Vähän kaikesta ja paljon muustakin. Hektisiä ajatuksia laiskaan tahtiin ja toisinkin päin. Varoitus: Henkisesti keskenkasvuisille, negailijoille ja muille trolleille sopimatonta sisältöä. Onnellisuus ja positiivisuus etusijalla.
Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on välittäminen.
Kinoksia.
Iltahämärää.
Lumisadetta.
Omakotitalopiha.
Valaistu kuisti.
Lämpimät tervehdykset pihalla.
Vielä lämpimämmät halaukset eteisessä.
Paksut villasukat.
Hieno vanha puutalo.
Antiikkiset huonekalut.
Tunnelmalliset väpättävät tuikut.
Juhlallisesti katettu joulupöytä.
Perinteistä ei-suomalaista jouluruokaa.
Vivahteikkaat pöytäkeskustelut kolmella eri kielellä.
Naurua.
Huumoria.
Tarinoita.
Lämpöä.
Rakkautta.
Yhdessäoloa.
Kirkas taivas.
Tähtien tuike.
Paluumatka kotiin.
Hyvä mieli.
Yhdessä illassa voi olla aiheta kiitollisuuteen vaikka loppuelämäksi. Vähät värikkääseen paperiin käärityistä tavaroista. Tänä vuonna hienointa oli aito yhdessäolo ja tunne siitä, että sai palata lapsuudelta tuoksuvaan ja tuntuvaan jouluun.
Sain ihan yllärinä ja vailla mitään merkkipäiviä tai muita "oikeita syitä" kultaa lahjaksi rakkaalta ihmiseltä. Eipä sen enempää lahjan yksityiskohdista, mutta aivan tajuttoman kaunis se kyllä on. Meinasi tulla itku siitä, että joku osaa olla noin liikuttavan taitava ja avoin ja aito ja antava - myös teoissaan.
Kuluvalla viikolla myös eräs läheinen ystävä muisti minua (myöskin vailla mitään "virallista/oikeaa" syytä) kauniilla kortilla ja pienellä lahjalla, jotka nähtyäni melkein itkin onnesta. Pienetkin eleet, kun ne ovat aitoja ja tulevat puhtaasti sydämestä, liikuttavat valtavasti.
Näinhän se aito arvostus välittyy parhaiten: aidosti sydämestä, odotuksitta toteutettuna ja vailla mitään "virallisia syitä".
Edessä on monella tapaa kultainen ja lämminhenkinen syksy. <3
Illalla roikkuessani rennosti pää alaspäin nilkkojen varassa (treeni, ei mikään mafiajuttu) eräs mielikuva ilmestyi päähäni ja kappas, olo pysyi hyvänä siitä huolimatta, että yleensä mieliala olisi laskenut muutaman asteen lähemmäs nollaa. Menneisyydessä syyllistyin asioista, jotka eivät koskaan olleetkaan hallinnassani, ja kannoin raskasta taakkaa, joka ei ollut minun.
Olin jo aiemmin päivällä rullannut ajatusvyyhtiä auki ja päätynyt löytämään selityksen mielialan laskulle aiempina kertoina. Iso sotkuinen solmuvyyhti oli nyt avattu ja piti enää laittaa langat järjestykseen. Sen ehtii vielä, mutta ensin lähdin vahvistamaan tätä uutta fiilistä.
Kokosin päässäni värikästä kollaasia muistamisen arvoisista asioista:
... Aurinkoinen keittiö, aamupala katettuna pöytään ja sanat "Ole just tuollainen kuin olet. Mä tykkään susta juuri tuollaisena."
... Ensimmäiset "Mä rakastan sua" -sanat. Vaikkakin sanottuna taulutelkkariin päin eikä minulle kasvokkain :D
... Vuolaat kyyneleet ja sanat "Mä itken koska olen niin onnellinen."
... Kiitollisuus ja "Mä saan niin paljon enemmän kuin annan tai odotin."
... Pelkojensa tunnustaminen. Toteutumatta jäävien lupausten rehellinen ja avoin peruminen.
... Välittäminen. Arvostus. Vastavuoroisuus.
Muistoja on paljon enemmänkin, suurin osa pysyy yksityisyyden verhon takana. Hyvä olo vahvistui tässä kohtaa jo niin voimakkaaksi, että pepsodent-hymy suorastaan liimautui huulilleni ja näytin varmaan vähän oudolta kun muiden samaa sarjaa ahertavien naamat näyttivät lähinnä keskittymisen tappoilmeitä.
Standardejaan on paha (ja vaikea) mennä alentamaan, koska hyvään tottuminen on helppoa. Totuttuaan hyvään sitä ei enää muista arvostaa, vaan alkaa pitää itsestäänselvyytenä ja pyrkii eteenpäin, ylöspäin, vielä suurempiin saavutuksiin ja tasoihin. Odotukset kasvavat jopa huomaamatta. Pian sitä on onneton, vaikka olisikin jo saavuttanut paljon enemmän kuin koskaan uskoikaan saavuttavansa.
Omatoimisena, aktiivisena ja pitkälle jalostuneen perfektionismin omaavana ihmisenä olen tottunut tiettyyn tasoon saavuttamisessa, asenteissa, elämässä. Usein unohdan helposti, että tasoni ovat helppoja ja itsestäänselviä vain minulle. Muille ne eivät välttämättä ole sen vaikeampia, mutta niille ei ole samanlaista tarvetta. On epäreilua mitata muita omatekoisella mitallaan. Joskus täytyy vaan luopua ihmisestä sen sijaan, että yrittäisi liikaa yhteensovittamista - yksin.
Muistan sanat "Mun on parempi olla sun kanssa kuin ilman sua" ja viimeisenä "Menetän siis hyvän ystävän". Silloin pidin niitä jos ei suoraan valhellisina, niin ainakin erehdyksenä. Sanat eivät täsmänneet siihen, mitä näin ja koin tehtävän ympärilläni ja itselleni, ja ahdistuin ristiriidasta niin paljon, että lopulta luovutin ja lähdin pois.
On vapauttavaa päästä siihen vaiheeseen, jossa muistaa kyllä kaikki kataluudet ja kamaluudet, sekä omat että toisen, mutta on valmis vihdoinkin antamaan anteeksi ja jättämään ne rauhaan. Ne ovat jo riekaleina riepottelusta, likaisia kuljettuaan mukana kymmenissä taskuissa ja laukuissa, haiskahtavat mädälle ja tuntuvatkin niljakkailta. Ennen kaikkea ne ovat tänään turhia, koska tänään on hyvä päivä olla ja elää uutta. Nyt mädät muistot jäävät taakse maatumaan ja muuttumaan joksikin hyödylliseksi tai vain katoamaan.
Minä olen päästämässä irti mielikuvistani niistä ihmisistä, joita ei enää ole olemassa. Onneton ja väsynyt versio itsestäni on jo niin käsitelty, niin historiaa ja tilalla on onnellinen ja vahvistunut Uusi Minä. Haluan uskoa, että toiselle kävi samoin tai jos ei vielä käynyt, että niin käy pian.
Joskus vahvin ja rakastavin (vaikkakin sillä hetkellä myös raastavin) teko on se, että päästää irti ja lähtee pois. Mitä tapahtuu kuin itsestään tai mitä saa tapahtumaan sen jälkeen, selviää vasta aikanaan.
Joskus on parempi mennä kauas pois ja muistaa toisesta ne hyvät asiat sen sijaan, että jää viereen etsimään, löytämään ja tutkimaan yhä uusia ja uusia vikoja.
