Dia's diaries

(Klassista lastensatua mukaillen.)

Tiput oli kavereita, meni joka paikkaan kahdestaan: mitä ankkanen edellä, sitä kananen perässä.

- Minä menen syömään matoja, sanoi ankkanen.
- Minä myös, sanoi kananen.

Ja kaverukset söivät matoja.

- Minä menen katsomaan hevosia, sanoi ankkanen.
- Minä myös, sanoi kananen.

Ja kaverukset menivät tallille katsomaan hevosia.

Eräänä päivänä sattuikin vahinko.

- Minä menen uimaan, sanoi ankkanen.
- Minä myös, sanoi kananen.

Kaveruksen kävelivät ison syvän lätäkön viereen ja ankkanen ui sen päästä päähän. Kanenen meni veteen ja meinasi hukkua, mutta ankkanen ehti pelastaa kaverinsa.

Sen jälkeen kananen istui märkänä ja surkeana ladossa ja mökötti. Sitten se alkoi pohtia, miksi kävi kuten kävi.

- Minä menen hyppimään kuoppaan, tuli ankkanen kertomaan.
- Minä en, vastasi kananen.

Kananen oli oppinut, että omillakin aivoilla ajattelu on sallittua eikä ihan kaikessa tarvitse sokeasti kompata kaveriaan - varsinkin silloin, kun tämä osaa asioita, joita ei itse osaa, kuten uida ja lentää.

Luin sen haastikset, katsoin parit klipit. Katse hakeutui melkein väkisin luonnottoman mallisiin huuliin ja muihin korjailtuihin ulokkeisiin. Vahvasti meikattu ja laitettu ja silti jotenkin koskettavan pullaposkinen tyttö.

Niin paljon koettu ja niin vähän siitä jäi olennaista kerrottavaa. Ei se oo sen kummempi kuin muutkaan samanlaiset, ehkä vaan osasi tuoda itseään julki enemmän.

Suomen Vic Beckham. Yeah right. Mua melkein harmittaa sen puolesta.

Koko viikonlopun. Ei puhelinta, ei nettiä. En siis pääse kiusaamaan teitä muka-nokkelillä jutuillani yhdessäkään ketjussa. Enjoy! :D

Jokin aika sitten rikkoutunut lasikansi muistui tänään mieleen, koska astuin sirpaleeseen. Imuroin ja kosteapyyhin lattiat silloin aika tarkkaan, joten tämä pieni perkele taisi olla jossain piilossa.

Ei muuten mitään, mut pieni haava jalkapohjassa tekee kävelemisestä snadisti ontuvaa. No, mä ja mun jutut ollaan vihdoin entistä samankaltaisia. :D

Unohdin eilen puhelimen sinne, missä olin kylässä. Soitin lainaluurista ja lupasin hakea luurini aamulla.

Aamulla ei onnistunutkaan ja tulin hakemaan luurin illalla. Hahaa, ketään ei ollut kotona - just se yks ilta vuodesta, kun nämä ihmiset ovat muualla!

Eiku naapuriin vaan lainaamaan luuria taas. Selvisi, että nämä ihanuudet olivat heitäneet luurini mun himaan iltapäivällä - just ku olin lähteny heidän luokseen.

Nyt kökötän venailemassa, joskos he tulevat pian kotiin. Onneks löysin vara-avaimen, niin ei tarvi mennä taas tonne ulos räntäsateeseen.

Mä osaan.

Mies (M) ja nainen (N) yrittävät keskustella. Ei oikein onnistu.

M: - Siis miksi te naiset aina sanotte yhtä ja tarkoitatte toista?
N: - En ymmärtänyt kysymystä.
M: - Siis mitä sä et ymmärrä?
N: - Pyydätkö sä mua vastaamaan kaikkien naisten puolesta?
M: - No oothan säkin nainen.
N: - Olen kyllä. Mitä sitten? En voi vieläkään puhua muiden puolesta.
M: - No miksi sä sanot yhtä ja tarkoitat toista?
N: - Anna esimerkki.
M: - No en mä nyt keksi.
N: - En minäkään. Ehkä siksi, etten tee niin.
M: - No sä ootkin poikkeus.
M: - Tunnen monia samanlaisia kuin mä, olen kyllä ihan tavallinen keskivertopulliainen.
M: - Vittu sun kanssas on vaikeeta puhua.
N: - Miksi te miehet ootte aina noin vitun hankalia?
M: - MITÄ VITTUA SÄ MEINAAT?! EN MÄ OO HANKALA, VARMAAN PUHUT NYT JOSTAIN IHAN ERI ÄIJÄSTÄ, ENKÄ MÄ AIO OLLA VASTUUSSA SEN SANOISTA!!!
N: - Vastasit muuten äsken omaan kysymyksees.
M: - Haista sinä ämmä vittu.

Riiiiiiiiiiiiiiight...

I did it again. En tosin mitenkään oops-tavalla, vaan ihan tietoisesti, vaikken - myönnän - antanutkaan asialle ihan niin suurta huomiota kuin se lopulta näyttikin saaneen, siellä vastaanottajan päässä. Saatan toki olla väärässäkin, enhän näe toisten pään sisälle, ja parempi niin.

Koin aiheetonta syyllistämistä. Koin hataralle pohjalle rakennettujen odotusten toteutumattomiksi jäämisen tulleen siirretyksi minun vastuukseni. Koin siis jonkinasteista manipulointia. Purin sen. Kirjoitin ajatukseni ja analyysini odotusten tekijälle ja hän oli samaa mieltä siitä, että näin asian ytimeen.

Seurauksena minut poistettiin kaverilistalta. En tiedä, oliko kyseessä vahinko vai ei. Asia ei kuitenkaan herättänyt minussa sen isompaa reaktiota, koska minulla ei ollut odotuksia, joten ei tullut pettymyksiä tai ylipäätään muuta kuin asian merkillepaneminen. Deletointi oli ihmisen oma valinta ja hänellä oli siihen paitsi oikeus, myös varmasti mielestään painava syy.

Ehkäpä tuo odotusten tietoinen ehkäiseminen on edesauttanut joustavuutta sekä estänyt uusiutumattoman omavaran, hermosolujen, polttamista turhaan. Joku muuttaa suunnitelmiaan tai olosuhteiden muututtua ei voikaan toteuttaa lupaamansa asiaa. Tunnenko mitään näissä tilanteissa? Harvoin ja aika vähän. Ihan kuin katselisin tilannetta sivustaseuraajana ja vain kirjaisin faktat ylös, värittämättä niitä tuntemuksillani.

Keskityn positiivisiin emootioihin, niitä en karsi enkä rajoita. Elämä ei enää vain hymyile, se myös syleilee ja lämmittää.

Ihanaa märkää maanantaiaamua kaikille! Märkää siis sulanut lumi -mielessä. Pervot. :)

Tää tehoo paremmin kuin kirkasvalolamppu! :D

Ja miehillä ei muka oo intuitiota. Hah! Rintamalla oli hiljaista niinkin pitkään, että harkitsin nunnasängyn eli 90-senttisen hankkimista. Pitikin vain ostaa pari korsettia, niin pian puhelin pirisi pitkin yötä kyläilykutsuja. Se on se vaisto, joka herää vain tarpeen tullen.

Yöjuoksut on peruskauraa kesäisin, mutta keskellä pakkastalvea ja alipukeutuneena ne on ihan oma kokemuksensa. Suosittelen!

Edit. lingerien päälle vedetty toppatakki vie jonkin verran visuaalisia erotiikkapisteitä ainakin omasta mielestäni, trenssi toimii kieltämättä paaaaaaaaljon paremmin. Mikä ei onneksi vaikuttanut seksin laatuun eikä määrään.

Nainen ei tajua. Jos pudottaa (vahingossa, tietty) paksun lasikannen noin 20-30 sentin korkeudesta muovimattolattiaan, miten ihmeessä se hajoaa säpäleiksi? O.O

Nyt insinöörit ja muut miehet kehiin ja selittämään, kiitos!