Vähän kaikesta ja paljon muustakin. Hektisiä ajatuksia laiskaan tahtiin ja toisinkin päin. Varoitus: Henkisesti keskenkasvuisille, negailijoille ja muille trolleille sopimatonta sisältöä. Onnellisuus ja positiivisuus etusijalla.
Toiset ihmiset osaavat luoda ympärilleen hyväntuulisuuden ja rauhan auran, johon osuvat rentoutuvat ja tuntevat saavansa positiivisen energialatauksen.
Toiset taas osaavat rikkomisen, loukkaamisen, aiheettoman kritisoinnin, ärtyneisyyden ja pahan olonsa vuodattamisen saastuttamaan ympäristöään.
Miksi toiset antavat hyvää ja toiset pahaa?
Jokainen antaa siitä, mitä hänellä on eniten.
Takana hyvin nukuttu yö.
Aurinko paistaa.
Lumi narskuu kivasti askelten alla.
Raikas ilma täyttää keuhkot.
Hymy nousee huulille itsestään.
Edessä hyviä hetkiä rakkaiden ja tärkeiden seurassa.
Elämä on ihanaa.
On niin helppoo olla onnellinen.
Onnellisuuden saavuttaminen on yksinkertaista:
Kun pitää itseään oman elämänsä ykkösenä, arvostaa ja kunnioittaa itseään, pitää itsestään huolta, silloin automaattisesti voi paremmin ja tuottaa ympäristöönsä hyvää.
Ajatus ei välttämättä aukea niille, jotka ymmärtävät itserakkauden yksinomaan negatiivisena asiana; kritisoivat ympäröivää maailmaa; vaativat muilta antamatta itse; sallivat heikon itsetuntonsa ohjata toimintaansa...
Jonkun mielestä onnellisuus on huono asia, koska maailma on musta. Toiset taas osaavat väistää tällaiset karikkoihmiset ja ovat onnellisia - luontevasti ja aidosti.
Illalla roikkuessani rennosti pää alaspäin nilkkojen varassa (treeni, ei mikään mafiajuttu) eräs mielikuva ilmestyi päähäni ja kappas, olo pysyi hyvänä siitä huolimatta, että yleensä mieliala olisi laskenut muutaman asteen lähemmäs nollaa. Menneisyydessä syyllistyin asioista, jotka eivät koskaan olleetkaan hallinnassani, ja kannoin raskasta taakkaa, joka ei ollut minun.
Olin jo aiemmin päivällä rullannut ajatusvyyhtiä auki ja päätynyt löytämään selityksen mielialan laskulle aiempina kertoina. Iso sotkuinen solmuvyyhti oli nyt avattu ja piti enää laittaa langat järjestykseen. Sen ehtii vielä, mutta ensin lähdin vahvistamaan tätä uutta fiilistä.
Kokosin päässäni värikästä kollaasia muistamisen arvoisista asioista:
... Aurinkoinen keittiö, aamupala katettuna pöytään ja sanat "Ole just tuollainen kuin olet. Mä tykkään susta juuri tuollaisena."
... Ensimmäiset "Mä rakastan sua" -sanat. Vaikkakin sanottuna taulutelkkariin päin eikä minulle kasvokkain :D
... Vuolaat kyyneleet ja sanat "Mä itken koska olen niin onnellinen."
... Kiitollisuus ja "Mä saan niin paljon enemmän kuin annan tai odotin."
... Pelkojensa tunnustaminen. Toteutumatta jäävien lupausten rehellinen ja avoin peruminen.
... Välittäminen. Arvostus. Vastavuoroisuus.
Muistoja on paljon enemmänkin, suurin osa pysyy yksityisyyden verhon takana. Hyvä olo vahvistui tässä kohtaa jo niin voimakkaaksi, että pepsodent-hymy suorastaan liimautui huulilleni ja näytin varmaan vähän oudolta kun muiden samaa sarjaa ahertavien naamat näyttivät lähinnä keskittymisen tappoilmeitä.
Standardejaan on paha (ja vaikea) mennä alentamaan, koska hyvään tottuminen on helppoa. Totuttuaan hyvään sitä ei enää muista arvostaa, vaan alkaa pitää itsestäänselvyytenä ja pyrkii eteenpäin, ylöspäin, vielä suurempiin saavutuksiin ja tasoihin. Odotukset kasvavat jopa huomaamatta. Pian sitä on onneton, vaikka olisikin jo saavuttanut paljon enemmän kuin koskaan uskoikaan saavuttavansa.
Omatoimisena, aktiivisena ja pitkälle jalostuneen perfektionismin omaavana ihmisenä olen tottunut tiettyyn tasoon saavuttamisessa, asenteissa, elämässä. Usein unohdan helposti, että tasoni ovat helppoja ja itsestäänselviä vain minulle. Muille ne eivät välttämättä ole sen vaikeampia, mutta niille ei ole samanlaista tarvetta. On epäreilua mitata muita omatekoisella mitallaan. Joskus täytyy vaan luopua ihmisestä sen sijaan, että yrittäisi liikaa yhteensovittamista - yksin.
Muistan sanat "Mun on parempi olla sun kanssa kuin ilman sua" ja viimeisenä "Menetän siis hyvän ystävän". Silloin pidin niitä jos ei suoraan valhellisina, niin ainakin erehdyksenä. Sanat eivät täsmänneet siihen, mitä näin ja koin tehtävän ympärilläni ja itselleni, ja ahdistuin ristiriidasta niin paljon, että lopulta luovutin ja lähdin pois.
On vapauttavaa päästä siihen vaiheeseen, jossa muistaa kyllä kaikki kataluudet ja kamaluudet, sekä omat että toisen, mutta on valmis vihdoinkin antamaan anteeksi ja jättämään ne rauhaan. Ne ovat jo riekaleina riepottelusta, likaisia kuljettuaan mukana kymmenissä taskuissa ja laukuissa, haiskahtavat mädälle ja tuntuvatkin niljakkailta. Ennen kaikkea ne ovat tänään turhia, koska tänään on hyvä päivä olla ja elää uutta. Nyt mädät muistot jäävät taakse maatumaan ja muuttumaan joksikin hyödylliseksi tai vain katoamaan.
Minä olen päästämässä irti mielikuvistani niistä ihmisistä, joita ei enää ole olemassa. Onneton ja väsynyt versio itsestäni on jo niin käsitelty, niin historiaa ja tilalla on onnellinen ja vahvistunut Uusi Minä. Haluan uskoa, että toiselle kävi samoin tai jos ei vielä käynyt, että niin käy pian.
Joskus vahvin ja rakastavin (vaikkakin sillä hetkellä myös raastavin) teko on se, että päästää irti ja lähtee pois. Mitä tapahtuu kuin itsestään tai mitä saa tapahtumaan sen jälkeen, selviää vasta aikanaan.
Joskus on parempi mennä kauas pois ja muistaa toisesta ne hyvät asiat sen sijaan, että jää viereen etsimään, löytämään ja tutkimaan yhä uusia ja uusia vikoja.
Ehkä kesä, aurinko, loma ja luonto -yhdistelmä tekee tämän.
Ehkä myös elämän rakastamisella ja kiitollisuudella on vaikutusta.
Yhtälöön kuuluu roima annos useammassa asiassa onnistumisen huikeutta.
Olo on aivan mahtava ja energinen viimeöisestä valvomisesta, kostea&kuuma -ilmastosta ja parin päivän tien päällä olemisesta ja roudaamiseen osallistumisesta huolimatta.
Oli aivan mahtavaa vaihtelua normiarkeen herätä muutamana aamuna poimimaan marjoja suoraan puutarhasta aamiaispöydän antimien lisukkeiksi ja nauttia pitkään maukkaasta ruuasta ja yhtä herkullisesta seurasta myös hauskan road tripin päätteeksi.
Viime yön vietin vaihteeksi yksin kotona. Aamuyön viime metreillä istuin äskettäin päivitetyssä keittiössäni ihailemassa auringonnousua. Onnellisuuden ja hyvän olon tunne tuntui niin vahvasti, että melkein odotin sen ruumiillistuvan viereeni hahmoksi.
Sekoitellessani kevytmaitoa aamukahviini ihastelin kotini uutta ilmettä. Koin iloa ja kiitollisuutta siitä, että sisustusharrastukseni voi antaa paljon sekä konkreettista käytännöllisyyttä että henkistä hyvinvointia ja saavuttamisen iloa.
Aamukahdeksalta olimme jo Sipoon tienoilla poimimassa mustikoita ja mustikanvarpuja. Litra marjoja odottaa nyt kohtaloaan jääkaapissa ja yksitoista tiukkaa rehunippua kuivuu parhaimmillaan talven hetkiin.
Hymy on herkässä, ja siihen on paljon enemmän aihetta kuin olisin voinutkaan keksiä tai uskoa vielä muutama kuukausi sitten.
Olen todella, todella kiitollinen itselleni tekemistäni valinnoista.
Asenne todellakin ratkaisee.
Viime talvena halusin kaikkein eniten vain olla taas onnellinen, ja nyt olen onnellinen, ihan koko ajan. Mikä parasta, olen rakentanut onneni ihan itse, omin vahvoin pikku kätösin.
Joitakin toisten onnellisuus ja hyvä olo sekä ihan vain hymyileminen saattavat ärsyttää. Ajan kanssa olen oppinut suhtautumaan neutraalisti moisiin mörköihin ja mörökölleihin. Heillä on yhtäläinen oikeus synkkyytensä vaalimiseen kuin minulla hyvän oloni näyttämiseen.
Hauskaa on se, että moni synkkäilijä jatkaa silti seuraamistani ja tulee juttusille tai ainakin hakeutuu viereiseen pöytään. Ilmeisesti se onnellisuus, vaikka olisikin toisen ihmisen, vetää silti puoleensa myös niitä "totaalikieltäytyjiä". :D
Olen nykyään jopa kiitollinen ammattivalittajista, joita elämä tuo välillä luokseni. Heissä näen hyviä esimerkkejä elinajan päämäärättömästä tuhlaamisesta, ja se saa minut arvostamaan omia saavutuksiani entistä enemmän sekä olemaan entistä kiitollisempi siitä, mitä minulla on sekä jo takanani että vielä edessäni.
Elämä on ihanaa!
Kalenterikesää on jäljellä vielä kolmasosa, elokuu.
Heinäkuun saldoon ehti tulla uimarantakäynnit aurinkovoiteineen ja sikspäkkien tsekkailuineen sekä Lintsi-reissut softiksineen ja vuoristoratakirkumisineen.
Elokuu tuo mukanaan edelleen lämpöä ja auringonvaloa sekä niiden kypsyttämiä tuloksia.
Ilakoin myös siitä, miten paljon olen ehtinyt saada aikaan parissa päivässä. Koitin on virkistynyt, harrastukseni ovat saaneet lisäpotkua ja hyvä olo jatkuu.
Elämä on ihanaa.
Kun pitää oman elämänsä kunnossa ja on itse onnellinen, jaksaa ymmärtää ja empatisoida enemmän sekä olla provosoitumatta turhakkeista.
Tässä taannoin minulle tarjottiin sekalaista salaattia, jossa oli
- ylikypsää vihaa
- kuutioitua katkeruutta
- lohkottua loukkaantumista
- revittyä kaipuuta
- viipaloitua vääristelyä
- paloiteltua pettymystä
- nyrkillinen kiukkua
- kourallinen itsepäisyyttä
- loraus ikävää
- hyppysellinen itseinhoa.
Salaatti näytti varsin... ikävältä. Oksettavalta jopa, aivan kuin kokkinsa ylitsepursuavaa pahaa oloa oleva olemuskin.
Teki mieli kaataa salaatti jätemyllyyn ja sinkauttaa kokki perään. Ihan vain jotta maailma säästyisi enemmältä pahalta.
Viisaasti opitun tapani mukaan ensin hengitin syvään ja sitten kiitin tarjoilusta. Ajattelin, että kokilla on mahtanut olla todella paha olo, kun on jaksanut paneutua väsäämään noin karmean annoksen. Hän on kuitenkin tehnyt mielestään luomuksen, vailla karmea-sanaa. Hän on käyttänyt aikaansa ilmaistakseen olotilaansa. Näytti siltä, että hänellä oli todella paha olla.
Viha on rakkauden käänteinen ilmaisumuoto. Kokilla näytti olevan paljon keskeneräistä rakkautta, jolle hän antoi uuden muodon. Sellainen mahtaa tuntua hyvinkin pahalta. Sellaista kokeva ihminen tarvitsee tukea, vaikka aiheuttaakin toiminnallaan lähinnä luotaantyöntävyyttä.
Jätin salaatin syömättä. Kokille kerroin sen sisältävän allergisoivia ainesosia, mikä oli kohdallani ihan totta.
Tarjosin kokille herkullisen jälkiruuan:
- empatiapohja
- kostukkeena kuuntelemista
- sympatiakerros
- maustettuna ymmärtäväisyydellä
- päälliseksi positiivisuutta
- ripaus rakkautta
- koristeena hyvänolontoivotus.
Oikeassa ovat ne teinit, jotka vastaavat haistatteluun sanomalla: "Mäkin rakastan sua".
Metsä. Mustikoita. Aurinko. Grillikatos. Hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Hyvät eväät hyvään oloon.
Viikonloppu oli täynnä hyvänmakuisia saavutuksia.
Etsin ja löysin. Kokeilin ja onnistuin. Opin ja sovelsin. Tein parissa päivässä kolme henkilökohtaista ennätystä sekä töiden että vapaa-ajan saralla.
Metsässä patikoidessa huomasin, että tietoinen läsnäolo luonnistuu erittäin helposti varsinkin ylämäessä ja kallioilla kiipeillessä. Ei siinä hirveästi pivoteja ja exceleitä pohdita kun saalistetaan kasvisruokaa ja samalla taistellaan hyttysiä vastaan.
Savulohi-sienipaistos ja mustikkasmoothie maistuivatmyös sunnuntai-iltana.
Elämä on ihanaa.
Vietin eilisillan loistoseurassa: ohjelmaan kuului herkullista nepalilaista ruokaa, maukasta cappuccinoa, kaupunkinähtävyyksiä, syvällisiä keskusteluja, hyviä hoksaamisia, ratkaisuja, naurua, hyvää oloa ja makeita linnunkirsikoita.
Läheiset ihmiset ovat aarteita. Heidän kanssaan vietetty aika on erinomainen sijoitus omaan hyvinvointiin ja kasvuun.
Elämässä on rajattomasti hyvää. Sen saadakseen on osattava priorisoida ja valita se, mikä sopii itselle parhaiten. Turhuuksien jättäminen taakse edistää hyvinvointia ja tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia.
