Dia's diaries

gordon-gekko: Sä valehtelet.
Diablesse: ???
gordon-gekko: Sä valehtelet ja olet huora.
Diablesse: Riiiiiiight :D
gordon-gekko: Todista juttusi todeksi, jos pystyt!
Diablesse: Todistapa sä vaihteeksi mun jutut valheeksi - jos pystyt.

Kohta varmaan tästäkin blogista on päivitys geqqonin "omassa" blogissa. xD

Ihan oikeasti, kiitos sulle, gordon-gekko. Olen nauranut ihan tajuttomasti jutuillesi, kun hoksasin, että kerrot myös "Prinsessan abortti" -merkinnässäsi aika paljon nimenomaan itsestäsi. Sullahan niitä ongelmia ja angsteja on, sekä ilmeisesti isoja ongelmia erityisesti seksin saralla, kun niin kovasti siihen paneudut: muiden seksielämä, seksuaalitraumat, abortti, seksuaalinen hyväksikäyttö, muiden huorittelu.

Mun blogit on ihan normielämän kuvailua: mm. surua eron jälkeen, hauskanpitoa, huomiota, seksiä, itseanalyysia. En tosin ihmettele vaikket tajuis yhtään noista luetelluista, ethän oo tainnu kokea mitään niistä eikä se oo ilmeisesti sulle yhtään tuttua, kun noin kovasti angstaat.

Vai ootkohan sä kauheen kateellinen mulle, kun mä elän niin uskomatonta taviselämää? Sitähän ei mitenkään voi verrata sun CIA-agenttikavereihin, tuottajakavereihin ja toisten luottokorteilla biletyksiin luksuskämpissä ulkomailla. :D

Kyllä mulle sopii, että elät mun kautta, se kun ei ole millään tasolla multa pois, päinvastoin, tunnen itseni entistä tärkeämmäksi, kun annan merkitystä sunkin tyhjään olemassaoloon.

Pusipusi ja halihali, oot oiqee ihqu ja mennään vaiqqa nyt heti qahville, ehqä ihmiset antaa sulleqin huomiota qu näqee sut mun seurassa, vaiqqa tusqin niin tapahtuu qu mähän saan qaiqqien huomion. Oiqeestihan säqin oot qauheen huomioqipee, et vaan qehtaa myöntää sille itsellesiqään.

<3<3<3 ja :D:D:D

Voisitqo muuten qirjoittaa jo uuden blogin, turhaan nostelet sitä vanhaa päivästä toiseen. Mä alan jo saada valituqsia, etten inspaa sua tarpeeqsi ja se vasta tuntuu pahalta!

PS. Mitäköhän seuraavaksi keksit? Taasko huorittelua, vai aborttisurkuttelua? Vai - uuh! - sulle suunnattuja tappouhkauksia, kuten alla olevasta "liiskalisko"-kuvasta voi nähdä? :D Vai - uuh!! uuh!! - luuletko, että uhkaan vielä nylkeä sut ja tehdä susta edes jotain käyttökelpoista, siithän vaikka se toinen kuva voisi olla merkkinä! :D

Qu sä niin tyqqäät, niin tässä sulle lisqo vielä vähän lyriiqqaa - meinasin qirjoittaa, että mietittäväqsi, mutta ethän sä osaa muuta ku matqia ja hauqqua, turha siis odotella sulta muuta. Tässä sulle siis matsqua avuqsi, jos alqaa tuntua siltä, ette itse taasqaan qeqsi mitään. [

And when the good gets misunderstood
The repercussions can be cruel
And that ain't cool
Karma will avenge you

[LAINAUS tazzi]
Mikä helvetti siinä oikeasti on, että jos kerran lapsena on käyty lintsillä ja sillonki jätskipallo tipahti asfaltille lokinruoaksi niin helsinki ja kaikki helsinkiläset on kusipääpaskoja. Aikuisiällä siihen tuntuu riittävän ku kerran säikähtää ratikkaa.
[/LAINAUS]
Rakastuin, kielenkäyttöösi nimittäin. Siis verbaliikkatsolla. <3

Toi oli mun mielestä ihan loistavasti kiteytetty: ihmiset tekee pienistä asioista suuria, ja sitten jotkut jatkaa tuota täynnä ilmaa olevaa "kansanperinnettä". Eräskin (onneksi jo edesmennyt) suustaan paha mummo tapasi vaan haukkua kaikkea ja tietää kaiken kaikkien puolesta. Rasittava tapaus.

Mulla on maailman parhaimmat kaverit. Ihan oikeesti! Lähetin aamulla pari tekstaria, joissa onnittelin nimipäiväsankareita. ”Kiitos” on ihan riittävä vastaus mun mielestä. Yks kaveri (K) vastasi kuitenkin jotain ihan muuta, ja tällainen naputtelusessio meille muodostui:

D: ”Nimipäiväonnittelut! :) ”
K: ”Ai säkin oot vielä elossa.” [Hyvin looginen vastaus.]
D: ”Koko ajan oon ollu ja aion olla jatkossakin. :)”
K: ”Näin muuten yhteisen tuttumme X:n tässä, silläkin oli suhde loppunu just. Kaikki vaan eroo, mut onneks me tyttöystävän kanssa ollaan kihlauduttu ja kohta mennään naimisiin! Että todella harmi ja ikävä kuulla, ettei sun ja sen miehen suhde toiminutkaan.”
D: ”Hienotunteista. Onneksi olkoon! :)”
K: ”No emmä nyt tarkottanu loukata. Tuntuu vaan että mun ja tyttöystävän onni on jotenkin muilta viety pois kun ollaan ainoita, joilla menee hyvin. Ollaan rakastuneita ja onnellisia, muut vaan eroo.”
D: ”Pitikö jostain loukkaantua? Mä en vaan puhuis muiden asioista, niistä harvemmin tietää totuuden. Vielä kerran teille: onneksi olkoon! Toivottavasti tyttöystäväsi ei tuu järkiinsä ja pääset säkin vanhoina päivinäs naimisiin :) ”
K: ”Ai ettäkö tyttöystävä jätäis meikäläisen alttarille? Ehei, mulla menee hyvin: sain just isot kaupat tehtyä, rahaa tulee ovista ja ikkunoista, ostettiin uusi kämppä, varattiin jo kirkkokin ja häämatkaliput on jo ostettu, ensin Ranska ja sitten etelämmäs lämpöön, jatkuvasti onnellinen olo ja kaikki ikävät jutut on jääneet menneisyyteen. Ei siis mitään huolen häivää yhtään mistään!”
D: ”Taidan lopettaa tän leikin sanomalla vielä kerran ONNEKSI OLKOON! Mulla riittää tilannetajua olla hehkuttamatta omia juttujani, kun nyt kyse on selkeästi teistä kahdesta. :)”

Tietty oon onnellinen kaverin puolesta. Sen tyttöystävä olisi tosin voinut vetää pidemmänkin korren, tai mistäpä minä tiedän jos se on oikeasti nykyiseen tyytyväinen korteensa. :)

Oikeastaan tuon merkinnän pitäisi olla vol.1 mutta menköön, vaikka asiasta on jo pari vuotta.

Istuin metrossa. Niille, jotka asuvat metroreitin ulkopuolella, pieni alustus: metrovaunu näyttää sisältäpäin tältä (huom. söpö tyttö ei kuulu vakiokalustoon).

Istuin siis yksin "loosissa", kunnes siihen vaappuivat seuraavalla pysäkillä kaksi kraatterinaamaista narkkaria täydessä pöllyssä ja lisäksi levittivät ympärilleen (luontaista?) hajua, jota voisi käyttää vaikkapa kemiallisena aseena. Nousin ja vaihdoin paikkaa. Ruhtinaalliset kolme sekuntia ja takaani kuului kahden narkkarin huutokähinää. "Vitun huorrraaaaaaa, luuletsä olevas jotenkin parempi kuin me häh?!"

En mä luule, mä tiedän. Sitä paitsi mistä lähtien ihmistä voi verrata narkkariin? :D

Edit. Pohdin aihetta hetkisen. En muista, että kukaan kaunis, hyvän- tai edes siedettävännäköinen saati tervejärkinen tai elämäänsä tyytyväisen näköinen/oloinen ihminen ois koskaan huoritellut mua tai tuttujani. Yleensä huorittelijan roolissa on olleet mm. ylimeikatut päähänpotkitut pissikset, narkkarit sekä muut moniongelmaiset, joilla on mielensä lisäksi solmuja melkein poikkeuksetta naamassakin.

Lovely indeed.

Kadulla vastaan vaappunut tyhjäkatseinen narkkari paljastuikin toisella vilkaisulla yläasteaikojen luokkakaveriksi, jolla oli ikävä tapa naljailla ja kiusata. Tyttö häpesi sairaalloisen lihavaa ja yhtä kontrolloivaa äitiään ja hyökkäili koulussa pienempiensä kimppuun. Eikä tämä tapaus valitettavasti ole mitenkään ainutlaatuinen.

Maria Petterssonin kolumni herätti ajatuksia kiusaamisesta yleensä, homous saa nyt hetkeksi jäädä aiheena sivuun. Kommentoin kolumnia näin:

"Olin aikanani mukana tilaisuudessa, jossa erään yläasteen entisinä oppilaina kerroimme koulusta tulevien seiskaluokkalaisten vanhemmille. Kävin silloin lukiota ekaa tai toista vuotta.

Jostain syystä opettajat eivät olleet mielissään, kun ainoana kaikista esiintyjistä painotin kuraattorin ja terveydenhoitajan roolien tärkeyttä ja erityisesti kodin antamaa tukea tilanteissa, joissa oppilas altistuu kiusaamiselle koulussa. Ilmeisesti koulusta haluttiin antaa "puhtoinen" kuva eli haluttiin kylmästi valehdella."

Jäin hetkeksi miettimään ja makustelemaan yläasteaikojani. Vanha yläasteeni oli ja on edelleen etninen sulatusuuni, jossa riitti jo 90-luvun puolivälissä niin värien kuin kieltenkin kirjoa. Käytöksestä sai 9 pelkästään sillä, ettei haistattanut opettajille. Ongelmia oli niin paljon, että niiltä oli helpointa sulkea silmät, tai sitten virheellisesti tartuttiin helpoimpiin kohtiin ja pahimmillaan harjoitettiin lisäkiusaamista koulun taholta.

Muistan erään pojan hännystelleen minua niin tunneilla kuin välitunneilla: aiheetonta tönimistä ja naljailua esiintyi jatkuvasti, ja kerran ruokalassa ohimennessään hän muka vahingossa kaatoi vettä lasista päälleni. Ignorasin häntä viikkotolkulla, kunnes meni hermo ja kävin kimppuun - juuri tuon vesilasiepisodin jälkeen. Helppoa arvata, mitä siitä seurasi: jouduin rehtorin puhutteluun, missä minua ei kuunneltu yhtään mutta minulle selitettiin hyvin asenteellisesti, etten saa aiheuttaa ongelmia ja että "pojat ovat herkkiä tuossa iässä". Ei vittu sentään.

Toinen ongelma alkoi 8. luokalla, kun vitivalkonaamainen mustatukkainen solmunaama (tissien perusteella saattoi arvata tytöksi) päätti huudella mulle törkeyksiä aina nähdessämme. Ignoroin häntäkin, kunnes hän odottaessani pääsyä terveydenhoitajalle tunki vierelleni ja aukoi päätään. Siihen mennessä olin viikkotolkulla sulkenut silmäni ja korvani aiheettomalta huorittelulta, joten nyt napsahti. Sanoin hyvin rauhallisesti päin ämmän naamaa, että tapan sen, jollei se lopeta. Pari vieressä oleskelutta oppilasta kuuli tämän.

Seuraavaksi olin kuraattorin vastaanotolla, missä kyseltiin aggressioistani ja kotioloistani. Ei vittu sentään taas kerran. Onneksi kuraattorilla oli hiukan vähemmän sahanpuruja päässä kuin rehtorilla, ja saamansa puhuttelun jälkeen noidaksikin kutsuttu tyttö jätti mut rauhaan. Ilmeni, että hänellä oli todella vaikeat kotiolot, ylitiukka äiti ja aivovammainen veli, joka kävi btw samaa koulua. Tyttö häpesi veljeään niin paljon, että päätti kiusata muita, jottei kukaan uskaltaisi kiusata hänen veljeään. Yllättäen jo ennen tätä älynväläyksensä toteuttamista veljellään oli paljon enemmän kavereita. Oli muutenkin terveempi tapaus kuin siskonsa.

Vuosia koulun jälkeen näin noidan kadulla. Riutuneen näköisenä naamassaan aknea ja sitruunailme hän työnteli lastenvaunuissa erivärisiä lapsia ja välillä kiroili niille kuin puhuisi itsekseen. Siinä oli perusesimerkki koulun "kovisten" 9. luokan jälkeisestä elämästä. Muutama heistäkin sentään kehitti aivot ja pääsi jopa kaupan kassalle töihin, loput harhailevat vieläkin ostarin liepeillä ainehöyryissä ja laskevat päiviä Kelan kalenterin mukaan. Veikkaanpa, että sossun tädit ja Alkon vartijat tuntevat nämä tapaukset jo nimeltä.

Pääosin yläasteaika oli kuitenkin onnellista ja hauskaakin. Ikävät muistot ovat jo haalistuneet, vaikkeivät ne muistista koskaan häviäkään - eikä niiden tarvitse. Tosin jos olisin tiennyt jo teini-ikäisenä, miten roolit kääntyvät tulevaisuudessa, olisin itkenyt vähemmän kouluaikojen kurjuutta, vaikka nekin kokemukset ja itkut lopulta vahvistivat. Asetelma kääntyi päälaelleen, paitsi ettei enää ole kyse vain koulusta, vaan koko elämästä, ja minä istun huipulla. Eikä siellä edes tuule. :)

Auringonpaistetta ja hyvää mieltä pitkin päivää. Kehujakin tuli taas, myös töistä tällä kertaa ja hyviä uutisia.

Lovely. <3

Näin unta, että työpaikallemme palkattiin nainen nimeltään Hanna Lisko. Unen tunnelma oli vähän kuin toimintatrillerissä, meno päällä ja agenttifiilis. Ilmeisesti koko kuvio on mulle pelkkää hupia. :D

Never argue with an idiot. S/he'll bring you down to his level and beat you with experience.

Astetta tyhmempänä tekona voi pitää ainoastaan mielisairaiden kanssa väittelyä, ellei siihen ole tarvetta - ja mikä tarve siihen terveellä ihmisellä muka olisi? Ihmisen (kaltaisen eliön) ollessa täysin omissa maailmoissa dialogin toinen osapuoli on parhaimmillaankin vain Liisana Ihmemaassa, pahimmillaan uuvuttavassa painajaisunessa kädessään säädin, jossa on vain Repeat-nappi.

Yikes.

Jos jollain on tarvetta epäillä ja dissata, siitä vaan ihan vapaasti. Lisäksi voi vaatia muita todistelemaan vaikka mitä - ainahan sitä saa vaatia. Ihan sama miten paljon sitä päivittelee ja päivittää samoja sanojaan, ne eivät siitä todellisiksi muutu.

Toiset elää+tekee ja toiset vaan spekuloi+hännystelee. :)

Naantalin merinäköalaravintola oli upea, kuin Muumitalo sisältäpäin. Yhtään muumia en tosin nähnyt koko sielläoloni aikana ja olin ainoastaan tästä hienoisesti pettynyt.

Fab Vintage <3
Piipahdimme hetkeksi ja tunti vierähti huomaamatta. Löydöt ovat luxusluokkaa.

Kiitos ihaNaiselle vieraanvaraisuudesta ja tuntikausien kiehtovista keskusteluista. Otetaan pian uusiksi, ajantajun kadottaminen noin tehokkaasti on mahtava kokemus!

Btw, Leccare oli ihan väärässä Turun miehistä, ei ne ihan idiootteja ole. Meille sentään nau'uttiin :)

Tämä viikonloppu vierähtää ihaNaisen seurassa stadin ulkopuolella, ohjelmassa on baareilua, keskustelua, naurua ja onnellisuutta sekä tietysti rutkasti muita tyttöjuttuja.

For the record (ja ennen kuin Leccare ehtii kirjoitella hävyttömyyksiään), tarkennan, että emme ole tämän ihanaisen kanssa lesborakastajia emmekä aio harrastaa tyynysotaa alusvaatteisillamme - tai emme ainakaan ota siitä kuvia tänne cityyn laitettaviksi. Sorry :)

Olen siis poissa citystä kokonaiset pari päivää ja todennäköisesti sillä aikaa lisqo hyppii pöydillä - onhan silläkin oltava tähtihetkensä. Jos siis jollekin tulee ihan sietämättömän kova ikävä mua ja mun juttuja, käykäähän vilkaisemassa lemmikkini qartonqi-qiqqelin sepustuksia, jos se vaikka onnistuisi keksimään vaihteeksi jotain ihan omaansa eikä vaan toistelisi mu(ide)n juttuja. Reppana yrittää niin tosissaan, että toivottoman huonosta tasostaan ansaitsee varmaan edes säälihuomiota.

Tai älkää lukeko mitään ja viettäkää ihana viikonloppu. Whåtever.

Over and out till Sunday night. <3 ja :D