Dia's diaries

Pitkänmatkan linja-auto. Matka-aika-arvio: 8h. Matkustajamäärä: noin 50 hlöä.

Takapenkillä mummonsa seurassa matkustavat kaksi arviolta 4-vuotiasta lasta leikkivät, puhuvat, kinastelevat, riitelevät ja osoittavat mieltään erittäin kovaäänisesti. Lähipenkeillä istujat huokailevat, pudistelevat päitään, naksuttavat kieliään, luovat välillä paheksuvia katseita lasten suuntaan sekä puhuvat keskenään huonosta kasvatuksesta ja onnettomista perheistä. Erään kiljaisun jälkeen koittaa ihan ikioma h-hetkeni. Menen mummon luokse ja puhun hänelle hymyillen rauhallisella äänensävyllä.

D: Voisitteko pyytää seurassanne olevia erittäin herttaisia lapsia pitämään pienempää ääntä?
M: Pyydä itse.
D: Ajattelin, että Te heidän huoltajanaan tekisitte sen. Minä en tiedä, miten heille pitää puhua, jotta he ymmärtävät.
M: Enkä pyydä. Eivät he minua häiritse.
D: Selvä.

Asialle ei siis voi mitään, joten käännyn pois. Mummeli ei kuitenkaan ole ihan vielä valmis:

M: Sitä paitsi he ovat lapsia, joten heidän kuuluukin huutaa kovaa.
D: Niin tietysti, jos heidät on niin kasvatettu.

Menee tunti. Yhtäkkiä mummo ilmestyy eteeni.

M: Onko sinulla lapsia?
D: Mielestäni kysymys on sen verran yksityinen, että katson tarpeettomaksi vastata siihen.
M: Niin, kun kaikki lapsettomathan ovat aina parhaita kasvattajia.
D: Sitten asia varmaan on niin.
M: Eikä ole! Kun eihän heillä ole itsellään lapsia.
D: Ymmärsin kyllä, lapsettomilla ei siis ole lapsia.
M: Kun sinä sanoit äsken minua huonoksi kasvattajaksi.
D: En sanonut, taisitte käsittää sanani väärin.
M: Kyllä sanoit! Sanoit, että olen kasvattanut lapset huonosti!
D: Jos käsititte sanani tuolla tavalla, niin se on ihan Teidän oikeutenne.
M: Sinä siis sanoit minua huonoksi lastenkasvattajaksi?
D: Jos haluatte ymmärtää sanani nimenomaan tuolla tavalla, niin Teillä on tulkintaanne oikeus.
M: No niin.

Mummo lähti pois, ja jonkin aikaa matka sujui takapenkilläkin yllättävän hiljaisesti. Lopulta toinen lapsista päästi niin vertahyytävän kirkaisun, että heräsin horkastani.

D: NYT JOTAIN RAJAA SINNE TAKAPENKILLE!

Loppumatka sujui täydessä hiljaisuudessa.

Propsit kaikille adhd-lasten vanhemmille, huoltajille ja kasvattajille. Tämä mummeli ei heihin varmaankaan kuulunut. Tuskipa oli itse lastenlapsiaan kasvattanutkaan, koska oli vielä elossa.

Nettiin ei saa enää koskaan kirjoittaa mitään muuta kuin hyvää mieltä ja enkeleitä ja rinkeleitä, muuten tulee pahaa mieltä, nuhteita, sanktioita, poistoja, estoja ja uhkauksia (laillisia ja laittomia). Kirjoittelua varten on - erillisen kirjallisen ohjeistuksen mukaan - "ihan ikioma salainen päiväkirja". ÄO ylitti vihdoin kengännumeron. <- Tostako "tyhmä kuin saapas" tuleekin? :D

Mistäköhän hyppää mieleen Neuvostoliitto ja sanavapaus - voi apua, nyt jännittää: mitä tulee ensin, sanktioita, uhkauksia vai soittaako poliisi kyselläkseen mun tappoaikeista? xD

Tälläkään kertaa ei tullut mitään, vaikka kovasti poliisikorttia heilutettiin. Suuria taitaa olla enää vain puheet. Huokaus. "Asiasta ei aloiteta edes esitutkintaa, koska kirjoittelu on tapahtunut keskustelupalstalla anonyymilla nimimerkillä ilman minkäänlaista henkilökohtaisten tietojen tai muiden yksityiskohtien (nimet, kuvat) paljastamista." Ja aurinko on edelleen kuuma protuberoiva pallukka. Pallero :)

Ei kai sillä ole niin paljon väliä, onko kyseessä rahaa nainut vaihdevuosibättrefolkfru, myöhäisteiniangstipurkaus vai kustannustehokkuuden kourissa laitoksesta maailmaan päästetty aivovamma. Pakkohan poliisin on tutkia nämäkin tuikitärkeät pahoitettujen mielten aiheutukset siinä missä murhatkin.

50-luvulla taisi mennä aika paljon tynnyreitä ja 80-luvulla pumpulia lastenkasvatukseen.