Dia's diaries

Rakastan kertomusta pienestä tytöstä, joka näytti opettajalle maalaamaansa kuvaa. Se esitti puuta, ja puu oli maalattu purppuran väriseksi. Opettaja sanoi: ”Kultaseni, minä en koskaan ole nähnyt purppuranväristä puuta…”

-Marianne Williamson,

Väriä elämään! Jokainen päättää ihan itse, millä väreillä kirkastaa harmaata päivää vai kiinnittääkö vain huomionsa asfaltin vieressä kasvavaan kirkkaanpunaiseen ruusuun.

~. ~. ~. ~. ~. ~ . ~. ~. ~. . ~. ~. ~. ~. ~. ~. ~ . ~. ~. ~. . ~.

Päivän energialatausteksti:

Asenne on tärkeämpi kuin menneisyys, koulutus, raha, olosuhteet, epäonnistumiset, onnistumiset tai mitä muuta ihmiset sanovat ja tekevät.

Se, mitä voimme muuttaa on oma asenteemme. Elämässä 10 % on sitä mikä tapahtuu minulle. 90 % on sitä, miten minä reagoin siihen.

Ihminen rajoittaa useimmiten ihan itse itseään, vaikka näkeekin syyllisenä onnettomuuteensa ulkopuolisen maailman tekijät. Tekosyyt ja selitykset ovat helppo tie valitsemaan passiivisuus ja antamaan periksi peloille. Jos haluaa olla onnellinen, se on useimmiten hyvin pienestä kiinni: omasta viitseliäisyydestä.

Tärkein läksy, jonka olen oppinut pitkän elämäni aikana on se, että ainoa tapa tehdä ihmisestä luotettava, on luottaa häneen, ja varmin tapa tehdä hänestä epäluotettava on epäillä häntä ja osoittaa se hänelle.

Ja syntipukin etsiminen tuottaa aina toivotun tuloksen.

Epäileminen on kuin päätös tai tuomio, epäluottamuslause, väite toisen epäluotettavuudesta, joka kohteen kuuluisi osoittaa perusteettomaksi. Todellisuudessa epäilijänhän on todistettava kohteensa epäluotettavuus.

Jos ei luota toiseen, se on yllättävän usein epäilijästä itsestään lähtöisin. Vastuun voi vierittää vaikka menneisyyteensä, mutta sitä ei voi oikeutetusti kiinnittää uuteen ihmiseen ainakaan niin kauan kuin ihminen ei ole osoittanut olevansa epäluotettava. Epäilijän käytös perustuu hänen omiin pelkoihinsa. Pelon ohjaama elämä on onnetonta.

Jokainen uusi ihminen ansaitsee luottamuslimiittinsä, puhtaan valkoisen alun, lähtöruudun. Jos ei ihmiseen luota, ehkei kannata olla tekemisissä ollenkaan. Muuten epäilijä muuttuu myös saalistajaksi, joka etsimällä hakee toisen mokia ja lopulta vaikka keksii niitä vain ollakseen oikeassa.

Miten moni (ja miksi?) haluaisi rinnalleen ystävän tai elämänkumppanin, joka vailla mitään toisesta johtuvaa syytä kyseenalaistaa ja epäilee toista ja muutenkin käyttäytyy kuin salapoliisi ja yleinen syyttäjä samassa paketissa?

Sitä sopii jokaisen pohtia, jos toisen vieressä on turvatonta olla ja tekemisiään pitää selitellä, todistella tai perustella joka käänteessä.

Tänäänkin olen kiitollinen siitä, että saan osakseni luottamusta ja hyväksyntää. Näen positiivisuutta siinäkin, että aikanani koin olevani kuin pakotettu syntipukiksi: osaan arvostaa entistä enemmän luotettavia ja luottavaisia ihmisiä.

Tarinassani vierailleella epäilijällä oli itsellään vilunkipeliä moneen suuntaan. Ei ihme, ettei hän juurikaan luottanut muihin. :)

People often say that motivation doesn't last.
Well, neither does bathing that's why we recommend it daily.
- Zig Ziglar

- . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . - . -

Eräs ihminen toisti päivästä toiseen, myös hyvinä päivinä:
"Ihmiset ovat idiootteja."
"Kaikki on huonosti."
"En tiedä mitä sanoa/tehdä."
"En voi tälle mitään."
jne

Joten hän ympäröi itsensä idiooteilla ja käyttäytyi itsekin kuin idiootti, kärsi ja voi päivä päivältä huonommin, ei tiennyt mitä tehdä asialle eikä voinut tilanteelleen mitään eikä edes yrittänyt korjata tilannettaan.

Oli surullista seurata, miten tämä ihminen lukitsi itsensä pieneen häkkiin ja kulki siinä ympyrää avain kädessään mutta silti avaamatta lukkoa, näki avaimen kädessään muttei silti käyttänyt sitä.

Sama ihminen kertoi toisinaan paljon asioista, joita hän aikoi tehdä ja kokeilla, ja pysähtyi sanoihinsa. Tekoihin asti hän ei päässyt juuri koskaan, vain toisinaan sattumalta ja yleensä jonkun toisen kannustamana/vetämänä. Itse hän lähinnä ihmetteli mikseivät asiat tapahdu itsestään eikä nähnyt tai halunnut nähdä oman passiivisuutensa vaikutusta tilanteeseensa.

Toinen ihminen toisti päivästä toiseen, myös haasteellisina päivinä:
"Tänäänkin on hyvä päivä."
"Minä keksin kyllä, mitä tehdä."
"Voin vaikuttaa ja vaikutankin asiaan."
jne

Joten hän nousi syvistäkin kuopista, kokeili uusia ratkaisuja ja lopulta nousi vuoren huipulle.

Hän suhtautui ihmisiin ennakkoluulottomasti, uteliaasti ja hymyili tuntemattomille. Arvostelemisen sijaan hän pyrki ymmärtämään ja kartutti näin omaa tietovarastoaan, jonka avulla edisti henkistä kasvuaan ja helpotti elämäänsä huomattavasti.

Hänellä oli unelmia. Hän paitsi kertoi niistä, myös toteutti niitä. Haasteiden kohdalla hän istui miettimässä ratkaisuja ja kokeili erikoisiakin tapoja ylittää esteet. Voimansa hän käytti onnistumiseen ja jätti tekosyyt ja selitykset käyttämättä. Hän uskoi itseensä ja asennoitui asioihin myönteisesti.

Voi olla sattumaakin, että heti syskuun alkuun osui myös tekojeni ja olemiseni satoa.

Sanoja ja tekoja.
Tunnustusta ja arvostusta.
Saavutuksia ja onnistumista.

Joskus, kaukaisessa menneisyydessä, sunnuntait olivat niitä ikäviä päiviä, joiden jälkeen alkaisi taas henkisesti harmaa maanantai, vastuu, jaksamisen pakko... Eipä silloin osannut liittää näitä merkkejä elämäntilanteeseen eikä viikonpäivään.

Tämä sunnuntai oli täynnä rakkautta, iloa, hyvää oloa, ystävyyttä, hauskanpitoa, mahtavia uutisia, ymmärtämistä, jakamista ja läheisyyttä.

Olen kiitollinen, ihan kaikesta. Nyt sitä näkee saavansa nauttia sen tuloksista, että on aito oma itsensä ja uskaltaa rakastaa kuin ei olisikaan koskaan tullut loukatuksi.

Karukosken uusin elokuva on loistava, suosittelen!

Mielensäpahoittajasta nousi erityisen hyvin esiin päähahmon lausahdus: "Minä niin kovasti pahoitan mieleni siitä kun asiat sanotaan suoraan."

Suorapuheisuutta on tietysti monenlaista. Asioita voi pamauttaa päin naamaa sanojaan valikoimatta, tai sitten viestinsä sisällön voi pitää etusijalla hukuttamatta sitä tökerön ulkomuodon taakse. Viestinsä voi rakentaa myös aivan liian pehmeäksi, jolloin ydinajatus voi hukkua yliymmärtämiseen.

Mielensä voi pahoittaa myös erittäin korrektista viestistä, vaikka se olisi rakentavassa muodossa, aiheesta, hienotunteisesti kahden kesken ja sopivaan aikaan annettu. Jotkut eivät kestä oman epätäydellisyytensä kohtaamista, sen kieltäminen kun on niin paljon helpompaa.

Jotkut eivät kestä oman keskeneräisyytensä ja epätäydellisyytensä kohtaamista, mutta vaativat muille rangaistuksia ja tuomioita heidän keskeneräisyydestään. Näiden ihmisten kanssa asioidessa on tullut opittua lisää itsekritiikkiä, mistä olen erittäin kiitollinen. Muidenkin virheistä voi oppia.

Taannoin eräs ihminen luetteli listan toisen ihmisen vikoja ja puutteita, ja sai vastaukseksi: "Nämä ovat samoja asioita, joita sinä teet päivittäin. Miksi minun pitäisi olla edesvastuussa sinulle ja selitellä tekemisiäni, jos sinä pidät näitä samoja asioita omalla kohdallasi täysin oikeina ja oikeutettuina tekoina?" Listan luetellut ihminen punastui, suuttui, meinasi tukehtua omaan sylkeensä ladellessaan solvauksia ja lopulta juoksi tilanteesta pois ovet paukkuen yrittämättäkään luoda rakentavan keskustelun ilmapiiriä.

Tunsin puhdasta sääliä ripauksella empatiaa tätä muita syyllistänyttä ja oman epätäydellisyytensä kanssa yllättäen vastatusten joutunutta henkilöä kohtaan. Mahtoi olla hankalaa, kun piti ihan karata paikalta, aikuinen ihminen - vaikka fyysinen ikähän on vain elinvuosien mittari, ei älykkyyden eikä juurikaan minkään muun.

Ihminen voi juosta karkuun muita, mutta itseään hän ei pääse pakoon. Itseään pakenevan ihmisen elämä on näennäisesti kunnossa vain sen lyhyen hetken aikaa, kun hänen todellien luonteensa ei ole vielä tullut tutuksi hänen uusille tuttavuuksilleen. Mitä enemmän hän luettelee maailman vikoja ja valittaa niistä sekä vaatii muita tilille, sitä pahemmin hän voi itse, ja noidankehän voi katkaista vain katsomalla peiliin ja aloittamalla maailman muuttamisen itsestään.

Jokainen valitsee itse puhumisen ja tekemisen tasapainon samoin kuin rehellisyyden laajuuden: itselleen ja muille vai edes itselleen.