Dia's diaries

Inspiroiva linkki

Mielenkiintoista, miten helposti ihminen lähtee jakamaan oikeutta, ojentamaan ja opettamaan muita - soveltaen tasan tarkkaan sitä metodia, jota toiminnallaan paheksuu. Lyhyesti: minua lyötiin -> se on väärin -> minä lyön takaisin, jotta tuo ekana lyönyt oppii olemaat tekemättä noin jatkossa.

[LAINAUS Nemesis]
Minua löi nainen vähän aikaa sitten baarissa. Siitä syystä, että vahingossa läikytin kaljaa sen tisseille. Noh, minä löin takaisin avarilla. Sitten sen äijä alkoi kimpoilemaan. Sitä joutui sitten lyömään nyrkillä.
...
Halusin antaa samalla mitalla. Ehkä pienenä opetuksena. Varoitin vielä miestä, että pysyy kaukana. Mutta eihän sen mies sitä tajunnut, vaan hänkin halusi turpaan.
...
Löin ihan tarkoituksella kovaa. Tarkoitus oli satuttaa.
...
Mutta se muija varmasti miettii seuraavalla kerralla kannattaako alkaa ketään lyömään.
...
Mutta kun halusin lyödä takaisin.
...
Hoidin ne vielä pihalle baarista kun on portsari kaverina =)
[/LAINAUS]

Itselläni on jokseenkin huojentunut olo siitä, että Neme on nykyään eks-kyttä. Poliisinhan pitäisi ainakin teoriassa olla rivikansalaisen ystävä eikä toimia kuumapäisesti ajattelematta ensin.

Tietysti huomioin senkin, että vapaa-ajallaankin voi poliisina toimiva henkilö törttöillä. Nemen jutuista on vaan tietynlainen asenteellisuus paistanut jo jonkin aikaa.

Eilinen fillarointireissu jäi kesken siinä mielessä, että jäin nukkumaan vahdittavaan taloon. Aamulla heräsin ensin kellon huutoon kuuden maissa, sitten kevyeen pusuun ja vasta yhdeksältä sain ihan itse silmäni auki.

Aurinko paistoi. Poimin pihalla marjoja reilut puoli tuntia, sitten kastelin kukkia ja siivoilin kuivia oksia pois kukkapenkeiltä ja nurmikolta.

Päivä lähti hyvin käyntiin. Illaksi on tiedossa lisää viihdettä.

Olipa jälleen kerran mielenkiintoista katsella tilannetta ensin omin silmin ja muodostaa tietysti Se Truly Ainoa Oikea Näkemys ja sitten kuulla toisen näkemys samasta tilanteesta. Yö ja päivä. Eikä muuten mitään, molemmille on tilaa... ainakin teoriassa. Tämän kerran kun kyseessä oli niin vahvasti käyvä käry, että asian jatkokäsittely siirtyi tuonnemaksi. Juuri nyt ei resurssit riitä.

Taas kerran huomasin haluavani sellaista, mitä en välttämättä todellisuudessa tarvitse. Mikä hitto mua riivaa?

Kevennys. Tein ehkä nopeimman ostopäätöksen ever, ainakin toistaiseksi. Bongasin kengät, kävelin liikkeeseen, sovitin yhtä kenkää ja marssin tiskille maksamaan sen ja kaverinsa. Aikaa meni 20-30 sekkaa. Myyjällä meni enemmän aikaa löytää parin toinen puolisko kuin mulla tehdä koko em. prosessi.

Nopea kaupanteko on ollut vahvasti kuviossa viime aikana. Ehkä tässä on tulossa muutosta jahkailuun. Ehkä.

Jollen olisi itse ollut tapahtumissa mukana, niin en ihmettelisin, vaikka jollain olisi vaikeuksia uskoa, miten paljon voikaan tapahtua lyhyessä ajassa. Niin hyvää kuin ahdistavaa. Nyt, tänään, ollaan jo vahvemmin paremmalla puolella. Huh. Ehkä hengähdystauon paikka voisi olla tässä.

Loppukevennyksenä amppari. Tyhmä otus lenteli jo eilen iltapäivällä dösässä häiritsemässä porukkaa, kävi pysäkillä jopa ulkona ja ehti ampaista äkkiä takaisin sisälle ennen kuin ovi sulkeutui. Epäilyttävää. Se on varmaan harjoitellut tuota temppua.

Kun tänä aamuna ihan eilisen näköinen amppari kiinnostui hajuvedestäni (tuskinta feromoneistani, en sentään luule olevani niin kiinnostava) ja tuli liian lähelle, tapoin sen. En tykkää, että mua stalkataan. :D

Niin ja on muuten ihan hyödyllistä olla joskus etuajassa. Ehdin shoppailla pari ihkupihkuasustetta ja samalla vahingossa löysin hyvin mielenkiintoisen putiikin keskustasta.

Aamu alkoi kahdella tekstarilla: musta oli nähty pahaa unta kahdella eri puolella stadia. Molemmissa unissa olin ilkeillyt ihmisille. Que, moi?

Myöhäisillalla useamman päivän mittaan kertynyt stressi purkautui puolivahingossa, tilanteen laukaisijana toimi taas sattuma, jonka syntymisen mahdollistin ihan omalla tietoisella päätöksellä - en tosin ollutkaan täysin 100%-sesti sen takana.

"Auttaako, jos läppäsen sua päähän? Jos ne sun torakat vaikka lähtis pois?" Ei se auttais kuitenkaan. Yritin sitä, mikä mun pitäisi osata. Verbaliikkaa. Silmät pisaroi, ääni särisi ja värisi, mutta sain koottua jopa ymmärrettäviä lauseita.

Mua kuunneltiin todella tarkasti ja jopa ymmärrettiin ja sitten pörrötettiin, kun oli kuulemma mennyt ihan liian sokkeloiseen paikkaan. "Sä et oo koskaan kuten ne muut, sellaista taantumista ei vaan voi tapahtua."

Miksi se tuntuu sitä vaikeammalta, mitä enemmän tosissaan sitä yrittää toteuttaa?