Dia's diaries

Tasapainoinen elämä ja unelman eläminen ovat aika hiton isoja saavutuksia, joista on aihettakin olla iloinen ja ylpeä.

Tietysti kohta rima nousee taas kerran ja uudet tavoitteet asettuvat paikoilleen houkutellakseen minut liikkeelle ja eteenpäin.

Tänäkin iltana keitin teetä, kuorin siihen inkivääriä, istuin kynttilänvalossa kuuntelemassa rauhallista kaunista musiikkia ja tietysti hymyilin huomaamattanikin. Hymy on ollut herkässä viime aikoina: elämäni on täydellistä, aivan täydellistä juuri sellaisena, jollaiseksi sen muokkaan itse.

Asiat kannattaa laittaa oikeisiin mittasuhteisiin. Joskus kohdistamme tunteitamme ja jopa tuhlaamme aikaamme sellaiseen, mitä ei todellisuudessa ole ollutkaan olemassa.

Vastoinkäymiset? En tiedä mitä ne ovat. Tunnistan vain haasteet, tehtävät ja testit, jotka vahvistavat minua.

Negatiivisuus? Se on aikansa vapaaehtoisesti tuhlaaville. Suuntan voimani ja aikani positiivisuuteen.

Vihanpito? Kenelläpä menestyvällä ja onnellisella ihmisellä olisi muka aikaa moiseen. Mieluummin hyväksyn ja ymmärrän, mutta keskityn silti omiin asioihini.

Asenteella on valtava merkitys.

Viikolla näin tuplasateenkaaren kun samanaikaisesti satoi ja paistoi ja toisena iltana kastuin kuin suihkussa kesken lenkin kohdalle sattuneessa (onneksi lämpimässä) kesäsateessa, jonka jälkeen oli autuasta päästä kotona kuumaan suihkuun ja juoda lämmintä inkivääriuutetta.

Kroppaa on viikolla sekä rääkätty että hoidettu. Treenien tulokset alkavat näkyä (ja tuntua!) yhä selkeämmin. Tiedossa siirtyminen seuraavalle vaikeustasolle ja sen myötä lisää ihania uutuuksia. Yay!

Viikonloppu oli yhtä rentouttava kuin viikko hektinen.

Luonnossa vaeltamisen ohella kerkesin olla myös urbaani cityläinen ja istua sivistyneesti cappuccinolla keskustassa sekä vähän näyteikkunashoppailla ja saada hyviä ideoita tulevaan näpertelyfestiin.

Pian alkava viikko tuo mukanaan uutta myös työrintamalla. Odotan innolla, että pääsen vaikuttamaan uuden projektin etenemiseen.

Elämä on ihanaa. <3

Illalla roikkuessani rennosti pää alaspäin nilkkojen varassa (treeni, ei mikään mafiajuttu) eräs mielikuva ilmestyi päähäni ja kappas, olo pysyi hyvänä siitä huolimatta, että yleensä mieliala olisi laskenut muutaman asteen lähemmäs nollaa. Menneisyydessä syyllistyin asioista, jotka eivät koskaan olleetkaan hallinnassani, ja kannoin raskasta taakkaa, joka ei ollut minun.

Olin jo aiemmin päivällä rullannut ajatusvyyhtiä auki ja päätynyt löytämään selityksen mielialan laskulle aiempina kertoina. Iso sotkuinen solmuvyyhti oli nyt avattu ja piti enää laittaa langat järjestykseen. Sen ehtii vielä, mutta ensin lähdin vahvistamaan tätä uutta fiilistä.

Kokosin päässäni värikästä kollaasia muistamisen arvoisista asioista:
... Aurinkoinen keittiö, aamupala katettuna pöytään ja sanat "Ole just tuollainen kuin olet. Mä tykkään susta juuri tuollaisena."
... Ensimmäiset "Mä rakastan sua" -sanat. Vaikkakin sanottuna taulutelkkariin päin eikä minulle kasvokkain :D
... Vuolaat kyyneleet ja sanat "Mä itken koska olen niin onnellinen."
... Kiitollisuus ja "Mä saan niin paljon enemmän kuin annan tai odotin."
... Pelkojensa tunnustaminen. Toteutumatta jäävien lupausten rehellinen ja avoin peruminen.
... Välittäminen. Arvostus. Vastavuoroisuus.

Muistoja on paljon enemmänkin, suurin osa pysyy yksityisyyden verhon takana. Hyvä olo vahvistui tässä kohtaa jo niin voimakkaaksi, että pepsodent-hymy suorastaan liimautui huulilleni ja näytin varmaan vähän oudolta kun muiden samaa sarjaa ahertavien naamat näyttivät lähinnä keskittymisen tappoilmeitä.

Standardejaan on paha (ja vaikea) mennä alentamaan, koska hyvään tottuminen on helppoa. Totuttuaan hyvään sitä ei enää muista arvostaa, vaan alkaa pitää itsestäänselvyytenä ja pyrkii eteenpäin, ylöspäin, vielä suurempiin saavutuksiin ja tasoihin. Odotukset kasvavat jopa huomaamatta. Pian sitä on onneton, vaikka olisikin jo saavuttanut paljon enemmän kuin koskaan uskoikaan saavuttavansa.

Omatoimisena, aktiivisena ja pitkälle jalostuneen perfektionismin omaavana ihmisenä olen tottunut tiettyyn tasoon saavuttamisessa, asenteissa, elämässä. Usein unohdan helposti, että tasoni ovat helppoja ja itsestäänselviä vain minulle. Muille ne eivät välttämättä ole sen vaikeampia, mutta niille ei ole samanlaista tarvetta. On epäreilua mitata muita omatekoisella mitallaan. Joskus täytyy vaan luopua ihmisestä sen sijaan, että yrittäisi liikaa yhteensovittamista - yksin.

Muistan sanat "Mun on parempi olla sun kanssa kuin ilman sua" ja viimeisenä "Menetän siis hyvän ystävän". Silloin pidin niitä jos ei suoraan valhellisina, niin ainakin erehdyksenä. Sanat eivät täsmänneet siihen, mitä näin ja koin tehtävän ympärilläni ja itselleni, ja ahdistuin ristiriidasta niin paljon, että lopulta luovutin ja lähdin pois.

On vapauttavaa päästä siihen vaiheeseen, jossa muistaa kyllä kaikki kataluudet ja kamaluudet, sekä omat että toisen, mutta on valmis vihdoinkin antamaan anteeksi ja jättämään ne rauhaan. Ne ovat jo riekaleina riepottelusta, likaisia kuljettuaan mukana kymmenissä taskuissa ja laukuissa, haiskahtavat mädälle ja tuntuvatkin niljakkailta. Ennen kaikkea ne ovat tänään turhia, koska tänään on hyvä päivä olla ja elää uutta. Nyt mädät muistot jäävät taakse maatumaan ja muuttumaan joksikin hyödylliseksi tai vain katoamaan.

Minä olen päästämässä irti mielikuvistani niistä ihmisistä, joita ei enää ole olemassa. Onneton ja väsynyt versio itsestäni on jo niin käsitelty, niin historiaa ja tilalla on onnellinen ja vahvistunut Uusi Minä. Haluan uskoa, että toiselle kävi samoin tai jos ei vielä käynyt, että niin käy pian.

Joskus vahvin ja rakastavin (vaikkakin sillä hetkellä myös raastavin) teko on se, että päästää irti ja lähtee pois. Mitä tapahtuu kuin itsestään tai mitä saa tapahtumaan sen jälkeen, selviää vasta aikanaan.

Joskus on parempi mennä kauas pois ja muistaa toisesta ne hyvät asiat sen sijaan, että jää viereen etsimään, löytämään ja tutkimaan yhä uusia ja uusia vikoja.

Ehkä kesä, aurinko, loma ja luonto -yhdistelmä tekee tämän.
Ehkä myös elämän rakastamisella ja kiitollisuudella on vaikutusta.
Yhtälöön kuuluu roima annos useammassa asiassa onnistumisen huikeutta.

Olo on aivan mahtava ja energinen viimeöisestä valvomisesta, kostea&kuuma -ilmastosta ja parin päivän tien päällä olemisesta ja roudaamiseen osallistumisesta huolimatta.

Oli aivan mahtavaa vaihtelua normiarkeen herätä muutamana aamuna poimimaan marjoja suoraan puutarhasta aamiaispöydän antimien lisukkeiksi ja nauttia pitkään maukkaasta ruuasta ja yhtä herkullisesta seurasta myös hauskan road tripin päätteeksi.

Viime yön vietin vaihteeksi yksin kotona. Aamuyön viime metreillä istuin äskettäin päivitetyssä keittiössäni ihailemassa auringonnousua. Onnellisuuden ja hyvän olon tunne tuntui niin vahvasti, että melkein odotin sen ruumiillistuvan viereeni hahmoksi.

Sekoitellessani kevytmaitoa aamukahviini ihastelin kotini uutta ilmettä. Koin iloa ja kiitollisuutta siitä, että sisustusharrastukseni voi antaa paljon sekä konkreettista käytännöllisyyttä että henkistä hyvinvointia ja saavuttamisen iloa.

Aamukahdeksalta olimme jo Sipoon tienoilla poimimassa mustikoita ja mustikanvarpuja. Litra marjoja odottaa nyt kohtaloaan jääkaapissa ja yksitoista tiukkaa rehunippua kuivuu parhaimmillaan talven hetkiin.

Hymy on herkässä, ja siihen on paljon enemmän aihetta kuin olisin voinutkaan keksiä tai uskoa vielä muutama kuukausi sitten.

Olen todella, todella kiitollinen itselleni tekemistäni valinnoista.
Asenne todellakin ratkaisee.

Viime talvena halusin kaikkein eniten vain olla taas onnellinen, ja nyt olen onnellinen, ihan koko ajan. Mikä parasta, olen rakentanut onneni ihan itse, omin vahvoin pikku kätösin.

Joitakin toisten onnellisuus ja hyvä olo sekä ihan vain hymyileminen saattavat ärsyttää. Ajan kanssa olen oppinut suhtautumaan neutraalisti moisiin mörköihin ja mörökölleihin. Heillä on yhtäläinen oikeus synkkyytensä vaalimiseen kuin minulla hyvän oloni näyttämiseen.

Hauskaa on se, että moni synkkäilijä jatkaa silti seuraamistani ja tulee juttusille tai ainakin hakeutuu viereiseen pöytään. Ilmeisesti se onnellisuus, vaikka olisikin toisen ihmisen, vetää silti puoleensa myös niitä "totaalikieltäytyjiä". :D

Olen nykyään jopa kiitollinen ammattivalittajista, joita elämä tuo välillä luokseni. Heissä näen hyviä esimerkkejä elinajan päämäärättömästä tuhlaamisesta, ja se saa minut arvostamaan omia saavutuksiani entistä enemmän sekä olemaan entistä kiitollisempi siitä, mitä minulla on sekä jo takanani että vielä edessäni.

Elämä on ihanaa!

Kalenterikesää on jäljellä vielä kolmasosa, elokuu.

Heinäkuun saldoon ehti tulla uimarantakäynnit aurinkovoiteineen ja sikspäkkien tsekkailuineen sekä Lintsi-reissut softiksineen ja vuoristoratakirkumisineen.

Elokuu tuo mukanaan edelleen lämpöä ja auringonvaloa sekä niiden kypsyttämiä tuloksia.

Ilakoin myös siitä, miten paljon olen ehtinyt saada aikaan parissa päivässä. Koitin on virkistynyt, harrastukseni ovat saaneet lisäpotkua ja hyvä olo jatkuu.

Elämä on ihanaa.

Tänään oli tarkistusetappi erään projektin kohdalla, ja ilahduin odotukset ylittäneestä tuloksesta. Tein kyllä kovasti töitä tämänkin eteen, mutta pidin silti odotukset realistisina, ja nyt olo on ihan huippu!

Läheinen ystäävni jaksaa ihmetellä, mistä oikein keksin itselleni tekemistä. Minulle se on helppoa: teen sitä, mikä kiinnostaa, kehittää ja hyödyttää minua.

Muutaman viikon päästä palaan vanhaan kouluun lempiopettajani tunneille. Järjestely oli todella helppo toteuttaa siitäkin huolimatta, että teen täysipäiväistä työtä ja harrastan sen lisäksi paljon kaikenlaista.

Kun jotain tahtoo oikein kovasti, löytää kyllä tavan toteuttaa sen jossain toimivassa muodossa.

Oho, ulkona jyrähti ensin kevyesti ja hetken päästä ihan kunnolla. Ehkä kohta lykästää ja kesäsade pisaroi ikkunoista kesäpölyjä pois. Viileämpi ilma on muutenkin minulle mieluisampi kuin kesähelle.

Päivän ohjelmakin on selkeä. Olin suunnitellut vähän sinne päin yhtä sun toista, ja nyt, hyvin nukutun yön jälkeen, ohjelma luonnoistui kuin itsestään.

Aamupala odottaa.

Elämä on ihanaa.

Klassisen yksinkertaista:

Monesti ihminen kun ei näe tai ei suostu näkemään olevansa itse suurin este oman onnellisuutensa tiellä.

Rationalisointi, pelko, laiskuus, itsetunto-ongelma, kateus... Syitä on paljon, mutta lopputulos sama: ihminen hukkaa resurssejaan sen sijaan, että sijoittaisi ne, vahvistaisi niitä ja tekisi niistä vahvan perustan omalle onnistumiselleen.

Jotkut myös tykkäävät epäillä, vähätellä ja kyseenalaistaa muiden onnistumisia ja selittävät, ettei se ole yhtä helppoa kaikille.

Ei se olekaan helppoa, eikä sen kuulukaan olla helppoa. En ymmärrä, miksi kaiken pitäisi muka olla niin helppoa, ettei sitä huomaakaan tekevänsä.

Osa saavuttamisen ihanuutta sekä kehittymisen riemua on juuri se, että tavoitteen saavuttamisprosessi haastaa sekä kehoa että mieltä.

Sijoittaessaan, tehdessään, osallistuessaan aidosti tavoitteeseen pääsemistä arvostaa paljon enemmän kuin jos se tulisi ponnistuksitta.

Eilen havahduin taas kerran siihen, että minun on hyvä olla. Matkalla treeneistä moikkaamaan kaveria seurasin asemalla pyöriviä ihmisiä, joilla oli hauskaa. Kuulin heidän puheensa ja naurunsa. Näin heidät selkeästi ja tarkasti.

Join vesipullosta, ja varsinkin treenin jälkeen viileä raikas vesi maistui taivaallisen hyvältä. Pureskelin pähkinöitä. Pystyin maistamaan erilaisia makuja. Ajattelin, miten onnekas olenkaan: minulla on terveyteni ja elämäniloni, voin harrastaa eksoottisiakin liikuntalaleja kiitos hyvän tarjonnan, loistavan fyysisen kuntoni sekä vakaan talouteni takia.

Vilkaisin ikkunasta heijastuvaa kuvaani. Näytin hyvältä - ja onnelliselta. Hyvinvoivalta. Soitin rakkaalle ihmiselle ja sovimme myöhäisillaksi yhteistä ajanviettoa. Hetkeä aiemmin olin saanut ystävältä vahvistuksen viikonlopun viihdeohjelmasta. Aiemmin samana päivänä hyvä kaverini oli innoissaan odottanut sunnuntain tapaamistamme. Ensikin viikolle on miellyttävää ohjelmaa tiedossa.

Joskus tuntuu siltä, etteivät keuhkoni ole riittävän isot voidakseni hengittää kerralla niin paljon ilmaa kuin haluaisin. Jokin mieletön elämänilo pulppuaa minussa ja saa minut hymyilemään "vain" siksi, että olen onnellinen.

Mietin muutaman viime päivän aikana sitäkin, että töissä asiat eivät menneet aivan kuten aikanaan halusin: minulle ei tarjottu eräitä vastuullisia hommia. Sitten tajusin, että egonihan siitä puhui: olin halunnut, että niitä hommia olisi tarjottu minulle, jotta olisin voinut kieltäytyä.

Todellisuudessa olin kieltäytynyt lisävastuista jo kauan sitten ennakkoon ja tietämättäni ihan vain kertomalla, mitkä ovat rajani ja minkä verran voin joustaa niistä. Vältin paitsi jonkinasteisen palkankorotuksen, myös roiman annoksen lisävastuuta, lisästressiä ja tiettyjä velvoitteita, jollaisten olen avoimesti kertonut olevan minulle täysin sopimattomia. Nyt minulla on edelleen sopiva palkka, sopiva työkuvio sekä liikkumavapautta.

Pidän siitäkin, että nyt on satanut useampana päivänä. Koen sateen olevan puhdistavaa, miellyttävää, ja se tuo mukanaan myös ripauksen nostalgiaa ja suurmielisyyttä, mutta nimenomaan haikeansuloisella tavalla, josta pidän.

Lähipäivinä olen ilahduttanut rakkaitani ja viettänyt laatuaikaa läheisteni kanssa. Vahvistin rajojani, ja niitä koettelevat energiasyöpöt pakittivat horisonttiin. Olen ollut iloksi ja hyödyksi sekä muille että itselleni.

Yhteenvetona: elämäni on juuri sellaista kuin sen pitääkin olla, ja rakastan sitä. Olen myös erittäin kiitollinen paitsi kaikesta mitä minulla on ja mitä olen, myös itselleni hienosta saavutuksesta. Ehkä en kuvitellut ihan tätä valmistuessani lukiosta, mutta tämä onkin paljon parempaa.

Päivä oli - lievästi ilmaistuna - hektinen. Kiirehän on vain asenne, tiedetään, ja eilen olin asennoitunut suorittamaan. Tuloskin oli todella hyvä!

Ja illalla olo oli tämä:

Niitä on. Isoja ja pieniä, suunniteltuja ja ex tempore tapahtuneita. Kaikenlaisia, mutta kaikki ovat hienoja. Osa näkyy myös muille, osa vain tuntuu hyvältä ja osa on vielä vähän kesken, mutta olen tyytyväinen kaikkiin.

Tässä on taas kerran tullut tsempattua parissa asiassa, ja lopputulos miellyttää.

Vanhassa on toki varansa, ja silti uudistettuna se toimii entistä paremmin.