sitten käynnistynyt ketju, jonka lopputuloksena on velka jota ei olisi pitänyt maksukyvyttömälle antaa. Niin suuri velkataakka että sen hoitaminen masentaa terveemmänkin ihmisen.