Dia's diaries

Kinoksia.
Iltahämärää.
Lumisadetta.
Omakotitalopiha.
Valaistu kuisti.
Lämpimät tervehdykset pihalla.
Vielä lämpimämmät halaukset eteisessä.
Paksut villasukat.
Hieno vanha puutalo.
Antiikkiset huonekalut.
Tunnelmalliset väpättävät tuikut.
Juhlallisesti katettu joulupöytä.
Perinteistä ei-suomalaista jouluruokaa.
Vivahteikkaat pöytäkeskustelut kolmella eri kielellä.
Naurua.
Huumoria.
Tarinoita.
Lämpöä.
Rakkautta.
Yhdessäoloa.
Kirkas taivas.
Tähtien tuike.
Paluumatka kotiin.
Hyvä mieli.

Yhdessä illassa voi olla aiheta kiitollisuuteen vaikka loppuelämäksi. Vähät värikkääseen paperiin käärityistä tavaroista. Tänä vuonna hienointa oli aito yhdessäolo ja tunne siitä, että sai palata lapsuudelta tuoksuvaan ja tuntuvaan jouluun.

Voi olla sattumaakin, että heti syskuun alkuun osui myös tekojeni ja olemiseni satoa.

Sanoja ja tekoja.
Tunnustusta ja arvostusta.
Saavutuksia ja onnistumista.

Joskus, kaukaisessa menneisyydessä, sunnuntait olivat niitä ikäviä päiviä, joiden jälkeen alkaisi taas henkisesti harmaa maanantai, vastuu, jaksamisen pakko... Eipä silloin osannut liittää näitä merkkejä elämäntilanteeseen eikä viikonpäivään.

Tämä sunnuntai oli täynnä rakkautta, iloa, hyvää oloa, ystävyyttä, hauskanpitoa, mahtavia uutisia, ymmärtämistä, jakamista ja läheisyyttä.

Olen kiitollinen, ihan kaikesta. Nyt sitä näkee saavansa nauttia sen tuloksista, että on aito oma itsensä ja uskaltaa rakastaa kuin ei olisikaan koskaan tullut loukatuksi.