Vähän kaikesta ja paljon muustakin. Hektisiä ajatuksia laiskaan tahtiin ja toisinkin päin. Varoitus: Henkisesti keskenkasvuisille, negailijoille ja muille trolleille sopimatonta sisältöä. Onnellisuus ja positiivisuus etusijalla.
Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on arvostelu.
Yhdellä hyvällä teolla saa aikaiseksi huomattavan paljon positiivisuutta ja iloista mieltä sekä itselleen että muille.
Seuraan välillä erilaisten "maailmanparantajien" käytöstä.
Toiset keskittyvät korostamaan mikä kaikki on heidän mielestään pielessä, väärin ja vialla. He syyllistävät, arvostelevat, kritisoivat ja haukkuvat ympärillään olevaa maailmaa ja vaivuttavat ennen kaikkea itsensä yhä syvemmälle negatiivisuuden kaivoon.
Toiset pyrkivät tekemään hyvää sekä olemaan onnellisia ja myös onnistuvat siinä. He hyväksyvät maailman sellaisena kuin se on ja tekevät voitavansa konkreettisella tasolla. He käyttävät energiaansa todelliseen muutokseen ja valaisevat hymyillään ja läsnäolollaan ympäristöään.
Jokainen päättää itse, kumpaan ryhmään haluaa kuulua: muiden haukkumisen varjolla itsestään ääntä pitäviin vai konkreettisesti ja puhtaasta sydämestään rakentavasti toimiviin.
Tulipa tässä eräänä päivänä (taas kerran) käsiteltyä miesten ja naisten keskinäistä erilaisuutta: hormonit, aivokemia, ajattelutapa, käytös, maailmankatsomus...
"Puhtaasti" 100 %-sesti feminiinisiä naisia ja maskuliinisia miehiä on loppujen lopuksi hyvin vähän. Piirteitä on paljon, ja niitä esiintyy sekaisin molempien sukupuolten edustajissa. Tämänkin takia yleistykset johtavat useimmiten harhaan.
Naisiin liitetään emotionaalisuus, ja toisinaan siitä kuulee puhuttavan huonona piirteenä. Joitakin ihmisiä - niin miehiä kuin naisiakin - sanotaan drama queeneiksi siksi, että he eivät piilottele tunteitaan vaan ovat avoimesti omia itsejään. Kuka määrittelee sen, mikä on "liikaa"? Entä jos rajojen kriitereinä onkin määrittelijän omat estot, omat näkemykset, omat kokemukset ja omat pelot? Miten laajasti ne saavat (ja millä perusteella) määritellä toisen käytöstä tai persoonaa?
Olen tavannut ihmisiä, joita voisi kuvailla myös kuiviksi korpuiksi. Osa näistä ihmisistä on myös varuillaan, osa rennompia, mutta molempia yhdistää logiikan ylivalta tunne-elämästään. He ovat useimmiten hyvin pidättyväisiä, osa jopa pelkää jalansijan antamista omille tunteilleen. Nauraminenkin tapahtuu käsi suun edessä ja ääneti.
Pidän lokerointia hyödyllisenä vain ymmärtämisen kannalta. Lokeron muuttuessa leimaksi ja peittäessä henkilön alleen kyseessä on virhe, joka vääristää ja tuhoaa tuomatta juuri mitään todellista arvoa.
"Naisten logiikka" on halventava ilmaisu. Silti moni mies eksyessään pyörii ympyrää tai ajaa kymmeniä kilometreja väärään suuntaan, vaikka voisi kysyä tietä. Onko tämä järkevää? Ei. Onko sille selitys? Kyllä.
Dinosaurusaikaan miehen piti osata suunnistaa selviytyäkseen. Nainen ei poistunut kovin kauaa kotoa, siksi naiselle ei ei olekaan häpeäksi "osaamattomuus" lukea vuoria ja aurinkoa suunnistaakseen tuntemattomassa ympäristössä. Mies taas kokee helposti olevansa jotenkin vajavainen, ellei osaa osoittaa pohjoista ilman kompassia keskellä ventovierasta betoniviidakkoakin.
Paljon vitsejä on kuultu siitä miten naiset shoppailevat tuntikausia vailla varsinaista määränpäätä. Ihan vastaavaa toimintaa toteuttaa myös kanavasurffaileva tai venemoottoreita silittelevä venetön urbaani mies. Kummallakin sukupuolella on oma tapansa lepuuttaa aivojaan ja turvallisesti toteuttaa "järjetöntä", primitiivistä puolta itsestään, jolle ei ole enää olemassa varsinaista outlettiä betoniviidakoissa.
Naiselle on ominaisempaa prosessoida asioita puhumalla. Mies ajattelee hiljaa itsekseen, kunnes on keksinyt ratkaisun. Yhteentörmäys ja ymmärtämättömyys on melkeinpä oletuslähtötilanne.
Mies tuottaa vuorokaudessa 7.000 sanaa. Nainen tuottaa 24.000 sanaa. Ymmärrän hyvin, ettei mies jaksa prosessoida kaikkea. Ymmärrän myös, että naista harmittaa se minkä hän näkee tuppisuutena. Tarvitaan ymmärrystä ja vastaantulemista, jotta yhteistyö alkaa toimia. Kenenkään ei tarvitse muuttaa persoonaansa, vaan muokata toimintatapojaan sen verran, että välttyy turhautumiselta perusasioissa.
Aivan kuten homot eivät "valitse" suuntautumistaan eivätkä vauvat ihonväriään, eivät naisetkaan "valitse" olla itkuisia ja ärtyviä kerran kuussa eivätkä miehet "valitse" olla aggressiivisempia kuin naiset.
Erilaisuus on olemassa. Sillä on merkityksensä ja tarkoituksensa. Olisi hyvä ymmärtää sitä, soveltaa ja hyödyntää sitä sen sijaan, että arvostelisi sitä tai pyrkisi siitä pakottamalla eroon.
Toki hyväksyn sen faktan, että moni valittaa tai arvostelee tutustumatta asiaan laajemmin. Heillekin on tässä maailmassa tilaa. Olen vain valinnut minimoida kanssakäymiseni heidän kanssaan, koska väsyn heidän yksinkertaisuuteensa tai oppimattomuuteensa. Minusta he voisivat myös vain minimoida kosketuksensa kaikkeen mikä ei heitä miellytä.
Ja sitten jos koko maailma on "väärä", on aika katsoa peiliin. Sieltä voi löytää sen ihmisen, jonka on aika tarkistaa asenteensa voidakseen paremmin.
Varmaan rehellisin tapa elää.Tuomitseeko kukaan kastehelmeä tai kukkaa "liian jonkinlaiseksi" tai "riittämättömän jonkinlaiseksi"?
Ihminen on prosessi muutenkin kuin fysiikkansa osalta: myös henkisesti ihminen on läpi elämänsä "kesken" yksinkertaisesti siksi, että aina on lisää opittavaa ja kehittymisen varaa.
"Kesken" voi viitata jopa 99,99 %-seen täydellisyyteen tai saavutukseen, ja silti se on "kesken". Kaikentietävää ja kaikkivoipaa ihmisolennosta ei silti tule koskaan, sillä siinä tapauksessa hän lakkaisi olemasta ihminen ja muuttuisi jumalolennoksi. (Tosin toisinaan siihen ON mielenkiintoista pyrkiä...)
On jokaisen oma valinta, millä vauhdilla edetä, mihin pyrkiä, missä pitää hengähdystauko, mihin vetää raja - vai tehdäkö mitään.
Omat kriteerit ovat ihmiselle yleensä tutuimmat ja usein myös ne helpoiten hyväksyttävät. Empaattiset ja älykkäät ihmiset ymmärtävät omiensa olevan vain pisara meressä, minkä takia he välttävät tiukkojen kriteerien asettamista muille sekä pitävät odotuksensa muita kohtaan terveen rajoissa.
Odotan vaistomaisesti muiden yltävän samalle tasolle kanssani sekä huomaan joskus ällistyväni ja/tai ärsyyntyväni muiden alittaessa oman tasoni. Odotukseni perustuvat lähinnä siihen, etten pidä ihmisiä itseäni tyhmempinä enkä ajattele olevani ylivertainen verrattuna muihin, vaan sijoittuvani "kultaiseen keskiluokkaan".
Tällä viikolla ärsyynnyin erääseen tilannetajuttomuuteen, ja hetken asiaa pohdittuani tajusin ärtymykseni johtuvan odotuksestani, johon kyseisen tilannetajuttomuuden toteuttaja ei ollut antanut mitään aihetta.
Olisin voinut selitellä ärtymystäni väsymyksellä, nälällä, sateessa kastumisesta aiheutuvalla palelemisella ja varmaan vielä jollain muulla, mutta ne olivat vain osa palettia. Todellisuudessa erehdyin pitämään tätä naista hienotunteisena, vaikka hän ei ole sitä ollut ennenkään.
Hyvä oppitunti. Näitä löytyy varmasti lisää, kunhan tarkkailee ulkomaailman lisäksi myös omaa sisäistä maailmaansa. Lopputuloksena keskittyy olennaiseen (itsensä kehittämiseen) sen sijasta, että luettee, toistelee, arvostelee, tuomitsee ja tuskailee maailman virheitä tajuamattaan olevansa yksi niistä.
Tästäkin voi aloittaa...... ja siirtyä tämän kautta ...... kehittämään itseään.
