Dia's diaries

Tärkein läksy, jonka olen oppinut pitkän elämäni aikana on se, että ainoa tapa tehdä ihmisestä luotettava, on luottaa häneen, ja varmin tapa tehdä hänestä epäluotettava on epäillä häntä ja osoittaa se hänelle.

Ja syntipukin etsiminen tuottaa aina toivotun tuloksen.

Epäileminen on kuin päätös tai tuomio, epäluottamuslause, väite toisen epäluotettavuudesta, joka kohteen kuuluisi osoittaa perusteettomaksi. Todellisuudessa epäilijänhän on todistettava kohteensa epäluotettavuus.

Jos ei luota toiseen, se on yllättävän usein epäilijästä itsestään lähtöisin. Vastuun voi vierittää vaikka menneisyyteensä, mutta sitä ei voi oikeutetusti kiinnittää uuteen ihmiseen ainakaan niin kauan kuin ihminen ei ole osoittanut olevansa epäluotettava. Epäilijän käytös perustuu hänen omiin pelkoihinsa. Pelon ohjaama elämä on onnetonta.

Jokainen uusi ihminen ansaitsee luottamuslimiittinsä, puhtaan valkoisen alun, lähtöruudun. Jos ei ihmiseen luota, ehkei kannata olla tekemisissä ollenkaan. Muuten epäilijä muuttuu myös saalistajaksi, joka etsimällä hakee toisen mokia ja lopulta vaikka keksii niitä vain ollakseen oikeassa.

Miten moni (ja miksi?) haluaisi rinnalleen ystävän tai elämänkumppanin, joka vailla mitään toisesta johtuvaa syytä kyseenalaistaa ja epäilee toista ja muutenkin käyttäytyy kuin salapoliisi ja yleinen syyttäjä samassa paketissa?

Sitä sopii jokaisen pohtia, jos toisen vieressä on turvatonta olla ja tekemisiään pitää selitellä, todistella tai perustella joka käänteessä.

Tänäänkin olen kiitollinen siitä, että saan osakseni luottamusta ja hyväksyntää. Näen positiivisuutta siinäkin, että aikanani koin olevani kuin pakotettu syntipukiksi: osaan arvostaa entistä enemmän luotettavia ja luottavaisia ihmisiä.

Tarinassani vierailleella epäilijällä oli itsellään vilunkipeliä moneen suuntaan. Ei ihme, ettei hän juurikaan luottanut muihin. :)

Karvisen tekemänä tuo saattaa hymyilyttää. Ihmisen tekemänä tuo saa lähinnä ottamaan reippaasti etäisyyttä kyseiseen ihmiseen.

Mielensä pahoittamisen päivä on Finnkinon mukaan 5. syyskuuta.

Olisi mielenkiintoista nähdä maailma, jossa olisi Virallinen Kitinäpäivä tasan kerran vuodessa, ja muu aika olisi käytetty terveellisellä tavalla elämänlaadun parantamiseksi ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.

Passiivisen odottelun sijasta toimin itse tavalla, josta on hyötyä sekä minulle että ympäröivälle maailmalle. Tein pari kuukautta sitten päätöksen, joka tuntui vaikealta: olinhan tottunut wanhaan kaavaan, joka kaikessa epätäydellisyydessään ja rasittavuudessaan oli tuttu ja turvallinen sekä tarjosi välitöntä, vaikkakin lyhytvaikutteista, mielihyvää.

Nyt kaikki asiat, jotka hiersivät ja ärsyttivät silloin, ovat muuttuneet! Osaan olen vaikuttanut aktiivisesti itse ja osa on vain muuttunut sen seurauksena, että laitoin koneiston liikkeelle.

Elämä on ihanaa, kunhan sitä osaa arvostaa ja elää todellisuudessa, tässä päivässä.

Meksikolaiskeittiön antimia, värikkäitä kevyitä drinkkejä, pehmeää auringonlaskuvaloa, jäävettä, naurua, bilistä huteineen ja huonoine pallo- ja keppivitseineen, kevyttä flirttiä, halauksia, kotimatkan taittaminen fillarilla, öisiä kiitosviestejä.

Eleganttia pukeutumista, nokkelaa läppää, maukasta pastaa perinteisessä italialaisessa ravintolassa, rentoutumista, hyvää mieltä, leffailta, cappuccinoa vanhanaikaisen kahvilan leveään ikkunalautaan nojaten, seesteisyyttä.

Saaristolaisleipiä, omenamehua, vihreää teetä, muhkeisiin sohvatyynyihin uppoamista ja naurua keskellä päivää kahden menon välissä, yllätyslahjoja, uuden oppimista, tiedon jakamista, tulevaisuuden pohtimista.

Metsäretki, patikointia, marja- ja sienilöytöjä, lapsenomaista riemua, puhdasta ilmaa, suunnistamista, kasviuutemukillisen ääressä keskustelua, auringonlaskun ja hämärtyvän illan yöksi taittumisen seuraamista.

... Useamman viikon ajan on tuntunut kuin elämäni olisi vihdoin täyttynyt yli reunojensa väreistä, makuvivahteista ja tuoksuista. Univajeen aiheuttamasta väsymyksestä huolimatta tuntuu kuin energiaa riittäisi vaikka mihin. Todellisuudessa olen ihan itse tehnyt mahdolliseksi sen, että voin mielettömän hyvin.

Olen viime aikoina tehnyt paljon ja teen edelleen sitä, mikä tekee minut onnelliseksi: edistyn urheiluharrastuksessani, vietän aikaani ystävieni ja rakkaideni seurassa, kehitän ja vien loppuun työprojekteja, nautin elämästä ja olen oma itseni. Saan paljon aikaiseksi ja saavutan haluamiani asioita, koska teen olennaisia päätöksiä ja myös toteutan niitä.

Onnistumiseni salaisuus on hyvin yksinkertainen: poistan elämästäni energiasyöppöjä ja muita turhuuksia, viimeksi taas kerran negatiivisuuden riippakiven.

Aloin sanoa "ei" ihmisille, jotka yrittivät käyttää minua likasankona ja halusivat kaataa niskaani ongelmansa. Jotkut heistä suljin jopa kokonaan pois elämästäni, eikä tule ikävä: eiväthän he koskaan edes olleet arvokkaita, vaan sallin heidän olla läsnä jossain yliempaattisessa säälimiskohtauksessa. Turha sääliä sellaisia, jotka paitsi tuhlaavat omaa elämäänsä, myös yrittävät varastaa muiden aikaa.

Jokainen voi päättää itse, mihin ja miten aikaansa ja elämäänsä käyttää. Jos olosuhteita ei voi muuttaa, niihin voi varmasti vaikuttaa tai viime kädessä omaa suhtautumistaan asioihin voi muokata. Turhahan sitä olisi vihastua samasta asiasta päivästä toiseen, varsinkin jos tietää, ettei se asia vihastumisella muutu miksikään. Sitä kuitenkin jotkut tekevät, ja juuri heille minulla ei enää ole aikaa.

Tänään olen taas kerran hyvin kiitollinen siitä, että voin itse valita seurani. Viikko on alkanut loistavasti ja suunta on pysyvästi ylöspäin.

Parissa päivässä olen suunnitellut, keksinyt, uskaltanut, sanonut ääneen, antanut palautetta selkeästi + aiheesta + tilanteessa, ratkaissut, tehnyt, parantanut, saavuttanut ja luonut.

Olo on kuin pienellä generaattorilla. Asenne on kohdillaan. Tuossa kohtaa on aika helppoa onnistua, onnistua ja onnistua vähän lisää.

Pidän sietämistä turhana, jopa vahingollisena ja typeränä valintana, jos se liittyy korjattavissa olevaan asiaan.

Miksi sietää kipua, jos tarjolla on lääkekuuri tai lääkärin vastaanotto? Miksi selitellä sietämistään selvästi keksityillä tai paikkansapitämättömillä rationalisoinneilla?

Koska ihminen pelkää: muiden reaktiota, omaa riittämättömyyttään, epäonnistumista (ja siksihän on fiksua olla edes yrittämättä) jne.

Yllättävän moni sietää epämiellyttäviä tai itselleen sopimattomia asioita päivästä toiseen yrittämättä vaikuttaa niihin, ja huomaamattaan pyörii yhä syvenevässä noidenkehäurassa.

Vaikkei ole mikään pakko.

Kyseessä on aika usein pelon ja itseluottamuksen puutteen sanelema valinta.

Valita voisi fiksumminkin.

Kiitän itseäni siitä, että lakkasin sietämästä.

Annan elämääni tuleville uusille ihmisille ns. luottamuslimiitin: kyseinen ihminen vaikuttaa itse ihmissuhteeseemme. Oma kanssakäymiseni voi vaikuttaa kyseisen ihmisen toimintaan ja valintoihin, sen tiedostan.

Uuden ihmisen luottamuslimiittiin eivät kuitenkaan vaikuta häntä enempää muut ihmiset, kuulopuheet eikä menneisyyteni.

Yksittäiset ihmiset ovat valehdelleet minulle. Yksittäiset ihmiset ovat käyttäneet minusta omaamaansa arkaluontoista tietoa minua vastaan sekä hyötymis- että satuttamistarkoituksessa. Yksittäiset ihmiset ovat asettaneet minut vastuuseen muiden ihmisten teoista. Yksittäiset ihmiset ovat syyllistäneet minua omista valinnoistaan ja virheistään.

Nämä ovat olleet näiden yksittäisten ihmisten valintoja mm. pelon, pelkuruuden, osaamattomuuden, häpeän, taitamattomuuden tai yksinkertaisuutensa takia.

Yksittäiset ihmiset ovat antaneet minulle tunnustusta, rakkautta, osoittaneet kunnioitusta ja arvostusta. Minusta on välitetty, seuraani on hakeuduttu ja minua on kiitetty avusta ja olemassaolosta.

Maailma on sekoitus kaikkea ja kaikenlaista. Siitä voi valita itselleen sen, mihin haluaa keskittyä, sen perusteella, haluaako valittaa vai vaikuttaa. Pelata pelejä vai elää tosissaan.

Joku valitsee olla hiljaa tosielämässä mutta huutaa ja sotia netissä. Joku valitsee olla kohtaamatta häpeäänsä ja satuttaa sen seurauksena teoillaan muita ihmisiä. Joku antaa periksi pelolleen ja menettää ehkä elämänsä tilaisuuden. Joku ei vain mieti, mutta tekee.

Pidän tärkeänä sitä, että vaikkei voisi kohdata ulkomaailmaa tai kertoa sille ajatuksistaan, pysyisi rehellisenä itselleen. Silloin on helpompi kasvaa vahvaksi ja jossain vaiheessa hylätä korvaavat toiminnat ja alkaa elää oikeaa elämää, sekä näyttää maailmallekin oman läpinäkyvyytensä ihmisenä: vailla häpeäsalaisuuksia tai pelkoestoja.

Minä uskalsin uskaltaa, ja siihen tarvittiin vain minua itseäni. Uskallus palkittiin, se siis kannatti.

Kannattamisen määrittelin itselleni näin: vaikka en aina saanutkaan vastausta kysymyksiini, ainakin olin kysynyt enkä ainakaan jättänyt tekemättä sitä, mikä oli itsestäni kiinni.

En jäänyt jossittelemaan enkä ainakaan harmittele vuosien päästä, että jätin tekemättä sen mitä halusin, koska uskallusta puuttui ja annoin periksi peloille.

Joskus haluamaansa ei voi saada lähinnä siksi, että sille on tilaus ja tarvetta, muttei tilaa. Paha tunkea sinne, missä on valmiiksi liikaa. Tilan tekeminen taas tarkoittaa vaivannäköä ja muutoksia, eikä niistä pidetä.

Ensin on osattava priorisoida ja luopua, ja sen jälkeen haluamaansa voi saada - joskus jopa enemmän kuin toivoikaan.

Näin tapahtui minulle taannoin eräässä asiassa. Tai "tapahtui" on ehkä turhan passiivinen ilmaisu. Minä kävelin pelkojani kohti ja tein tilaa haluamilleni asioille.

Ei temppuja, ei kikkoja, ei mitään ihmeitä. Vain uskaltamista ja päättäväisyyttä ripauksella vahvaa uskoa onnistumiseen.

Se riitti. Hyvä minä!

Mikäli et lähde haluamasi perään, et koskaan saa sitä.
Jos et kysy, vastaus on aina ei.
Jos et astu eteenpäin, olet aina samassa paikassa.

Eliminoi sanastostasi:
En osaa, jos, epäilen toimiiko se, ehkä, pelkäänpä että, en usko.

Lisää näiden käyttöä:
Osaan, haluan, varmaan niin tulee tapahtumaan, tiedän, järjestän ajan,
olen vakuuttunut, uskon.

Tästä vielä ihan ilmainen sovellus jokaiselle soviteltavaksi:
Oman koon mittari: Kuinka pieneksi minun täytyy mitätöidä toinen, jotta näkyisin itse?

Aamun positiivisuussaldo:
- sain aamulla aivan ihanan tekstiviestin ystävältäni
- pienet ja keskisuuret remonttihankkeet etenee aikataulussa
- pikakyydissä kotoa töihin olin hyvässä seurassa, sain hyvät naurut ja hyvän mielen
- hississä ollut hunksi käytti samaa tuoksua kuin eräs ystäväni, joten positiivisia mielleyhtymiä on taas pää täynnä
- eilen tehty päätös rajata turhakkeet pois elämästäni tuntuu hyvältä ja antaa voimia
- hymyilyttää ilman mitään erityistä syytä, koska on vaan niin hyvä olla
- tästäkin päivästä on tulossa todella ihana.

Elämä on pohjimmiltaan matka täynnä jatkuvaa muutosta, arvaamattomuutta ja tuntematonta huomista.

Ihmisiä on kahdenlaisia: yhdet rakastavat elämää ja toiset pelkäävät sitä. (Rajanvedon molemmin puolin on luonnollisesti sekä ääripäiden edustajia että vähemmän radikaaleja yksilöitä.)

Ensimmäiset elävät. Jälkimmäiset ovat olemassa.

Ensimmäiset taipuvat elämän virtoihin ja tuuliin. Jälkimmäiset kaivautuvat pimeään perunakellariin piiloon.

Ensimmäiset vahvistuvat saatuaan elämältä myös naarmuja ja mustelmia. Jälkimmäiset saavat makuuhaavoja, lihassurkastumia ja pahan mielen, joista pääosin puhuvatkin.

Ensimmäiset ovat onnellisia. Jälkimmäiset alistuvat olosuhteisiin.

Ensimmäiset luottavat itseensä. Jälkimmäiset eivät luota edes itseensä.

Kasvatus, ympäristö ja moni muu tekijä vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen kasvaa. Sen jälkeen ihminen voi päättää itse, millaiseksi hän haluaa kehittyä.

Ja loppukevennyksenä hyvin olennainen ehe ehe -kysymys: