Vähän kaikesta ja paljon muustakin. Hektisiä ajatuksia laiskaan tahtiin ja toisinkin päin. Varoitus: Henkisesti keskenkasvuisille, negailijoille ja muille trolleille sopimatonta sisältöä. Onnellisuus ja positiivisuus etusijalla.
Takana hyvin nukuttu yö.
Aurinko paistaa.
Lumi narskuu kivasti askelten alla.
Raikas ilma täyttää keuhkot.
Hymy nousee huulille itsestään.
Edessä hyviä hetkiä rakkaiden ja tärkeiden seurassa.
Elämä on ihanaa.
On niin helppoo olla onnellinen.
Viikolla näin jonkin sortin itsensäpaljastajan: Pasilan aseman liepeillä, jalankulkukäytävän varrella, istui keski-ikäinen mies housut nilkoissa ja veti käteen. Katsoessani poispäin mieleen hyppäsi sanapari "sairas runkkari" ja tarkoitin sillä miehen olevan todennäköisesti vähemmän järjissään oleva, vähemmän tervepäinen kuin keskivertokansalainen.
En jaksanut hermostua tai ahdistua asiasta, koska ajattelin kyseisen ihmisen olevan todennäköisesti jollain tavalla sairas.
Eräänä toisena päivänä luin yhtä psykaopusta käytösmalleista ja ihmismielen vinoutumista, ja hetken aikaa oli vainoharhainen olo: ihan kuin melkein kaksi vuotta elämästäni olisi nappaistu suoraan päiväkirjastani ja painettu oppikirjaesimerkiksi.
Pystyin sentään naurahtamaan "lohduttavalle" ajatukselle, ettei kyseessä ollut mikään simppeli ykköslevelin esiintymä, vaan monimutkaisempi tapaus.
Henkinen väkivalta on niin monikasvoista ja -tasoista, että sen tunnistamiseen tarvitaan enemmän kuin mihin yksi ihminen kykenee, joskus jopa enemmän kuin mihin yksi ihmismielen ja käytöksen asiantuntija kykenee.
Vaikka tietoa tästäkin aiheesta olisi valmiiksi pää täynnä, todella lähellään olevaa ihmistä ei osaa tarkkailla riittävältä etäisyydeltä nähdäkseen hänen käytöksensä järjettömyyden ja epätasapainon objektiivisesti.
Minä olin jo niin pitkällä, että edes koko ystäväpiirin ja yhteisten tuttujemmekin kommentit eivät vain osuneet tajuntaani asti. Siellä kun oli jo ennestään paljon jonkun toisen ajatuksia, sanoja ja toimintaohjeistuksia.
... Jo jonkin aikaa olen voinut mielettömän hyvin, jopa univeloista ja työstressistä huolimatta. Elämälaatu parani huimasti, kun repäisin itseni tuhoisasta energiaani vievästä ja elämääni lyhentävästä kuviosta täynnä valheita ja valtapeliä.
Mikä sitten rikkoi illuusioideni peilipinnan ja herätti minut toimimaan? En osaa sanoa tarkkaan. Joskus näen vieläkin pelkkää usvaa, kun koitan jäsentää tapahtunutta. Ehkä jokin mitta vain napsahti täyteen. Siihen kun riittää vallan hyvin yksikin "Tämäkin tekoni oli sinun syytäsi" -tokaisu.
Olen antanut anteeksi toiselle ihmiselle hänen epätäydellisyytensä ja ymmärtämättömyytensä. Vain terve ja itsestään tietoinen ja itsensä tunteva ihminen olisi hirviö tehtyään sitä mitä minulle oli tehty, mitä olin itse sallinut tehtävän minulle. Sellaiselta, joka on tiedostamaton, oikein toimiminen on aivan liikaa pyydetty.
Kaikesta kokemastani huolimatta olen pääosin kiitollinen: olenhan oppinut asioita ja viisastunut. Lisäksi olin riittävän vahva lähteäkseni siitä, mihin on moni mennyt rikki.
Toivon myös, että taakseni jättämälläni ihmisellä on asiansa hyvin. Sen hyvinvoinnin saavuttamiseen tarvittaisiin tietysti ensin roima annos tervehtymistä.
Mutta saahan sitä toivoa. :)
Eilen havahduin taas kerran siihen, että minun on hyvä olla. Matkalla treeneistä moikkaamaan kaveria seurasin asemalla pyöriviä ihmisiä, joilla oli hauskaa. Kuulin heidän puheensa ja naurunsa. Näin heidät selkeästi ja tarkasti.
Join vesipullosta, ja varsinkin treenin jälkeen viileä raikas vesi maistui taivaallisen hyvältä. Pureskelin pähkinöitä. Pystyin maistamaan erilaisia makuja. Ajattelin, miten onnekas olenkaan: minulla on terveyteni ja elämäniloni, voin harrastaa eksoottisiakin liikuntalaleja kiitos hyvän tarjonnan, loistavan fyysisen kuntoni sekä vakaan talouteni takia.
Vilkaisin ikkunasta heijastuvaa kuvaani. Näytin hyvältä - ja onnelliselta. Hyvinvoivalta. Soitin rakkaalle ihmiselle ja sovimme myöhäisillaksi yhteistä ajanviettoa. Hetkeä aiemmin olin saanut ystävältä vahvistuksen viikonlopun viihdeohjelmasta. Aiemmin samana päivänä hyvä kaverini oli innoissaan odottanut sunnuntain tapaamistamme. Ensikin viikolle on miellyttävää ohjelmaa tiedossa.
Joskus tuntuu siltä, etteivät keuhkoni ole riittävän isot voidakseni hengittää kerralla niin paljon ilmaa kuin haluaisin. Jokin mieletön elämänilo pulppuaa minussa ja saa minut hymyilemään "vain" siksi, että olen onnellinen.
Mietin muutaman viime päivän aikana sitäkin, että töissä asiat eivät menneet aivan kuten aikanaan halusin: minulle ei tarjottu eräitä vastuullisia hommia. Sitten tajusin, että egonihan siitä puhui: olin halunnut, että niitä hommia olisi tarjottu minulle, jotta olisin voinut kieltäytyä.
Todellisuudessa olin kieltäytynyt lisävastuista jo kauan sitten ennakkoon ja tietämättäni ihan vain kertomalla, mitkä ovat rajani ja minkä verran voin joustaa niistä. Vältin paitsi jonkinasteisen palkankorotuksen, myös roiman annoksen lisävastuuta, lisästressiä ja tiettyjä velvoitteita, jollaisten olen avoimesti kertonut olevan minulle täysin sopimattomia. Nyt minulla on edelleen sopiva palkka, sopiva työkuvio sekä liikkumavapautta.
Pidän siitäkin, että nyt on satanut useampana päivänä. Koen sateen olevan puhdistavaa, miellyttävää, ja se tuo mukanaan myös ripauksen nostalgiaa ja suurmielisyyttä, mutta nimenomaan haikeansuloisella tavalla, josta pidän.
Lähipäivinä olen ilahduttanut rakkaitani ja viettänyt laatuaikaa läheisteni kanssa. Vahvistin rajojani, ja niitä koettelevat energiasyöpöt pakittivat horisonttiin. Olen ollut iloksi ja hyödyksi sekä muille että itselleni.
Yhteenvetona: elämäni on juuri sellaista kuin sen pitääkin olla, ja rakastan sitä. Olen myös erittäin kiitollinen paitsi kaikesta mitä minulla on ja mitä olen, myös itselleni hienosta saavutuksesta. Ehkä en kuvitellut ihan tätä valmistuessani lukiosta, mutta tämä onkin paljon parempaa.
Tänään olen kiitollinen siitä, että lähelläni on rakkaita ihmisiä ja että voin itse valita seurani.
Tänään olen kiitollinen monesta asiasta.
Hän osaa hymyillä jamesdeanimäisesti, osaa puhua barrywhitemäisellä äänellä, hän nauraa vahvasti ja tunteella, ja hänellä on sopivan omituinen huumorintaju: sekoitus karua, suloista, terävää ja yllättävää.
Hän näyttää vähän pelottavalta, tuoksuu tupakalta ja Paco Rabannelta, tuntuu tutulta ja tuntemattomalta samanaikaisesti ja on monitaitava kaikessa paitsi feilaamisessa.
Hänelle ei tarvitse pelätä korottaa ääntään tai purkaa mieltään. Hän sanoo itsekin asiat suoraan ja reaaliajassa, ja leppyy nopeasti. Hän on samanaikaisesti avoin ja aito ja ujo.
Hän myös soitti ja kyseli vointiani viikon jokaisena päivän niin kauan kuin olin kipeänä. Lisäksi hän tuli käymään, toi ruokaa, piti sylissä, kuunteli, kertoi tarinoita ja teorioita, esitti ex tempore sketsejä ja kertoi arvostuksestaan. Kaikki pyytämättä ja omasta halustaan.
Tänään tapansa mukaan totaaliyllärinä hän myös antoi pienen lahjan, joka on paitsi suunnattoman ratkiriemukas huumoriarvoltaan, myös intiimi hellyyden ja huomioinnin osoitus. Nappiosuma.
Tämä on minun lottovoittoni. Tämä on ystävyysrakkautta puhtaimmillaan. Tästä ihmisestä olen niin iloinen ja kiitollinen, että en osaa edes löytää sopivia sanoja ilmaistakseni sen hänelle. Onneksi hän kuitenkin tietää. Niin hän ainakin sanoi.
Ilmeisesti hän myös osaa lukea ajatuksiani - niitäkin, joita en saa itsekään sanamuotoon. :D
Vuosien aikana sama ilmiö on aiheuttanut päänvaivaa ja herättänyt kysymyksiä.
Onko voidakseen hyvin tosiaan haukuttava muita? Tehdäkseen vertailun kautta heistä sopivan paska tausta, jotta itse erottuisi siitä parempana?
Siinä samallahan liittää kuitenkin itsensä halveksittvana esittämäänsä taustaan ja on parhaimmassakin tapauksessa vain "best of the worst".
Eräässä työyhteisössä on joskus myös mallintöitä tehnyt nainen. Hän pukeutuu asiallisesti ja tavallisesti, mutta kauneutensa näkyy silti. Tästä naisesta tykätään toisinaan kysellä: "Osaakohan se töitäkään tehdä?"
Myös "Minä en ole kuten muut naiset/miehet/ihmiset" on sellainen ilmaismuoto, joka herättää hämmennystä ja pohdintoja. Et tietenkään ole. Jokainen on yksilö. Mistä siis kumpuaa tämä vdertailun tarve ja nimenomaan muiden dissailun kautta?
Kateus. Pelko. Keskeneräisyys. Heikko itsetuntemus. Häpeä. Liikkeellepanevia voimia.
Onneksi seuransa voi valita. Olin eilen lyhyen hetken aikaa selkeästi itselleni sopimattomassa seurassa, koska maailmanhaukkumishuutokisa aiheutti itsessäni lähinnä pahaa oloa ja halun poistua, minkä teinkin.
Olen onnellinen siitä, että voin valita seurani.
Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että käväisin itselleni sopimattomassa seurassa. Nyt osaan arvostaa entistä enemmän ystäviäni.
Aloitanpa positiivisuusjakson heti kiitollisuudella.
Olen kiitollinen ainakin siitä, että...
- olen terve ja asun Suomessa
- viihdyn työssäni, rakastan sitä ja saan arvostusta suorituksistani
- kehityn jatkuvasti rakkaassa harrastuksessani ja saan myös tunnustusta ja rohkaisua
- voin yhdistää vaivattomasti työn ja opiskelun
- koen ja kokeilen uusia asioita niin vapaalla kuin työmaailmassakin
- matkustan ja näen maailmaa
- minulla on ihania ystäviä ja kavereita sekä rakastava perhe
- lemmikkini antavat minulle voimaa jo omilla hassunsuloisilla olemuksillaan
- olen tähän mennessä saavuttanut haluamani
- voin tarvittaessa pyytää apua ja saan sitä
- tiedän mitä haluan jatkossa ja sen saavuttaminen on realistista
- olen oppinut elämään rinnakkain myös surumielisyyteni kanssa
- aloin taas pitää päiväkirjaa
- näen, haistan, maistan, kuulen, tunnen ja aistin
- teen nimenomaan niitä virheitä, joista myös opin, heti tai viiveellä
- olen kokenut monia haluamiani asioita ja olen pian kokemassa lisää
- pyyteettömällä antamisella olen saanut sekä aikaan paljon iloa että yllättävän paljon takaisin
- olen juuri minä
- rakastan.
