Dia's diaries

Kuuntelin kahden hyvin erilaisen ihmisen vastauksia kysymykseen, miksi he eivät vielä(kään) ole siellä, missä haluaisivat olla - elämässään.

Ensimmäinen vastasi:
"Koska se ei ole edes vaihtoehto. Minun on tehtävä valtavasti töitä haluamani eteen enkä jaksa nähdä sitä vaivaa, koska en kuitenkaan saavuta mitään. Maailma on minulle velkaa ja sen pitäisi tarjota minulle haluamani. Sitä paitsi muilla on niin paljon enemmän kuin minulla, että se on varmasti minulta pois. Muut saavat asioita niin paljon helpommin ulkonäöllään ja suhteillaan. Miksi edes yrittäisin, jos olen aina väärinymmärretty ja idioottien ympäröimä?"

Toinen ihminen vastasi:
"Kävelen vieläkin sitä kohti. Joskus tuntuu, että olen lähellä päämäärääni, joskus taas eksyn. Välillä rämmin suossa tai kiipeän vuorten yli; välillä istun urheiluauton ratissa edessäni avoin valtatie. Kuitenkin matka itsessään on nautinnollinen kokemus ja rikastun joka päivä. Mieluummin keskityn kuluvaan päivään enkä yritäkään kurkotella huomiseen. Pääsen kyllä perille sitten aikanaan, kun olen siihen oikeasti valmis."

Jälkimmäinen vastaaja loi omaa polkuaan ja seurasi ihastuneena sen varrella näkyvää maailmaa. Omalla tavallaan hän oli jo perillä: hän oli onnellinen.

Ensimmäisen vastaajan matka ei ollut vielä alkanutkaan, vaan hän kaivoi lähtöruutunsa poteroaan yhä syvemmäksi ja jatkoi yhden ihmisen sotaa omassa mielessään.

Lauantai:
Hymyherätys.
Aurinkoinen aamu.

Tove Janssonin 100-vuotisnäyttely.
Muumit! <3
"Arbeta och älska" - aivan mahtava motto!

Cafe Esplanad: raikasta katkis-tonnikalasalaattia ystävän seurassa.
Strindberg: cappuccino, suklaamuffini, pehmeä nojatuoli ja kirja.
Illalla huumoria, hyvää seuraa ja tummaa suklaata.

Sunnuntai:
Herääminen kartanon jykevästä muhkeasta sängystä.
Jättimäinen karamellicappuccino ja maukas aamupala.
Naurua ja auringonvaloa.

Nejä tuntia pihatöitä. Siinä vasta oli luomuliikuntaa :D

Oravanpoikasen kiipeilyn ja rapistelun seuraamista.
Kyläkaupan ruokaostokset paperipussissa pyörän tarakalla.

Maukas välipala.

Marjojen poimimista kartanon puutarhasta.

Naapurin kissan kanssa leikkimistä.

Auringonottoa ja kirjan lukemista.
Auringonlaskun ihastelua.
Kuluneen vuorokauden fiilistelyä kotimatkalla.

Illan välipala.

Elämä on ihanaa. <3

Karvisen tekemänä tuo saattaa hymyilyttää. Ihmisen tekemänä tuo saa lähinnä ottamaan reippaasti etäisyyttä kyseiseen ihmiseen.

Mielensä pahoittamisen päivä on Finnkinon mukaan 5. syyskuuta.

Olisi mielenkiintoista nähdä maailma, jossa olisi Virallinen Kitinäpäivä tasan kerran vuodessa, ja muu aika olisi käytetty terveellisellä tavalla elämänlaadun parantamiseksi ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.

Passiivisen odottelun sijasta toimin itse tavalla, josta on hyötyä sekä minulle että ympäröivälle maailmalle. Tein pari kuukautta sitten päätöksen, joka tuntui vaikealta: olinhan tottunut wanhaan kaavaan, joka kaikessa epätäydellisyydessään ja rasittavuudessaan oli tuttu ja turvallinen sekä tarjosi välitöntä, vaikkakin lyhytvaikutteista, mielihyvää.

Nyt kaikki asiat, jotka hiersivät ja ärsyttivät silloin, ovat muuttuneet! Osaan olen vaikuttanut aktiivisesti itse ja osa on vain muuttunut sen seurauksena, että laitoin koneiston liikkeelle.

Elämä on ihanaa, kunhan sitä osaa arvostaa ja elää todellisuudessa, tässä päivässä.

Meksikolaiskeittiön antimia, värikkäitä kevyitä drinkkejä, pehmeää auringonlaskuvaloa, jäävettä, naurua, bilistä huteineen ja huonoine pallo- ja keppivitseineen, kevyttä flirttiä, halauksia, kotimatkan taittaminen fillarilla, öisiä kiitosviestejä.

Eleganttia pukeutumista, nokkelaa läppää, maukasta pastaa perinteisessä italialaisessa ravintolassa, rentoutumista, hyvää mieltä, leffailta, cappuccinoa vanhanaikaisen kahvilan leveään ikkunalautaan nojaten, seesteisyyttä.

Saaristolaisleipiä, omenamehua, vihreää teetä, muhkeisiin sohvatyynyihin uppoamista ja naurua keskellä päivää kahden menon välissä, yllätyslahjoja, uuden oppimista, tiedon jakamista, tulevaisuuden pohtimista.

Metsäretki, patikointia, marja- ja sienilöytöjä, lapsenomaista riemua, puhdasta ilmaa, suunnistamista, kasviuutemukillisen ääressä keskustelua, auringonlaskun ja hämärtyvän illan yöksi taittumisen seuraamista.

... Useamman viikon ajan on tuntunut kuin elämäni olisi vihdoin täyttynyt yli reunojensa väreistä, makuvivahteista ja tuoksuista. Univajeen aiheuttamasta väsymyksestä huolimatta tuntuu kuin energiaa riittäisi vaikka mihin. Todellisuudessa olen ihan itse tehnyt mahdolliseksi sen, että voin mielettömän hyvin.

Olen viime aikoina tehnyt paljon ja teen edelleen sitä, mikä tekee minut onnelliseksi: edistyn urheiluharrastuksessani, vietän aikaani ystävieni ja rakkaideni seurassa, kehitän ja vien loppuun työprojekteja, nautin elämästä ja olen oma itseni. Saan paljon aikaiseksi ja saavutan haluamiani asioita, koska teen olennaisia päätöksiä ja myös toteutan niitä.

Onnistumiseni salaisuus on hyvin yksinkertainen: poistan elämästäni energiasyöppöjä ja muita turhuuksia, viimeksi taas kerran negatiivisuuden riippakiven.

Aloin sanoa "ei" ihmisille, jotka yrittivät käyttää minua likasankona ja halusivat kaataa niskaani ongelmansa. Jotkut heistä suljin jopa kokonaan pois elämästäni, eikä tule ikävä: eiväthän he koskaan edes olleet arvokkaita, vaan sallin heidän olla läsnä jossain yliempaattisessa säälimiskohtauksessa. Turha sääliä sellaisia, jotka paitsi tuhlaavat omaa elämäänsä, myös yrittävät varastaa muiden aikaa.

Jokainen voi päättää itse, mihin ja miten aikaansa ja elämäänsä käyttää. Jos olosuhteita ei voi muuttaa, niihin voi varmasti vaikuttaa tai viime kädessä omaa suhtautumistaan asioihin voi muokata. Turhahan sitä olisi vihastua samasta asiasta päivästä toiseen, varsinkin jos tietää, ettei se asia vihastumisella muutu miksikään. Sitä kuitenkin jotkut tekevät, ja juuri heille minulla ei enää ole aikaa.

Eilisilta ja tämä aamu latasivat minut täyteen energiaa: ystäväni nauratti, viihdytti, hauskuutti ja herätti minut aamupalalle.

Iltapäivällä ystäväporukassa hyvän ruuan parissa vietetyt tunnit palauttivat tehokkaasti rankasta työviikon alkamisesta takaisin hyvään fiilikseen. Sain taas nauraa ja kokea hyvää mieltä, ja ehkä erilaisuutemme on vain rikkaus.

Viikonlopulle sovitut tapaamiset ilahduttavat jo etukäteen. Tapaan uusia ihmisiä sekä vanhoja tuttuja, joita olen ehtinyt ikävöidä.

Elämä on ihanaa.

Eilen havahduin taas kerran siihen, että minun on hyvä olla. Matkalla treeneistä moikkaamaan kaveria seurasin asemalla pyöriviä ihmisiä, joilla oli hauskaa. Kuulin heidän puheensa ja naurunsa. Näin heidät selkeästi ja tarkasti.

Join vesipullosta, ja varsinkin treenin jälkeen viileä raikas vesi maistui taivaallisen hyvältä. Pureskelin pähkinöitä. Pystyin maistamaan erilaisia makuja. Ajattelin, miten onnekas olenkaan: minulla on terveyteni ja elämäniloni, voin harrastaa eksoottisiakin liikuntalaleja kiitos hyvän tarjonnan, loistavan fyysisen kuntoni sekä vakaan talouteni takia.

Vilkaisin ikkunasta heijastuvaa kuvaani. Näytin hyvältä - ja onnelliselta. Hyvinvoivalta. Soitin rakkaalle ihmiselle ja sovimme myöhäisillaksi yhteistä ajanviettoa. Hetkeä aiemmin olin saanut ystävältä vahvistuksen viikonlopun viihdeohjelmasta. Aiemmin samana päivänä hyvä kaverini oli innoissaan odottanut sunnuntain tapaamistamme. Ensikin viikolle on miellyttävää ohjelmaa tiedossa.

Joskus tuntuu siltä, etteivät keuhkoni ole riittävän isot voidakseni hengittää kerralla niin paljon ilmaa kuin haluaisin. Jokin mieletön elämänilo pulppuaa minussa ja saa minut hymyilemään "vain" siksi, että olen onnellinen.

Mietin muutaman viime päivän aikana sitäkin, että töissä asiat eivät menneet aivan kuten aikanaan halusin: minulle ei tarjottu eräitä vastuullisia hommia. Sitten tajusin, että egonihan siitä puhui: olin halunnut, että niitä hommia olisi tarjottu minulle, jotta olisin voinut kieltäytyä.

Todellisuudessa olin kieltäytynyt lisävastuista jo kauan sitten ennakkoon ja tietämättäni ihan vain kertomalla, mitkä ovat rajani ja minkä verran voin joustaa niistä. Vältin paitsi jonkinasteisen palkankorotuksen, myös roiman annoksen lisävastuuta, lisästressiä ja tiettyjä velvoitteita, jollaisten olen avoimesti kertonut olevan minulle täysin sopimattomia. Nyt minulla on edelleen sopiva palkka, sopiva työkuvio sekä liikkumavapautta.

Pidän siitäkin, että nyt on satanut useampana päivänä. Koen sateen olevan puhdistavaa, miellyttävää, ja se tuo mukanaan myös ripauksen nostalgiaa ja suurmielisyyttä, mutta nimenomaan haikeansuloisella tavalla, josta pidän.

Lähipäivinä olen ilahduttanut rakkaitani ja viettänyt laatuaikaa läheisteni kanssa. Vahvistin rajojani, ja niitä koettelevat energiasyöpöt pakittivat horisonttiin. Olen ollut iloksi ja hyödyksi sekä muille että itselleni.

Yhteenvetona: elämäni on juuri sellaista kuin sen pitääkin olla, ja rakastan sitä. Olen myös erittäin kiitollinen paitsi kaikesta mitä minulla on ja mitä olen, myös itselleni hienosta saavutuksesta. Ehkä en kuvitellut ihan tätä valmistuessani lukiosta, mutta tämä onkin paljon parempaa.

Elämä on pohjimmiltaan matka täynnä jatkuvaa muutosta, arvaamattomuutta ja tuntematonta huomista.

Ihmisiä on kahdenlaisia: yhdet rakastavat elämää ja toiset pelkäävät sitä. (Rajanvedon molemmin puolin on luonnollisesti sekä ääripäiden edustajia että vähemmän radikaaleja yksilöitä.)

Ensimmäiset elävät. Jälkimmäiset ovat olemassa.

Ensimmäiset taipuvat elämän virtoihin ja tuuliin. Jälkimmäiset kaivautuvat pimeään perunakellariin piiloon.

Ensimmäiset vahvistuvat saatuaan elämältä myös naarmuja ja mustelmia. Jälkimmäiset saavat makuuhaavoja, lihassurkastumia ja pahan mielen, joista pääosin puhuvatkin.

Ensimmäiset ovat onnellisia. Jälkimmäiset alistuvat olosuhteisiin.

Ensimmäiset luottavat itseensä. Jälkimmäiset eivät luota edes itseensä.

Kasvatus, ympäristö ja moni muu tekijä vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen kasvaa. Sen jälkeen ihminen voi päättää itse, millaiseksi hän haluaa kehittyä.

Ja loppukevennyksenä hyvin olennainen ehe ehe -kysymys: