Vähän kaikesta ja paljon muustakin. Hektisiä ajatuksia laiskaan tahtiin ja toisinkin päin. Varoitus: Henkisesti keskenkasvuisille, negailijoille ja muille trolleille sopimatonta sisältöä. Onnellisuus ja positiivisuus etusijalla.
Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Hymy.
Tasapainoinen elämä ja unelman eläminen ovat aika hiton isoja saavutuksia, joista on aihettakin olla iloinen ja ylpeä.
Tietysti kohta rima nousee taas kerran ja uudet tavoitteet asettuvat paikoilleen houkutellakseen minut liikkeelle ja eteenpäin.
Tänäkin iltana keitin teetä, kuorin siihen inkivääriä, istuin kynttilänvalossa kuuntelemassa rauhallista kaunista musiikkia ja tietysti hymyilin huomaamattanikin. Hymy on ollut herkässä viime aikoina: elämäni on täydellistä, aivan täydellistä juuri sellaisena, jollaiseksi sen muokkaan itse.
Asiat kannattaa laittaa oikeisiin mittasuhteisiin. Joskus kohdistamme tunteitamme ja jopa tuhlaamme aikaamme sellaiseen, mitä ei todellisuudessa ole ollutkaan olemassa.
Vastoinkäymiset? En tiedä mitä ne ovat. Tunnistan vain haasteet, tehtävät ja testit, jotka vahvistavat minua.
Negatiivisuus? Se on aikansa vapaaehtoisesti tuhlaaville. Suuntan voimani ja aikani positiivisuuteen.
Vihanpito? Kenelläpä menestyvällä ja onnellisella ihmisellä olisi muka aikaa moiseen. Mieluummin hyväksyn ja ymmärrän, mutta keskityn silti omiin asioihini.
Tove Janssonin 100-vuotisnäyttely.
Muumit! <3
"Arbeta och älska" - aivan mahtava motto!
Arbeta och älska. Aivan mahtava motto!
Cafe Esplanad: raikasta katkis-tonnikalasalaattia ystävän seurassa.
Strindberg: cappuccino, suklaamuffini, pehmeä nojatuoli ja kirja.
Illalla huumoria, hyvää seuraa ja tummaa suklaata.
Sunnuntai:
Herääminen kartanon jykevästä muhkeasta sängystä.
Jättimäinen karamellicappuccino ja maukas aamupala.
Naurua ja auringonvaloa.
Nejä tuntia pihatöitä. Siinä vasta oli luomuliikuntaa :D
Oravanpoikasen kiipeilyn ja rapistelun seuraamista.
Kyläkaupan ruokaostokset paperipussissa pyörän tarakalla.
Maukas välipala.
Mangoa ja kiiviä.
Marjojen poimimista kartanon puutarhasta.
Naapurin kissan kanssa leikkimistä.
En haluu poseerata vol. 1Mähän sanoin etten haluu poseerata vol. 2Siis "ei" tarkoittaa "ei" myös kissan kielellä! vol. 3
Auringonottoa ja kirjan lukemista.
Auringonlaskun ihastelua.
Kuluneen vuorokauden fiilistelyä kotimatkalla.
Ehkä kesä, aurinko, loma ja luonto -yhdistelmä tekee tämän.
Ehkä myös elämän rakastamisella ja kiitollisuudella on vaikutusta.
Yhtälöön kuuluu roima annos useammassa asiassa onnistumisen huikeutta.
Olo on aivan mahtava ja energinen viimeöisestä valvomisesta, kostea&kuuma -ilmastosta ja parin päivän tien päällä olemisesta ja roudaamiseen osallistumisesta huolimatta.
Oli aivan mahtavaa vaihtelua normiarkeen herätä muutamana aamuna poimimaan marjoja suoraan puutarhasta aamiaispöydän antimien lisukkeiksi ja nauttia pitkään maukkaasta ruuasta ja yhtä herkullisesta seurasta myös hauskan road tripin päätteeksi.
Viime yön vietin vaihteeksi yksin kotona. Aamuyön viime metreillä istuin äskettäin päivitetyssä keittiössäni ihailemassa auringonnousua. Onnellisuuden ja hyvän olon tunne tuntui niin vahvasti, että melkein odotin sen ruumiillistuvan viereeni hahmoksi.
Sekoitellessani kevytmaitoa aamukahviini ihastelin kotini uutta ilmettä. Koin iloa ja kiitollisuutta siitä, että sisustusharrastukseni voi antaa paljon sekä konkreettista käytännöllisyyttä että henkistä hyvinvointia ja saavuttamisen iloa.
Aamukahdeksalta olimme jo Sipoon tienoilla poimimassa mustikoita ja mustikanvarpuja. Litra marjoja odottaa nyt kohtaloaan jääkaapissa ja yksitoista tiukkaa rehunippua kuivuu parhaimmillaan talven hetkiin.
Hymy on herkässä, ja siihen on paljon enemmän aihetta kuin olisin voinutkaan keksiä tai uskoa vielä muutama kuukausi sitten.
Olen todella, todella kiitollinen itselleni tekemistäni valinnoista.
Asenne todellakin ratkaisee.
Viime talvena halusin kaikkein eniten vain olla taas onnellinen, ja nyt olen onnellinen, ihan koko ajan. Mikä parasta, olen rakentanut onneni ihan itse, omin vahvoin pikku kätösin.
Joitakin toisten onnellisuus ja hyvä olo sekä ihan vain hymyileminen saattavat ärsyttää. Ajan kanssa olen oppinut suhtautumaan neutraalisti moisiin mörköihin ja mörökölleihin. Heillä on yhtäläinen oikeus synkkyytensä vaalimiseen kuin minulla hyvän oloni näyttämiseen.
Hauskaa on se, että moni synkkäilijä jatkaa silti seuraamistani ja tulee juttusille tai ainakin hakeutuu viereiseen pöytään. Ilmeisesti se onnellisuus, vaikka olisikin toisen ihmisen, vetää silti puoleensa myös niitä "totaalikieltäytyjiä". :D
Olen nykyään jopa kiitollinen ammattivalittajista, joita elämä tuo välillä luokseni. Heissä näen hyviä esimerkkejä elinajan päämäärättömästä tuhlaamisesta, ja se saa minut arvostamaan omia saavutuksiani entistä enemmän sekä olemaan entistä kiitollisempi siitä, mitä minulla on sekä jo takanani että vielä edessäni.
Erääseen hedariin ei ole vielä keksitty toimivaa buranaa - ainakaan pakkauksesta poksautettavaa ja vedellä kurkusta alas huuhdeltavaa.
Siihen hedariin on kyllä olemassa lääke: tietoinen päätös terveen valinnan tekemisestä + kyseisen päätöksen toteuttaminen.
Eräässä kuviossa ei vain voi olla voittajia, koska kuvio itsessään on silkkaa saastaa. Voidakseen olla voittaja kuviosta pitää poistua välittömästi sen havaittuaan. Kuvioon jäävät häviävät automaattisesti.
Kuvion nimi on järjestäjän itsetunnon pönkittämiseksi järjestetty manipulaatio, ja hedari on siihen osallistumisen seuraus.
Takana on tuostakin havainnosta huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - tosi hyvä päivä. Vaikka oli aihetta vittuuntua ja raivota ja sulkeutua pimeään kellariin, mä päätin hyväksyä tapahtuneen, poistua kuviosta ja jatkaa positiivisempaan suuntaan - ja sehän toimi! Asenteella on merkitystä.
Niitä on. Isoja ja pieniä, suunniteltuja ja ex tempore tapahtuneita. Kaikenlaisia, mutta kaikki ovat hienoja. Osa näkyy myös muille, osa vain tuntuu hyvältä ja osa on vielä vähän kesken, mutta olen tyytyväinen kaikkiin.
Tässä on taas kerran tullut tsempattua parissa asiassa, ja lopputulos miellyttää.
Vanhassa on toki varansa, ja silti uudistettuna se toimii entistä paremmin.
Too much, too tired, too anxious, too sad...
Aikamoinen toos-day tästä tulikin.
Väsytti. Itketti. Suretti. Kunnes katsoin asioita tarkemmin ja liikutuin tajuttuani, että lähellä on enemmän apua ja tukea kuin näinkään.
Onhan se hienoa, että ilon hetkinä on hyvä olla sekä itsellä että tartuttaa ilonsa muihin.
Juuri nyt pidän kuitenkin erityisen arvokkaana sitä, että vaikeina hetkinä monesta suunnasta ojentui auttavia käsiä sekä aukeni sympatisoivia sylejä. En ollut tajunnutkaan, miten paljon sympatiaa ja empatiaa ihmiset olivatkaan valmiit antamaan minulle - ja antoivat.
Joskus matkalla on mutkia, joskus kuoppia ja joskus esteitä. Mikään niistä ei kuitenkaan pysäytä eikä vaikeuta kulkua, kunhan on riittävästi mielen lujuutta ja kykyä antaa muiden kannatella silloin kun ei itse jaksa.
Paljon on vielä tehtävänä, mutta teen sen pienin askelin, pala kerrallaan, rauhalliseen tahtiin ja omien kykyjeni rajoissa.
Jos ihmistä sanojensa mukaan "ärsyttää" jokin asia, "vika" ei välttämättä ole asiassa itsessään. Aika usein kyse onkin neutraaleista asioista yhdistettynä ärsyyntyjän omaan historiaan tai persoonaansa. Tätähän ei ärsyyntyjä huomaa, koska on helpompaa osoitella sormella pois päin itsestään ja hokea: "Tuo on väärin/virhe!" vain koska hän ei itse pidä siitä. Looginen virhe, kun oman tunteensa takia leimataan jokin asia huonoksi.
Jo pelkkä ilmaisumuoto "minua ärsyttää" on harhaanjohtava. "Minä ärsyynnyn" on toimivampi, sillä esim. värikäs kuva tai toisen ihmisen hymy eivät itse kävele ärsyyntyjän luokse, kotiinsa, naamaansa kiinni eivätkä väkisin herätä hänen huomiotaan, vaan ärsyyntyjä itse huomioi ne ja valitsee reagoida niihin omalla tavallaan. Reaktiollaan ärsyyntyjä myös viestii, ettei hyväksy näitä asioita, ja siihen hänellä on oikeus. Kuitenkin näiden asioiden leimaaminen yleimaailmallisen huonoiksi sekä yritys pyyhkiä nämä asiat pois maailmasta ovat jo aggression tunnusmerkkejä.
Minä olen joskus ärsyyntynyt sellaisista ihmisistä, jotka esim. röyhkeästi istuvat toisten pöytiin tönien samalla pöydässä istujia sivummalle ja sekaantuvat muiden keskusteluihin, ihan kuin heillä olisi oikeus tehdä niin vain siksi, että kyseinen pöytäporukka ole salaisessa yksityiskabinetissa aseistautuneen supersankarijoukon vartioimana.
Miksi minä sitten ärsyynnyin näistä iholle tungettelevista huomionhakuisista riitapukareista? Koska he laittavat omat valintansa muiden vastuuksi, heittäytyvät vastuuttomiksi kakaroiksi ja vaikeuttavat käytöksellään (joskus jopa tietoisesti) muiden elämää. He uhmaavat ja rikkovat muiden henkilökohtaista tilaa ja sitten suuttuvat tilaansa puolustaville ihmisille. He tunkevat nenäänsä muiden asioihin ja loukkaantuvat verisesti, kun nämä osoittavat kakaramaisille riitapukareille ovea. He nimittelevät muita mutta suuttuvat, jos heille tehdään sanoin.
Kun ymmärsin tämän, en enää ärsyyntynyt. Käytöksen takaa näkyvä huomionkipeys ja yksinäisyyden sekä vailla huomiota jäämisen pelko ajaa näitä ihmisiä olemaan karumpia ja kulmikkaampia käytöksessään kuin mitä he ehkä todellisuudessa ovatkaan, koska heitä ajaa pelko ja heillä on paniikin rasvaama kiire onnistua. He koittavat väkisin painaa itsensä kiinni muihin tunteakseen lämpöä - tajuamatta, että yhteenkasvamiseen tarvitaan aikaa, tilaa ja molemminpuolista halua.
Ymmärtäminen lisää empatiaa. Silloin näille huutajille ei tee enää mieli sanoa: "Turpa kiinni, apina!" eikä näitä iholle tunkijoita tee mieli työntää väkisin kauemmas, mieluiten naamalleen kuralätäkköön, eikä näille "totuuksien torville" halua olla enää kinastelukumppanina. Jos he tulevat kohti, voin väistää, ohittaa ja jatkaa matkaani. Huuteluihinsa ei tarvitse vastata: yksin kirkuva ihminen on jo sinänsä surkuhupaisa näky. Heidän seuratessa voi ajatella heidän kaipaavan johdatusta, ja tiet/kadut nyt ovat pitkälti kaikkien kuljettaviksi tarkoitettuja. Antaa heidän siis vaeltaa.
Nyt voin tehdä väistöliikkeet sekä ohitukset, enkä enää edes hymyile: jotkut ärsyyntyneistä itsensä kadottaneista kiukuttelijoista vellovat jo niin syvällä omassa henkisten haavojen mätämeressä, että he ottavat hymynkin irvistyksenä ja ystävällisenkin sanan vittuiluna, ja käyvät heti katkeraan taisteluun omia, muulle maailmalle näkymättömiä, demonejaan vastaan.
Se on tietysti heidän valintansa.
Kuten totesin noin kuukausi sitten: "Olen mieluummin onnellinen kuin oikeassa."
