Dia's diaries

Tänään olen kiitollinen siitä, että lähelläni on rakkaita ihmisiä ja että voin itse valita seurani.

Kuulinpa tarinan ikivanhalla juonella: mimmi ja kundi tapaavat; mimmi ihastuu, kundia panettaa; mimmi haluaa suhteen, kundi haluaa vain panna; mimmi ei kerro toivettaan julki, kundi kertoo omansa; sex is been had; sitten mimmi alkaa kiukutella kundille, joka ei jaksa kuunnella vittuilua ja katoaa kuvioista.

Tarinan kuunneltuani totesin: "Naisen homma on sitouttaa mies itseensä turvaamaan lasten elättämistä, ja miehen homma on nussia niin kauan kuin huvittaa ja sitten karata nussimaan seuraavaa."

Muutaman sekunnin hiljaisuus. Sitten seuraa kommentti järkyttyneellä äänensävyllä: "HÄVYTÖN!"

Pikantti lisä oli se, että kommentistani järkyttyi ikäänsä nähden elämää ja maailmaa liikaakin nähnyt ja maistellut korstomainen kenttäsika-adonis. Jes, pisteet kotiin. :D

Seriously. Keskimäärin nainen kaipaa, haluaa ja hakee kirkollisen mallin (1m+1n) mukaista parisuhdetta enemmän kuin mies. Toki parisuhteissa olevat miehet voivat tutkimusten mukaan paremmin ja kuolevat vuosia vanhempina kuin sinkkuveljensä. Koko totuus ei kuitenkaan tule tuostakaan julki.

"Sinä olet konfliktinhakuinen."

Tuon sanoi minusta (ei siis edes suoraan minulle) eilen illalla eräs henkilö, joka oli vain hetkeä aiemmin hyökännyt verbaalisesti vailla mitään (näkyvää/selkeää) syytä erään henkilön kimppuun syystä "et sitten tullut moikkaamaan mua heti kun saavuit tänne kokoontumispaikalle, mitä käytöstä tuo tuollainen oikein on häh, no vastaa nyt kun sulta kysytään".

Kohde pysyi hiljaa ja jätti katsomatta hyökkääjään päin.

Minun konfliktinhakuisuuteni näyttäytyi siinä, että otin kantaa julkiseen esitykseen ja osoitin mielipiteeni ja palautteeni suoraan puheenpitäjälle huomauttamalla, että kyseisen illan tarkoituksena on mukava ajanvietto ja että henkilökohtaiset erimielisyydet kannattaa hoitaa omalla ajallaan.

Luonnollisesti olisin voinut olla muiden lailla hiljaa, ihailla perusvalkoisia betoniseiniä, tuijotella teekuppiini, vaihtaa pöydän yli vaivihkaa merkitseviä katseita ja puolittaisia ymmärtäväisiä hymyjä: "Se nyt on tuollainen." "Kyllä se kohta hiljenee." "Antaa sen räksyttää, rauhoittuu nopeammin." jne.

Elämänkokemus kuitenkin osoittaa, että vastaavaa hiljaisuutta seuraa selän takana puhumisia, juoruilua, tilanteen tuloksetonta arvauspuintia, syyversioiden versomista, mustamaalaamista, salaliittoteorisointia ja kuppikuntia sekä sen ohella paljon muutakin turhaa.

Minä olin tullut paikalle sopimuksen mukaisesti viettämään hauskaa iltaa. Mielestäni yhden osallistujan päätös ei ollut riittävä siihen, että loppuseurueen pitäisi vain hyväksyä uusi ohjelma ja seurata farssiksi äityvää tilannetajuttomuusdemoamista vailla reklamaatio-oikeutta.

Jos aiheellinen ja rakentava huomautus on konfliktinhakuisuutta, niin kyllä kiitos, minä ilmoittaudun konfliktinhakuiseksi. Olen mieluummin sitä kuin vaitelias sietäjä, joka sallii yhden äänekkään aggressorin dominoida ryhmää. Sanon mieluummin vastalauseeni päin häirikön naamaa kuin kuiskuttelen ja kikatan hänestä poissaollessaan selkänsä takana.

Loppuilta menikin kivasti. Verbaalihyökkäyksen suorittanut henkilö poistui seurastamme heti sen jälkeen kun olin sanonut hänelle asiani. Myöhemmin hän kertoi eräälle seurueemme jäsenistä minun olevan konfliktinhakuinen.

Konflikteja on erilaisia ja fiksusti käytynä niitä voi hyödyntää kehityksessä ja kasvussa. Konflikti-sanalla on kuitenkin edelleen niin kalskahtavan rautainen negatiivisuusmaku, että moni käyttää sitä leimana.

Minä pidän sanasta konflikti. Sehän on pelkkä intressiristiriidan esiintuonti. Siitä on hyvä jatkaa neuvottelemista ja sopimista.

Pidän kykyä tuoda erimielisyydet esiin asiallisesti ja perusteluineen vahvuutena enkä häpeäleimana. Normaalin arkielämän konfliktien välttäminen voi pahimmillaan regressoida ihmistä ja sammuttaa elämästä valot ja värit.

Vähän lisätietoa konflikteista: http://www.kielijelppi.fi/puheviestinta/konfliktit-ryhmassa
http://www.trainerguide.fi/7-yhteisty%C3%B6/c-konfliktien-hallinta.aspx

Muutama viikko sitten luin alla olevan tekstin:

Oletko koskaan huomannut kun vaihdat ajatuksia ja tuntemuksia muiden ihmisten kanssa, että saat tavallisesti takaisin täsmälleen sitä mitä annatkin?

Onkohan se pelkkä sattuma?

Kyseessähän on yksi elämän laeista, joka näkyy kulttuurista ja ajasta huolimatta läpi ihmiselämän.

Ajattelin erästä tuttuani, joka on klassinen esimerkki itseaiheutetusta pahan olon kierteestä.

Olen seurannut kyseisen ihmisen olemista ja käytöstä useamman vuoden ajan sekä läheltä että kauempaa. Hän ei tunnu arvostavan saati rakastavan itseään. Hän haluaa (tai sanoo haluavansa) mutta ei uskalla tehdä. Hän puhuu ja suunnittelee mutta ei tee. Hän puhuu itsevarmuuden ja vahvuuden tärkeydestä mutta ei luota itseensä. Hän kertoo muille mitä näiden pitäisi tehdä tai olla tekemättä, mutta junnaa paikoillaan omassa elämässään. Hyvistäkin asioista hän etsii huonoa ja jollei löydä, keksii sen.

Siitä olen kiitollinen tälle tutulleni, että hän on ollut minulle hyvin vahva antiesikuva. Joka kerta, kun haluan kitikitivalittaa jostain, muistan tuttavani ja mietin, haluanko olla samanlainen kuin hän, onko minulla tosiaan aihetta valittaa, ja vaikka olisikin, pitääkö nimenomaan valittaa, vai voinko vain korjata asian ja säästä voimani johonkin järkevämpään.

Viime viikkoina eteeni on tullut useampi tilanne, joissa olen voinut joko istua käsieni päällä ja itkeä, että "maailma kiusaa", tai sitten tehdä asioille jotain. Tuttavaanikin mielessäni pitäen olen valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon, ja viimeksi tänä aamuna huomasin, että asiat järjestyvät itsestäänkin sitä paremmin, mitä enemmän suhtaudun "ongelmiin" tehtävinä ja mitä enemmän etsin ratkaisuja hukkaamatta aikaa valituksiin.

Elämä antaa ihmiselle juuri sen, mitä ihminen siltä tilaa. Minä uskon tähän myös siksi, että olen todennut sen tapahtuneen useita kertoja sekä omalla kohdallani että muille.

Asenne ratkaisee.

Tulipa tässä eräänä päivänä (taas kerran) käsiteltyä miesten ja naisten keskinäistä erilaisuutta: hormonit, aivokemia, ajattelutapa, käytös, maailmankatsomus...

"Puhtaasti" 100 %-sesti feminiinisiä naisia ja maskuliinisia miehiä on loppujen lopuksi hyvin vähän. Piirteitä on paljon, ja niitä esiintyy sekaisin molempien sukupuolten edustajissa. Tämänkin takia yleistykset johtavat useimmiten harhaan.

Naisiin liitetään emotionaalisuus, ja toisinaan siitä kuulee puhuttavan huonona piirteenä. Joitakin ihmisiä - niin miehiä kuin naisiakin - sanotaan drama queeneiksi siksi, että he eivät piilottele tunteitaan vaan ovat avoimesti omia itsejään. Kuka määrittelee sen, mikä on "liikaa"? Entä jos rajojen kriitereinä onkin määrittelijän omat estot, omat näkemykset, omat kokemukset ja omat pelot? Miten laajasti ne saavat (ja millä perusteella) määritellä toisen käytöstä tai persoonaa?

Olen tavannut ihmisiä, joita voisi kuvailla myös kuiviksi korpuiksi. Osa näistä ihmisistä on myös varuillaan, osa rennompia, mutta molempia yhdistää logiikan ylivalta tunne-elämästään. He ovat useimmiten hyvin pidättyväisiä, osa jopa pelkää jalansijan antamista omille tunteilleen. Nauraminenkin tapahtuu käsi suun edessä ja ääneti.

Pidän lokerointia hyödyllisenä vain ymmärtämisen kannalta. Lokeron muuttuessa leimaksi ja peittäessä henkilön alleen kyseessä on virhe, joka vääristää ja tuhoaa tuomatta juuri mitään todellista arvoa.

"Naisten logiikka" on halventava ilmaisu. Silti moni mies eksyessään pyörii ympyrää tai ajaa kymmeniä kilometreja väärään suuntaan, vaikka voisi kysyä tietä. Onko tämä järkevää? Ei. Onko sille selitys? Kyllä.

Dinosaurusaikaan miehen piti osata suunnistaa selviytyäkseen. Nainen ei poistunut kovin kauaa kotoa, siksi naiselle ei ei olekaan häpeäksi "osaamattomuus" lukea vuoria ja aurinkoa suunnistaakseen tuntemattomassa ympäristössä. Mies taas kokee helposti olevansa jotenkin vajavainen, ellei osaa osoittaa pohjoista ilman kompassia keskellä ventovierasta betoniviidakkoakin.

Paljon vitsejä on kuultu siitä miten naiset shoppailevat tuntikausia vailla varsinaista määränpäätä. Ihan vastaavaa toimintaa toteuttaa myös kanavasurffaileva tai venemoottoreita silittelevä venetön urbaani mies. Kummallakin sukupuolella on oma tapansa lepuuttaa aivojaan ja turvallisesti toteuttaa "järjetöntä", primitiivistä puolta itsestään, jolle ei ole enää olemassa varsinaista outlettiä betoniviidakoissa.

Naiselle on ominaisempaa prosessoida asioita puhumalla. Mies ajattelee hiljaa itsekseen, kunnes on keksinyt ratkaisun. Yhteentörmäys ja ymmärtämättömyys on melkeinpä oletuslähtötilanne.

Mies tuottaa vuorokaudessa 7.000 sanaa. Nainen tuottaa 24.000 sanaa. Ymmärrän hyvin, ettei mies jaksa prosessoida kaikkea. Ymmärrän myös, että naista harmittaa se minkä hän näkee tuppisuutena. Tarvitaan ymmärrystä ja vastaantulemista, jotta yhteistyö alkaa toimia. Kenenkään ei tarvitse muuttaa persoonaansa, vaan muokata toimintatapojaan sen verran, että välttyy turhautumiselta perusasioissa.

Aivan kuten homot eivät "valitse" suuntautumistaan eivätkä vauvat ihonväriään, eivät naisetkaan "valitse" olla itkuisia ja ärtyviä kerran kuussa eivätkä miehet "valitse" olla aggressiivisempia kuin naiset.

Erilaisuus on olemassa. Sillä on merkityksensä ja tarkoituksensa. Olisi hyvä ymmärtää sitä, soveltaa ja hyödyntää sitä sen sijaan, että arvostelisi sitä tai pyrkisi siitä pakottamalla eroon.

Toki hyväksyn sen faktan, että moni valittaa tai arvostelee tutustumatta asiaan laajemmin. Heillekin on tässä maailmassa tilaa. Olen vain valinnut minimoida kanssakäymiseni heidän kanssaan, koska väsyn heidän yksinkertaisuuteensa tai oppimattomuuteensa. Minusta he voisivat myös vain minimoida kosketuksensa kaikkeen mikä ei heitä miellytä.

Ja sitten jos koko maailma on "väärä", on aika katsoa peiliin. Sieltä voi löytää sen ihmisen, jonka on aika tarkistaa asenteensa voidakseen paremmin.

http://www.vtydknow.com/2014/05/10/1256/

Luin tänä aamuna oheisen linkin sisällön ja ilokseni huomasin voivani ruksailla entistä useampia kohtia "ominani".

Happy people:

25. They want you to succeed, too.

Joissakin kohdissa on itselläni vielä tsemppaamista. Tiedän kuitenkin kulkevani oikeaan suuntaan ja teen sen mieluummin keskittyen askeleeseen kerrallaan ja omassa tahdissani. Näin varmistan saavutusteni pysyvyyden ja käsittelen kerralla juuri sopivan määrän muutosta uuden tavan vakiinnuttamiseksi.

Tänäänkin olen kiitollinen monista asioista.

Ihminen on prosessi muutenkin kuin fysiikkansa osalta: myös henkisesti ihminen on läpi elämänsä "kesken" yksinkertaisesti siksi, että aina on lisää opittavaa ja kehittymisen varaa.

"Kesken" voi viitata jopa 99,99 %-seen täydellisyyteen tai saavutukseen, ja silti se on "kesken". Kaikentietävää ja kaikkivoipaa ihmisolennosta ei silti tule koskaan, sillä siinä tapauksessa hän lakkaisi olemasta ihminen ja muuttuisi jumalolennoksi. (Tosin toisinaan siihen ON mielenkiintoista pyrkiä...)

On jokaisen oma valinta, millä vauhdilla edetä, mihin pyrkiä, missä pitää hengähdystauko, mihin vetää raja - vai tehdäkö mitään.

Omat kriteerit ovat ihmiselle yleensä tutuimmat ja usein myös ne helpoiten hyväksyttävät. Empaattiset ja älykkäät ihmiset ymmärtävät omiensa olevan vain pisara meressä, minkä takia he välttävät tiukkojen kriteerien asettamista muille sekä pitävät odotuksensa muita kohtaan terveen rajoissa.

Odotan vaistomaisesti muiden yltävän samalle tasolle kanssani sekä huomaan joskus ällistyväni ja/tai ärsyyntyväni muiden alittaessa oman tasoni. Odotukseni perustuvat lähinnä siihen, etten pidä ihmisiä itseäni tyhmempinä enkä ajattele olevani ylivertainen verrattuna muihin, vaan sijoittuvani "kultaiseen keskiluokkaan".

Tällä viikolla ärsyynnyin erääseen tilannetajuttomuuteen, ja hetken asiaa pohdittuani tajusin ärtymykseni johtuvan odotuksestani, johon kyseisen tilannetajuttomuuden toteuttaja ei ollut antanut mitään aihetta.

Olisin voinut selitellä ärtymystäni väsymyksellä, nälällä, sateessa kastumisesta aiheutuvalla palelemisella ja varmaan vielä jollain muulla, mutta ne olivat vain osa palettia. Todellisuudessa erehdyin pitämään tätä naista hienotunteisena, vaikka hän ei ole sitä ollut ennenkään.

Hyvä oppitunti. Näitä löytyy varmasti lisää, kunhan tarkkailee ulkomaailman lisäksi myös omaa sisäistä maailmaansa. Lopputuloksena keskittyy olennaiseen (itsensä kehittämiseen) sen sijasta, että luettee, toistelee, arvostelee, tuomitsee ja tuskailee maailman virheitä tajuamattaan olevansa yksi niistä.

Yritin pitkään ymmärtää mm. sitä, miksi...

... kiihkoilija vaatii muilta itsehillintää
... sulkeutunut vaatii muilta avoimuutta
... epärehellinen vaatii muilta rehellisyyttä
... ivallinen aggressori ei itse kestä rakentavaakaan kritiikkiä
... muutosta toivova toimii omilla valinnoillaan tätä muutosta vastaan
... asioita haluava keksii tekosyitä niiden saavuttamisen välttämiseksi.

En ole löytänyt yhtään sellaista loogista, järkeenkäypää ja vedenpitävää selitystä tai perustelua, jonka kiihkoilija, sulkeutunut, epärehellinen, aggressori, itselleen valehteleva tai kaksinaismoralisti pystyisivät allekirjoittamaan.

Ja siinä oli virheeni:
hain sellaista selitystä, jonka sekä toistuvasti epäloogisesti/ristiriitaisesti toimiva ihminen että minä itse sivustaseuraajana pystyisimme näkemään samoin, mutta sellaistahan ei ole olemassakaan.

Rationalisointi on inhimillistä. Sen liikkeellepanevana voimana ja kaiken takana on yleensä häpeä tai pelko. Heikko ihminen ei uskalla olla rohkea ja tavoitella unelmiaan, ei kehtaa olla avoin ja altistua myös kritiikille, koska pelkää sen satuttavan eikä egonsa kestävän, mistä seuraisi taas häpeää.

Ihminen voi luoda itselleen pimeimmän tyrmän ihan omassa päässään, sitoa kätensä omilla estoillaan ja lamaannuttaa itsensä pelkäämällään häpeällä. Kaiken aggressionsa ja kovaäänisyytensä takana itkee pieni lapsi.

Ihmisen ulkokuori ja käytöksensä voi olla samanaikaisesti sekä tyrmä että selviytymiskeino, siksikään siitä ei olla halukkaita luopumaan: kaikki uusi pelottaa, ja vaikka vanha on vanhaa eikä aina toimi kunnolla, ainakin se on tuttua.

Passiivin käyttö on yksi tapa suojautua.
Todellisuudessa meitä ei pelota, vaan me itse pelkäämme.
Meitä ei hävetä, vaan me häpeämme.

Sanomalla "minä teen" sen sijaan että sanoisi "minulle tehtiin/tapahtui" antaa tilanteelle ihan uudenlaisen asetelman: jos tekee itse, asiaan voi vaikuttaa.

Hyvä uutinen on se, että itselleen luomastaan tyrmästä voi vapautua itse. Kunhan luopuu häpeästä, peloista ja rationalisoinnista.

Takana on taas yksi hektinen päivä. Niitä on välillä, onneksi harvemmin useampi putkeen.

Sain paljon aikaiseksi ja kalenterissa on vielä muutama olennainen to do -merkintä. Joistakin suunnitelmista luovuin ihan vain siksi, että olen oppinut myös rauhoittumaan.

Pysähdyin tänään juoksemisen välissä hetkeksi. Se oli lyhyt mutta aivan valloittava hetki. Katselin auringonlaskua enkä tehnyt mitään.

Ja huomenna sama uusiksi.

Eiliseen päivään on mahtunut paljon, myös ihanaa, ja siitä olen kiitollinen.

Pohjimmiltaan kyse on fokuksesta, siitä, mihin haluaa keskittyä.

Annan elämääni tuleville uusille ihmisille ns. luottamuslimiitin: kyseinen ihminen vaikuttaa itse ihmissuhteeseemme. Oma kanssakäymiseni voi vaikuttaa kyseisen ihmisen toimintaan ja valintoihin, sen tiedostan.

Uuden ihmisen luottamuslimiittiin eivät kuitenkaan vaikuta häntä enempää muut ihmiset, kuulopuheet eikä menneisyyteni.

Yksittäiset ihmiset ovat valehdelleet minulle. Yksittäiset ihmiset ovat käyttäneet minusta omaamaansa arkaluontoista tietoa minua vastaan sekä hyötymis- että satuttamistarkoituksessa. Yksittäiset ihmiset ovat asettaneet minut vastuuseen muiden ihmisten teoista. Yksittäiset ihmiset ovat syyllistäneet minua omista valinnoistaan ja virheistään.

Nämä ovat olleet näiden yksittäisten ihmisten valintoja mm. pelon, pelkuruuden, osaamattomuuden, häpeän, taitamattomuuden tai yksinkertaisuutensa takia.

Yksittäiset ihmiset ovat antaneet minulle tunnustusta, rakkautta, osoittaneet kunnioitusta ja arvostusta. Minusta on välitetty, seuraani on hakeuduttu ja minua on kiitetty avusta ja olemassaolosta.

Maailma on sekoitus kaikkea ja kaikenlaista. Siitä voi valita itselleen sen, mihin haluaa keskittyä, sen perusteella, haluaako valittaa vai vaikuttaa. Pelata pelejä vai elää tosissaan.

Joku valitsee olla hiljaa tosielämässä mutta huutaa ja sotia netissä. Joku valitsee olla kohtaamatta häpeäänsä ja satuttaa sen seurauksena teoillaan muita ihmisiä. Joku antaa periksi pelolleen ja menettää ehkä elämänsä tilaisuuden. Joku ei vain mieti, mutta tekee.

Pidän tärkeänä sitä, että vaikkei voisi kohdata ulkomaailmaa tai kertoa sille ajatuksistaan, pysyisi rehellisenä itselleen. Silloin on helpompi kasvaa vahvaksi ja jossain vaiheessa hylätä korvaavat toiminnat ja alkaa elää oikeaa elämää, sekä näyttää maailmallekin oman läpinäkyvyytensä ihmisenä: vailla häpeäsalaisuuksia tai pelkoestoja.

Minä uskalsin uskaltaa, ja siihen tarvittiin vain minua itseäni. Uskallus palkittiin, se siis kannatti.

Kannattamisen määrittelin itselleni näin: vaikka en aina saanutkaan vastausta kysymyksiini, ainakin olin kysynyt enkä ainakaan jättänyt tekemättä sitä, mikä oli itsestäni kiinni.

En jäänyt jossittelemaan enkä ainakaan harmittele vuosien päästä, että jätin tekemättä sen mitä halusin, koska uskallusta puuttui ja annoin periksi peloille.