Vähän kaikesta ja paljon muustakin. Hektisiä ajatuksia laiskaan tahtiin ja toisinkin päin. Varoitus: Henkisesti keskenkasvuisille, negailijoille ja muille trolleille sopimatonta sisältöä. Onnellisuus ja positiivisuus etusijalla.
Toiset ihmiset osaavat luoda ympärilleen hyväntuulisuuden ja rauhan auran, johon osuvat rentoutuvat ja tuntevat saavansa positiivisen energialatauksen.
Toiset taas osaavat rikkomisen, loukkaamisen, aiheettoman kritisoinnin, ärtyneisyyden ja pahan olonsa vuodattamisen saastuttamaan ympäristöään.
Miksi toiset antavat hyvää ja toiset pahaa?
Jokainen antaa siitä, mitä hänellä on eniten.
Metsä. Mustikoita. Aurinko. Grillikatos. Hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Hyvät eväät hyvään oloon.
Viikonloppu oli täynnä hyvänmakuisia saavutuksia.
Etsin ja löysin. Kokeilin ja onnistuin. Opin ja sovelsin. Tein parissa päivässä kolme henkilökohtaista ennätystä sekä töiden että vapaa-ajan saralla.
Metsässä patikoidessa huomasin, että tietoinen läsnäolo luonnistuu erittäin helposti varsinkin ylämäessä ja kallioilla kiipeillessä. Ei siinä hirveästi pivoteja ja exceleitä pohdita kun saalistetaan kasvisruokaa ja samalla taistellaan hyttysiä vastaan.
Savulohi-sienipaistos ja mustikkasmoothie maistuivatmyös sunnuntai-iltana.
Elämä on ihanaa.
Kaikki tämä koettu aamuauringon valossa ja näppärästi juuri kahden sadekuuron välissä. Ihmeellistä miten paljon energiaa ja levollisuutta voikaan saavuttaa tunnin luontoretkellä.
Hankalaltakin tuntuvista asioista voi saada sekä hyvät naurut että tuntuvan oppitunnin.
Heitetystä kivestä ei tarvitse ottaa koppia eikä heitellä kiviä takaisin. Toisen provokaation voi jättää myös omaan arvoonsa.
Vahingossa astuttuaan läjään ei kannata likaantua enempää potkimalla sitä, vaan katsoa jatkossa tarkemmin, mihin astuu.
Muidenkin virheistä voi oppia. Kannattaa myös muistaa, että joskus on kyse vain erilaisesta näkökulmasta, joka voi olla ihmiselle Oma Totuus. Saahan se olla.
Aikaansa ja elämäänsä voi sijoittaa tai tuhlata. Jokainen päättää itse, kumpaa tekee.
Jos ihmistä sanojensa mukaan "ärsyttää" jokin asia, "vika" ei välttämättä ole asiassa itsessään. Aika usein kyse onkin neutraaleista asioista yhdistettynä ärsyyntyjän omaan historiaan tai persoonaansa. Tätähän ei ärsyyntyjä huomaa, koska on helpompaa osoitella sormella pois päin itsestään ja hokea: "Tuo on väärin/virhe!" vain koska hän ei itse pidä siitä. Looginen virhe, kun oman tunteensa takia leimataan jokin asia huonoksi.
Jo pelkkä ilmaisumuoto "minua ärsyttää" on harhaanjohtava. "Minä ärsyynnyn" on toimivampi, sillä esim. värikäs kuva tai toisen ihmisen hymy eivät itse kävele ärsyyntyjän luokse, kotiinsa, naamaansa kiinni eivätkä väkisin herätä hänen huomiotaan, vaan ärsyyntyjä itse huomioi ne ja valitsee reagoida niihin omalla tavallaan. Reaktiollaan ärsyyntyjä myös viestii, ettei hyväksy näitä asioita, ja siihen hänellä on oikeus. Kuitenkin näiden asioiden leimaaminen yleimaailmallisen huonoiksi sekä yritys pyyhkiä nämä asiat pois maailmasta ovat jo aggression tunnusmerkkejä.
Minä olen joskus ärsyyntynyt sellaisista ihmisistä, jotka esim. röyhkeästi istuvat toisten pöytiin tönien samalla pöydässä istujia sivummalle ja sekaantuvat muiden keskusteluihin, ihan kuin heillä olisi oikeus tehdä niin vain siksi, että kyseinen pöytäporukka ole salaisessa yksityiskabinetissa aseistautuneen supersankarijoukon vartioimana.
Miksi minä sitten ärsyynnyin näistä iholle tungettelevista huomionhakuisista riitapukareista? Koska he laittavat omat valintansa muiden vastuuksi, heittäytyvät vastuuttomiksi kakaroiksi ja vaikeuttavat käytöksellään (joskus jopa tietoisesti) muiden elämää. He uhmaavat ja rikkovat muiden henkilökohtaista tilaa ja sitten suuttuvat tilaansa puolustaville ihmisille. He tunkevat nenäänsä muiden asioihin ja loukkaantuvat verisesti, kun nämä osoittavat kakaramaisille riitapukareille ovea. He nimittelevät muita mutta suuttuvat, jos heille tehdään sanoin.
Kun ymmärsin tämän, en enää ärsyyntynyt. Käytöksen takaa näkyvä huomionkipeys ja yksinäisyyden sekä vailla huomiota jäämisen pelko ajaa näitä ihmisiä olemaan karumpia ja kulmikkaampia käytöksessään kuin mitä he ehkä todellisuudessa ovatkaan, koska heitä ajaa pelko ja heillä on paniikin rasvaama kiire onnistua. He koittavat väkisin painaa itsensä kiinni muihin tunteakseen lämpöä - tajuamatta, että yhteenkasvamiseen tarvitaan aikaa, tilaa ja molemminpuolista halua.
Ymmärtäminen lisää empatiaa. Silloin näille huutajille ei tee enää mieli sanoa: "Turpa kiinni, apina!" eikä näitä iholle tunkijoita tee mieli työntää väkisin kauemmas, mieluiten naamalleen kuralätäkköön, eikä näille "totuuksien torville" halua olla enää kinastelukumppanina. Jos he tulevat kohti, voin väistää, ohittaa ja jatkaa matkaani. Huuteluihinsa ei tarvitse vastata: yksin kirkuva ihminen on jo sinänsä surkuhupaisa näky. Heidän seuratessa voi ajatella heidän kaipaavan johdatusta, ja tiet/kadut nyt ovat pitkälti kaikkien kuljettaviksi tarkoitettuja. Antaa heidän siis vaeltaa.
Nyt voin tehdä väistöliikkeet sekä ohitukset, enkä enää edes hymyile: jotkut ärsyyntyneistä itsensä kadottaneista kiukuttelijoista vellovat jo niin syvällä omassa henkisten haavojen mätämeressä, että he ottavat hymynkin irvistyksenä ja ystävällisenkin sanan vittuiluna, ja käyvät heti katkeraan taisteluun omia, muulle maailmalle näkymättömiä, demonejaan vastaan.
Se on tietysti heidän valintansa.
