Kuuntelin kahden hyvin erilaisen ihmisen vastauksia kysymykseen, miksi he eivät vielä(kään) ole siellä, missä haluaisivat olla - elämässään.
Ensimmäinen vastasi:
"Koska se ei ole edes vaihtoehto. Minun on tehtävä valtavasti töitä haluamani eteen enkä jaksa nähdä sitä vaivaa, koska en kuitenkaan saavuta mitään. Maailma on minulle velkaa ja sen pitäisi tarjota minulle haluamani. Sitä paitsi muilla on niin paljon enemmän kuin minulla, että se on varmasti minulta pois. Muut saavat asioita niin paljon helpommin ulkonäöllään ja suhteillaan. Miksi edes yrittäisin, jos olen aina väärinymmärretty ja idioottien ympäröimä?"
Toinen ihminen vastasi:
"Kävelen vieläkin sitä kohti. Joskus tuntuu, että olen lähellä päämäärääni, joskus taas eksyn. Välillä rämmin suossa tai kiipeän vuorten yli; välillä istun urheiluauton ratissa edessäni avoin valtatie. Kuitenkin matka itsessään on nautinnollinen kokemus ja rikastun joka päivä. Mieluummin keskityn kuluvaan päivään enkä yritäkään kurkotella huomiseen. Pääsen kyllä perille sitten aikanaan, kun olen siihen oikeasti valmis."
Jälkimmäinen vastaaja loi omaa polkuaan ja seurasi ihastuneena sen varrella näkyvää maailmaa. Omalla tavallaan hän oli jo perillä: hän oli onnellinen.
Ensimmäisen vastaajan matka ei ollut vielä alkanutkaan, vaan hän kaivoi lähtöruutunsa poteroaan yhä syvemmäksi ja jatkoi yhden ihmisen sotaa omassa mielessään.
Kirjoitettaessa soi Pharrell Williams - Happy
2 kommenttia
Kimmo Rasila
9.11.2014 17:58
Kovin tutunoloisia vastauksia molemmat. Itse olen kokenut elämässäni niin, että ollessani ohjauksessa, luopuen 'Mutta kun minä haluan'-asenteesta, matkan teko on varsin kepeää ja miellyttävää, mutta alkaessani omavoimaisesti taistella vaatien asioiden menevän kuten minä haluan, muutun ensimmäisessä vastauksessa kuvatun kaltaiseksi.
Onnekseni kipu on tässä hetkessä minulle summeri siihen, että tuttu ja turvallinen omavoimaisuus nostaa jälleen päätänsä.
Vastaa kommenttiin
Dia
9.11.2014 23:49
Maailmaa ei voi muuttaa, asenteensa voi. Moni myös ikäviltä vaikuttavista asioista tapahtuu siksi, että olemme valinnoillamme mahdollistaneet sen.
Omalla asenteellan voi määritellä elämänsä suuntaa. Joku iloitsee vähästäkin ja joku toinen itkee sitä, ettei hänellä ole "kaikkea".
Haluta saa, se on ihan tervettä. Eri asia on, mitä on valmis tekemään saavuttaakseen haluamansa, ja muistaako tarkistaa sen tarpeellisuus. Myös pysähtymiselle, paikallaan olemiselle ja levolle on suotava aikansa. Ilman akkujen lataamista ihminen sammuu ennenaikaisesti.