Dia's diaries

Pidinpä eilen pitkästä aikaa lempiskragaani, joka on hopeanharmaa kukonaskelkuvioitu eli perinteinen, jollaisen kehtaa antaa vaikka lahjaksi tosimiehellekin. Enkä ole pöllinyt ko. accessoria isäni tai eksäni vaatekaapista. Ostin sen ihan itse ihan itselleni.

Noh. Eilen taas muistin, miksen olekaan käyttänyt skragaa pitkään aikaan. Vaikka sen tasapainottamiseksi pukeutuisin kuin sihteerikkö lyhyeeseen hameeseen, korkkareihin ja kauluspaitaan liivillä, silti sisäinen maskuliinisuus, rakas Animukseni, herää eloon ja aktivoituu äijäilemään.

Tennari. Ryysis. ”Kaameet pomot” –leffa (suosittelen, btw). Hillitön vessajono ja tietysti vain naisten puolelle. Laskeskelin, että koomapotilasmaratonjuoksun vauhdilla ”liikkuva” jono kestää ainakin huomiseen, joten vilkaisin skragaani ja teimme yhteispäätöksen. Otin vasemmanpuoleisen kaistan ja aiheutin pahennusta, vaikka katselin kainosti lattiaan ja suojasin näkökenttääni ohittaessani pisoaariseinän.

Huudoista päätellen ainakin kaksi miestä eivät voineet enää keskittyä itseensä, koska ”täällä on muija”, yhdelle tuli suorituspaineita, mistä hän kailotti kovaan ääneen, ja pari miestä kikattivat kuin pissikset. Nice going guys.

Ulkopuolella odottelevaa ystävääni nauratti, koska hän huomasi miestenvessan suuntaan kovaa vauhtia tulevan vartijan ja keksi, että mä olisin ollut hälytyksen syynä. Kreditiä miehille, kukaan ei traumatisoitunut niin pahasti ja vartija oli ihan muissa kuin poistohommissa liikkeellä.

Ensi kerralla laitan niskahakasilla varustetun tyttöjen hetivalmisversion. Josko osaisin pysyä kaukana miestenvessoista taas vuoden verran.

Blondius ei ole hiustenväristä kiinni. Se on pikemminkin mielentila.

Mistä tunnistaa aidon blondin?

No siitä, että vaalentaessaan juurikasvua hän unohtaa lisätä aineeseen vaalennusjauheen.

Eikä tämä ole edes vitsi.

Hiekkalaatikko.
Lapsia leikkimässä.

Yksi lapsista haluaa leikkiä toisen kanssa, jota ei taas kiinnosta yhtään. Kiinnostunut lapsi lähestyy kohdetta, joka ottaa rauhallisesti ja päättäväisesti etäisyyttä ja siirtyykin täyden kierroksen tehtyään kokonaan hiekkalaatikon ulkopuolelle.

Kiinnostunut lapsi ei kestä kyseistä välttelyä, vaan pamauttaa lapiolla välttelevää lasta päähän ja varmuuden vuoksi heittää hiekkaa tämän päälle.

Miten ihmeessä tulikin aikuisten maailma mieleen... Kun ei saa hyvällä, pitää yrittää vaikka pahalla. On se huomionkipeys joillekin ihan liian kova paikka, kun ei osata pysyä erossa toisesta.

Illalla erään minulle tärkeän ihmisen niskaan pudotettiin ns. paskauutinen, jolla ei ollut mitään tekemistä kuulijan arki- tai työelämän kanssa tai ylipäätään yhtään minkään kanssa. Kertoja halusi ilmeisesti vain oksentaa itselleen liian raskaaksi taakaksi kokemansa tiedon jonkun toisen niskaan, vaikka oli saanut hetkeä aiemmin varoituksen, jotta pitäisi ko. tiedon itsellään.

Pommin seuraus: vain sekunteja vienyt reaktioketju, kun uutinen ehtii ihmisen tajuntaan eivätkä defenssit ehdi sysätä sitä turhana ja vaarallisena infona sivuun sekä ehkä se pahin, jonkinasteinen shokkitila. Uutisen kertoja näytti vieläpä totaalisen viattomalta ja virnisteli nolona: "Mitä mä muka tein?"

Tilannetta ei auttanut yhtään porukkaan liittynyt vielä yksi osapuoli, joka alkoi - ymmärtämättä yhtään mitään tapahtuvasta - puolustaa uutispommin kertojaa ja syyllistää uutisen vastaanottajaa tämän reaktiosta, jonka siis koki itselleen vaikeaselkoiseksi, vaikkei häntä millään tasolla vedetty tilanteeseen mukaan.

Ennen yöhön katoamista ja ulko-oven paiskaamista perässään uutispommin pudottaja muisti tavoilleen uskollisena huoritella minua, kun nimitin (erehdyksessä ääneen) häntä tilanteen aiheuttajaksi sekä infantiiliksi sadistiksi. I should thank her for proving my point.

Paras, mihin koko nopeatempoisessa tilanteessa kykenin, oli järkyttyneen osapuolen suojeleminen lisähyökkäyksiltä ja hyökkääjien neutralointi. Tilanne otti aika koville ja itse tokenin vasta parin tunnin päästä siitä, kun suojatti oli saanut oman pahan olonsa purettua itkun ja puhumisen kautta ja pääsi taas balanssiin.

Erityisen ikävä jälkimaininki oli se, ettei oma turvaihmiseni, jonka puoleen voin kääntyä vaikka keskellä yötä, jos paha olo ja voimattomuus vievät voiton, ymmärtänyt minua. Piti siis kokeilla omillaan pärjäämisen rajoja.

Joinakin päivinä ajatuskin ihmisen yksinkertaisuudesta oksettaa.

Joidenkin miesten suusta kuulee aika usein, että vihjeet ovat turhia ja että suorapuheisuus tehoaa heidän ymmärtämiskeskukseensa parhaiten.

Nyt kun vielä logiikkansa olisi kaksisuuntaista eikä tuplastandardisoitua.

Mikäli mies ei itse ymmärrä vihjeitä, miksi hän viljelee niitä? Entä jos mies haluaa kuulla suoria kysymyksiä asioista, miksi hän itse väistää vastaamasta?

Ja hittoako itse kyselen täällä mitään, kun kerran tiedän, ettei kukaan voi antaa mulle vedenpitäviä vastauksia, paitsi tietysti se mies, jonka aivoituksia pohdittuani aiheutin itselleni päänsäryn.

Vastauksia odotellessa.

Yökerhon baaritiski. Kello pyörii 23 kieppeillä. Noin nelikymppinen niukkatoppinen timanttikyntinen mamma astelee tiskille, jossa häärii pikkasen päälle parikymppinen hottis baarimikko, ja tilaa kahvin. Baarimikko kyselee, mitä mausteita laitetaan.

Nainen ottaa kahviinsa sokeria sekä "Sp-- kermaa" naurahtaen kovaäänisesti ja ilmiselvästi onnessaan hyvästä vitsistään. Ennen kuin itsekontrollini iskee kehiin, ehdin toivoa, että baarimikko vetäisi sepaluksen auki ja runkkaisi naisen kahviin.

Huokaus. Ensi kerralla laitan korvatulpat jo ennen narikkaa.

Eilen yöllä pamahti viesti: "Hani ootko unohtanu koruja mun luokse?" Soitin ja kyselin yhden oranssin sormuksen perään ja samalla selvisi, että oli siellä muutakin. Väreistä päätellen olen jättänyt koruja ko. osoitteeseen useamman kerran mutta enpä ole kaivannut niitä ennen tuota viestiä.

Ergo: omistan krääsää enemmän kuin muistikapasiteettia. ei välttämättä paha tilanne.

EI PIZZAMAINOKSIA KIITOS
EN OLE RASISTI
OLEN VAIN LIIAN LIHAVA

Kokeillaan, josko tämä hillitsee paperispämmiä.

[LAINAUS Diablesse]
[LAINAUS RicosMortis]
Simon@Garfunkel
[/LAINAUS]
Aika homoeroottista.
[/LAINAUS]

Ns. pakollinen huono läppä. Kiintiöt ne on tässäkin.

Olen varmaan väsynyt, koska hymyilin omalle läpälleni. Tai sitten, kuten RM on useamman kerran todennut, olen psykopaatti.

Kävelin tänään ilmeisesti teiniangstihormonimyrsky-yhdistelmän kynsissä kouristelevan poikaporukan ohi. Kopistelin koroillani niin nätisti kuin tunnin tanssitreenirääkin jälkeen pystyin. (Kuulen vieläkin ihanan opettajan huudot: "Alemmas, menkää alemmas! Seuraavaksi mennään taas kyykyssä salin poikki!")

Pojat ilmeisesti bongasivat mut: metallikoroissa on kaksijakoisena puolena kova kopina, ellei sitten kävele nurmikossa enkä kävellyt. Mielenkiintoa irtosi minulle tasan kolmeen lauseen verran.

Poika 1: - Uulalaa, katsokaa hei tota misua tossa!
Poika 2: - Sehän on mummo eikä misu.
Poika 1: - Ootsä vittu sokee, mikään mummo oo. Sillä on ihan nuoren tytön persekin.

Nice. Very nice.

Päättelin, että puumailu (toki vain täysi-ikäisten eikä pentujen kanssa) ei välttämättä olekaan kuitenkaan edes ajatustasolla oma juttuni. Vaikka poikien dialogi naurattikin, en haluaisi olla kenenkään silmissä tyttöperseinen mummo. Tosin mummoperseisenä tyttönäkään ei olisi kiva olla.

Ikäni tosin alkaa edelleen kakkosella, joten ei kai tässä vielä mitään kamalaa kiirettä ole varata paikkaa vanhusten palvelutalosta saati leikkauspöydältä.