Dia's diaries

Vuosien aikana sama ilmiö on aiheuttanut päänvaivaa ja herättänyt kysymyksiä.

Onko voidakseen hyvin tosiaan haukuttava muita? Tehdäkseen vertailun kautta heistä sopivan paska tausta, jotta itse erottuisi siitä parempana?

Siinä samallahan liittää kuitenkin itsensä halveksittvana esittämäänsä taustaan ja on parhaimmassakin tapauksessa vain "best of the worst".

Eräässä työyhteisössä on joskus myös mallintöitä tehnyt nainen. Hän pukeutuu asiallisesti ja tavallisesti, mutta kauneutensa näkyy silti. Tästä naisesta tykätään toisinaan kysellä: "Osaakohan se töitäkään tehdä?"

Myös "Minä en ole kuten muut naiset/miehet/ihmiset" on sellainen ilmaismuoto, joka herättää hämmennystä ja pohdintoja. Et tietenkään ole. Jokainen on yksilö. Mistä siis kumpuaa tämä vdertailun tarve ja nimenomaan muiden dissailun kautta?

Kateus. Pelko. Keskeneräisyys. Heikko itsetuntemus. Häpeä. Liikkeellepanevia voimia.

Onneksi seuransa voi valita. Olin eilen lyhyen hetken aikaa selkeästi itselleni sopimattomassa seurassa, koska maailmanhaukkumishuutokisa aiheutti itsessäni lähinnä pahaa oloa ja halun poistua, minkä teinkin.

Olen onnellinen siitä, että voin valita seurani.

Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että käväisin itselleni sopimattomassa seurassa. Nyt osaan arvostaa entistä enemmän ystäviäni.

Mä niin haluan hevosen.
Sellaisen täysin valkoisen.
Ja sit sillä pitäisi olla siivet.
Ja yksi sarvi keskellä otsaa.
Ja sen pitää osata laulaa.
Ja lentää.
Ja jutella viisaita ajatuksia.
Mut ei liian viisaita, jotta mä ymmärtäisin sitä kuiteski.
Miksei tollasia hevosia ole?
Mä vihaan kaikkia tavishevosia.

Niin enkä mä ees osaa ratsastaa.
Tai halua opetellakaan.
Mä vaan haluan, että se valkoinen heppa lentää laulaen mun luo ihan itte.

Jotkut ihmiset käyttäytyy joskus hassusti.
Haluavat olematonta, koska se on turvallisempaa kuin unelmiensa tavoitteleminen.
Eivät kulje omia haaveitaan kohti, mutta valittavat, etteivät haaveet löydä heitä.
Kuuntelemalla muita voi oppia yllättävän paljon.
Kunhan ei tuomitse eikä leimaa.
Kuuntelee vaan viestin.

Inhimillisyysfaktorin muistaen en nimittele enkä paljasta, kenestä on kyse. Sanotaan, että kyseisen tarinan päähenkilö on vaikkapa "ihminen X".

Ihminen X oli tässä taannoin päättänyt ja julistanut kovaan ääneen, että ihminen Y on maailman typerin, tyhmin, ärsyttävin ikinä (siis ever!), ja kaikkea muuta vastaavaa.

Sitten ihminen X sai tietoonsa asiaa, jota kuvaili mielenkiintoiseksi ja fiksuksi. Kuultuaan, kenen (henkilö Y) keksimästä asiasta on kyse, alkoi heti pakitus: "-- mutta onhan siinä siis joku asiavirheen kaltainen ja ainakin yksi pilkkuvirhe. Eikä se muutenkaan nyt niin fiksua ja mielenkiintoista ollutkaan..."

Huvitti todella paljon. :D
Erästä lainatakseni: "aika liikkistä". :)

Luin jutun, jossa oli jotain etäisesti tutun oloista, mutta jokin ei silti istunut kuvaan kunnolla.

Sitten tajusin.

Asian ydin oli otettu eräästä tekstistäni, ja sitten vetäisty niin komeaan solmuun, että tapahtui loogisesti katsottuna totaalinen virhe.

Ergo:

Eihän lukemani teksti ollut enää minun alkuperäistä tekstiäni koskeva, vaan tekstin tulkitsijan ajatuksia käsittelevä.

Ihminen kirjoitti siis itsestään ja omiaan. Ei sellaiseen tarvitse osallistua.