Vähän kaikesta ja paljon muustakin. Hektisiä ajatuksia laiskaan tahtiin ja toisinkin päin. Varoitus: Henkisesti keskenkasvuisille, negailijoille ja muille trolleille sopimatonta sisältöä. Onnellisuus ja positiivisuus etusijalla.
Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on kritiikki.
Yhdellä hyvällä teolla saa aikaiseksi huomattavan paljon positiivisuutta ja iloista mieltä sekä itselleen että muille.
Seuraan välillä erilaisten "maailmanparantajien" käytöstä.
Toiset keskittyvät korostamaan mikä kaikki on heidän mielestään pielessä, väärin ja vialla. He syyllistävät, arvostelevat, kritisoivat ja haukkuvat ympärillään olevaa maailmaa ja vaivuttavat ennen kaikkea itsensä yhä syvemmälle negatiivisuuden kaivoon.
Toiset pyrkivät tekemään hyvää sekä olemaan onnellisia ja myös onnistuvat siinä. He hyväksyvät maailman sellaisena kuin se on ja tekevät voitavansa konkreettisella tasolla. He käyttävät energiaansa todelliseen muutokseen ja valaisevat hymyillään ja läsnäolollaan ympäristöään.
Jokainen päättää itse, kumpaan ryhmään haluaa kuulua: muiden haukkumisen varjolla itsestään ääntä pitäviin vai konkreettisesti ja puhtaasta sydämestään rakentavasti toimiviin.
Karukosken uusin elokuva on loistava, suosittelen!
Mielensäpahoittajasta nousi erityisen hyvin esiin päähahmon lausahdus: "Minä niin kovasti pahoitan mieleni siitä kun asiat sanotaan suoraan."
Suorapuheisuutta on tietysti monenlaista. Asioita voi pamauttaa päin naamaa sanojaan valikoimatta, tai sitten viestinsä sisällön voi pitää etusijalla hukuttamatta sitä tökerön ulkomuodon taakse. Viestinsä voi rakentaa myös aivan liian pehmeäksi, jolloin ydinajatus voi hukkua yliymmärtämiseen.
Mielensä voi pahoittaa myös erittäin korrektista viestistä, vaikka se olisi rakentavassa muodossa, aiheesta, hienotunteisesti kahden kesken ja sopivaan aikaan annettu. Jotkut eivät kestä oman epätäydellisyytensä kohtaamista, sen kieltäminen kun on niin paljon helpompaa.
Jotkut eivät kestä oman keskeneräisyytensä ja epätäydellisyytensä kohtaamista, mutta vaativat muille rangaistuksia ja tuomioita heidän keskeneräisyydestään. Näiden ihmisten kanssa asioidessa on tullut opittua lisää itsekritiikkiä, mistä olen erittäin kiitollinen. Muidenkin virheistä voi oppia.
Taannoin eräs ihminen luetteli listan toisen ihmisen vikoja ja puutteita, ja sai vastaukseksi: "Nämä ovat samoja asioita, joita sinä teet päivittäin. Miksi minun pitäisi olla edesvastuussa sinulle ja selitellä tekemisiäni, jos sinä pidät näitä samoja asioita omalla kohdallasi täysin oikeina ja oikeutettuina tekoina?" Listan luetellut ihminen punastui, suuttui, meinasi tukehtua omaan sylkeensä ladellessaan solvauksia ja lopulta juoksi tilanteesta pois ovet paukkuen yrittämättäkään luoda rakentavan keskustelun ilmapiiriä.
Tunsin puhdasta sääliä ripauksella empatiaa tätä muita syyllistänyttä ja oman epätäydellisyytensä kanssa yllättäen vastatusten joutunutta henkilöä kohtaan. Mahtoi olla hankalaa, kun piti ihan karata paikalta, aikuinen ihminen - vaikka fyysinen ikähän on vain elinvuosien mittari, ei älykkyyden eikä juurikaan minkään muun.
Ihminen voi juosta karkuun muita, mutta itseään hän ei pääse pakoon. Itseään pakenevan ihmisen elämä on näennäisesti kunnossa vain sen lyhyen hetken aikaa, kun hänen todellien luonteensa ei ole vielä tullut tutuksi hänen uusille tuttavuuksilleen. Mitä enemmän hän luettelee maailman vikoja ja valittaa niistä sekä vaatii muita tilille, sitä pahemmin hän voi itse, ja noidankehän voi katkaista vain katsomalla peiliin ja aloittamalla maailman muuttamisen itsestään.
Jokainen valitsee itse puhumisen ja tekemisen tasapainon samoin kuin rehellisyyden laajuuden: itselleen ja muille vai edes itselleen.
Ihminen on prosessi muutenkin kuin fysiikkansa osalta: myös henkisesti ihminen on läpi elämänsä "kesken" yksinkertaisesti siksi, että aina on lisää opittavaa ja kehittymisen varaa.
"Kesken" voi viitata jopa 99,99 %-seen täydellisyyteen tai saavutukseen, ja silti se on "kesken". Kaikentietävää ja kaikkivoipaa ihmisolennosta ei silti tule koskaan, sillä siinä tapauksessa hän lakkaisi olemasta ihminen ja muuttuisi jumalolennoksi. (Tosin toisinaan siihen ON mielenkiintoista pyrkiä...)
On jokaisen oma valinta, millä vauhdilla edetä, mihin pyrkiä, missä pitää hengähdystauko, mihin vetää raja - vai tehdäkö mitään.
Omat kriteerit ovat ihmiselle yleensä tutuimmat ja usein myös ne helpoiten hyväksyttävät. Empaattiset ja älykkäät ihmiset ymmärtävät omiensa olevan vain pisara meressä, minkä takia he välttävät tiukkojen kriteerien asettamista muille sekä pitävät odotuksensa muita kohtaan terveen rajoissa.
Odotan vaistomaisesti muiden yltävän samalle tasolle kanssani sekä huomaan joskus ällistyväni ja/tai ärsyyntyväni muiden alittaessa oman tasoni. Odotukseni perustuvat lähinnä siihen, etten pidä ihmisiä itseäni tyhmempinä enkä ajattele olevani ylivertainen verrattuna muihin, vaan sijoittuvani "kultaiseen keskiluokkaan".
Tällä viikolla ärsyynnyin erääseen tilannetajuttomuuteen, ja hetken asiaa pohdittuani tajusin ärtymykseni johtuvan odotuksestani, johon kyseisen tilannetajuttomuuden toteuttaja ei ollut antanut mitään aihetta.
Olisin voinut selitellä ärtymystäni väsymyksellä, nälällä, sateessa kastumisesta aiheutuvalla palelemisella ja varmaan vielä jollain muulla, mutta ne olivat vain osa palettia. Todellisuudessa erehdyin pitämään tätä naista hienotunteisena, vaikka hän ei ole sitä ollut ennenkään.
Hyvä oppitunti. Näitä löytyy varmasti lisää, kunhan tarkkailee ulkomaailman lisäksi myös omaa sisäistä maailmaansa. Lopputuloksena keskittyy olennaiseen (itsensä kehittämiseen) sen sijasta, että luettee, toistelee, arvostelee, tuomitsee ja tuskailee maailman virheitä tajuamattaan olevansa yksi niistä.
Tästäkin voi aloittaa...... ja siirtyä tämän kautta ...... kehittämään itseään.
Laskin erään ihmisen hetkeksi pois viisauden jalustalta, jonne olin ihan itse hänet nostanut aikanaan, ja tajusin, että suuren sanamääränsä takana on tekemisen pelko. Ihminen käyttää valtavan määrän aikaa "ei tuu onnistuu" -tyyppiseen selittelyyn, vaikka pienemmällä vaivalla olisi tehnyt ne asiat jo moneen kertaan.
Harmi. Toivon aidosti, että tämä ihminen ottaisi riskejä ja uskaltaisi tehdä pelkän puhumisen sijasta.
Se ei vain ole minusta kiinni. Toisaalta, ei vaikuta minun elämääni.
Harmittaa vaan, että potentiaali valuu hukkaan ja katoaa.
Tästä onkin hyvä katsella niitä omiakin selityksiä. Ne on kyllä vähentyneet vuosien varrella. Kitinää tulee vieläkin välillä, mutta tekoja on nähtävissä entistä enemmän, ja tuloksia myös.
