Vähän kaikesta ja paljon muustakin. Hektisiä ajatuksia laiskaan tahtiin ja toisinkin päin. Varoitus: Henkisesti keskenkasvuisille, negailijoille ja muille trolleille sopimatonta sisältöä. Onnellisuus ja positiivisuus etusijalla.
Kirjoitin pari päivää sitten epäreilulta tuntuneesta tilanteesta, jossa kävikin lopulta hienosti:
antamaani palautteeseen tuli anteeksipyyntö, ja toinen osapuoli toteutti sittenkin oman lupauksensa.
Jälleen kerran kannatti antaa palautetta
sekä a) sinne, minne se kuuluu
että b) asiallisesti ja ystävällisesti.
"Sinä olet konfliktinhakuinen."
Tuon sanoi minusta (ei siis edes suoraan minulle) eilen illalla eräs henkilö, joka oli vain hetkeä aiemmin hyökännyt verbaalisesti vailla mitään (näkyvää/selkeää) syytä erään henkilön kimppuun syystä "et sitten tullut moikkaamaan mua heti kun saavuit tänne kokoontumispaikalle, mitä käytöstä tuo tuollainen oikein on häh, no vastaa nyt kun sulta kysytään".
Kohde pysyi hiljaa ja jätti katsomatta hyökkääjään päin.
Minun konfliktinhakuisuuteni näyttäytyi siinä, että otin kantaa julkiseen esitykseen ja osoitin mielipiteeni ja palautteeni suoraan puheenpitäjälle huomauttamalla, että kyseisen illan tarkoituksena on mukava ajanvietto ja että henkilökohtaiset erimielisyydet kannattaa hoitaa omalla ajallaan.
Luonnollisesti olisin voinut olla muiden lailla hiljaa, ihailla perusvalkoisia betoniseiniä, tuijotella teekuppiini, vaihtaa pöydän yli vaivihkaa merkitseviä katseita ja puolittaisia ymmärtäväisiä hymyjä: "Se nyt on tuollainen." "Kyllä se kohta hiljenee." "Antaa sen räksyttää, rauhoittuu nopeammin." jne.
Elämänkokemus kuitenkin osoittaa, että vastaavaa hiljaisuutta seuraa selän takana puhumisia, juoruilua, tilanteen tuloksetonta arvauspuintia, syyversioiden versomista, mustamaalaamista, salaliittoteorisointia ja kuppikuntia sekä sen ohella paljon muutakin turhaa.
Minä olin tullut paikalle sopimuksen mukaisesti viettämään hauskaa iltaa. Mielestäni yhden osallistujan päätös ei ollut riittävä siihen, että loppuseurueen pitäisi vain hyväksyä uusi ohjelma ja seurata farssiksi äityvää tilannetajuttomuusdemoamista vailla reklamaatio-oikeutta.
Jos aiheellinen ja rakentava huomautus on konfliktinhakuisuutta, niin kyllä kiitos, minä ilmoittaudun konfliktinhakuiseksi. Olen mieluummin sitä kuin vaitelias sietäjä, joka sallii yhden äänekkään aggressorin dominoida ryhmää. Sanon mieluummin vastalauseeni päin häirikön naamaa kuin kuiskuttelen ja kikatan hänestä poissaollessaan selkänsä takana.
Loppuilta menikin kivasti. Verbaalihyökkäyksen suorittanut henkilö poistui seurastamme heti sen jälkeen kun olin sanonut hänelle asiani. Myöhemmin hän kertoi eräälle seurueemme jäsenistä minun olevan konfliktinhakuinen.
Konflikteja on erilaisia ja fiksusti käytynä niitä voi hyödyntää kehityksessä ja kasvussa. Konflikti-sanalla on kuitenkin edelleen niin kalskahtavan rautainen negatiivisuusmaku, että moni käyttää sitä leimana.
Minä pidän sanasta konflikti. Sehän on pelkkä intressiristiriidan esiintuonti. Siitä on hyvä jatkaa neuvottelemista ja sopimista.
Pidän kykyä tuoda erimielisyydet esiin asiallisesti ja perusteluineen vahvuutena enkä häpeäleimana. Normaalin arkielämän konfliktien välttäminen voi pahimmillaan regressoida ihmistä ja sammuttaa elämästä valot ja värit.
Vähän lisätietoa konflikteista: http://www.kielijelppi.fi/puheviestinta/konfliktit-ryhmassa
http://www.trainerguide.fi/7-yhteisty%C3%B6/c-konfliktien-hallinta.aspx
Ihminen on prosessi muutenkin kuin fysiikkansa osalta: myös henkisesti ihminen on läpi elämänsä "kesken" yksinkertaisesti siksi, että aina on lisää opittavaa ja kehittymisen varaa.
"Kesken" voi viitata jopa 99,99 %-seen täydellisyyteen tai saavutukseen, ja silti se on "kesken". Kaikentietävää ja kaikkivoipaa ihmisolennosta ei silti tule koskaan, sillä siinä tapauksessa hän lakkaisi olemasta ihminen ja muuttuisi jumalolennoksi. (Tosin toisinaan siihen ON mielenkiintoista pyrkiä...)
On jokaisen oma valinta, millä vauhdilla edetä, mihin pyrkiä, missä pitää hengähdystauko, mihin vetää raja - vai tehdäkö mitään.
Omat kriteerit ovat ihmiselle yleensä tutuimmat ja usein myös ne helpoiten hyväksyttävät. Empaattiset ja älykkäät ihmiset ymmärtävät omiensa olevan vain pisara meressä, minkä takia he välttävät tiukkojen kriteerien asettamista muille sekä pitävät odotuksensa muita kohtaan terveen rajoissa.
Odotan vaistomaisesti muiden yltävän samalle tasolle kanssani sekä huomaan joskus ällistyväni ja/tai ärsyyntyväni muiden alittaessa oman tasoni. Odotukseni perustuvat lähinnä siihen, etten pidä ihmisiä itseäni tyhmempinä enkä ajattele olevani ylivertainen verrattuna muihin, vaan sijoittuvani "kultaiseen keskiluokkaan".
Tällä viikolla ärsyynnyin erääseen tilannetajuttomuuteen, ja hetken asiaa pohdittuani tajusin ärtymykseni johtuvan odotuksestani, johon kyseisen tilannetajuttomuuden toteuttaja ei ollut antanut mitään aihetta.
Olisin voinut selitellä ärtymystäni väsymyksellä, nälällä, sateessa kastumisesta aiheutuvalla palelemisella ja varmaan vielä jollain muulla, mutta ne olivat vain osa palettia. Todellisuudessa erehdyin pitämään tätä naista hienotunteisena, vaikka hän ei ole sitä ollut ennenkään.
Hyvä oppitunti. Näitä löytyy varmasti lisää, kunhan tarkkailee ulkomaailman lisäksi myös omaa sisäistä maailmaansa. Lopputuloksena keskittyy olennaiseen (itsensä kehittämiseen) sen sijasta, että luettee, toistelee, arvostelee, tuomitsee ja tuskailee maailman virheitä tajuamattaan olevansa yksi niistä.
