Dia's diaries

Nukahtaminen 22:30, herääminen 14:00. Saldo. 15,5h unta.

I did it again. Ihan omin päin, ilman lääkkeitä ja alkoholia.

Ihania tapahtumia viime viikolta. Istuin arvauskeskuksessa jonottamassa ilmoittautumispisteelle, jotta pääsisin terkkarin vastaanotolle.

Takanani ei ollut ketään, ja edelläni asioinut mummelikin oli valmis ja poistui luukulta. Kaivelin juuri kela-korttia laukustani eli en ollut heti syöksymässä luukulle mummelin lähdettyä, vaan ihan rauhassa laittelin lompakkoa laukkuun yms. Aikaa mummelin poistumisesta luukulta oli kulunut huikeat neljä sekuntia.

Mummelille tämä ei sopinut. Hän pysähtyi eteeni ja tokaisi kovaan ääneen: "Minä olen nyt valmis. Seuraava voi mennä!" Jatkoin rauhassa laukkuni kanssa räpeltämistä vielä kokonaisen kahden sekunnin ajan. Mummeli kumartui puoleeni ja kiekaisi: "Voit mennä! Kukkuu!"

Muut paikallaolijat jähmettyivät tuijottamaan kukkuvaa mummelia. Jos en olisi ollut niin kuumeinen ja pahoinvoiva, olisin nauranut mummelin pörhistelylle pitkään ja hartaasti à la "Jossan on tyhjä kello itkemässä sun perään!"

Sanoin kuitenkin vain, että menen kyllä kunhan se minulle sopii. Ties mikä mielenterveyspotilas mummelikin oli, olisi vielä saattanut lyödä mua kepillään. Sitten olisin tunnetusti väkivaltaisena ja epävakaana ihmisenä lyönyt refleksinomaisesti takaisin ja tietysti olisin joutunut maksamaan korvauksia mummelin saamoista henkisistä ja fyysisistä traumoista.

Onneks se oli sen verran vanhannäköinen että tuskin on kauan enää täällä kukkumassa. Ja me nuorethan olemme niitä hankalia ihmisiä vailla käytöstapoja...

Nainen, 39 v.

"Me tavattiin baarissa. Se pyysi mua tanssimaan, ja parin kappaleen jälkeen haettiin juomat ja istuttiin juttelemaan. Se kertoi mulle opinnoistaan ja kavereistaan, kaikkia pieniä stooreja. Sitten se katseli mua silleen tiedätsä kiinnostuneesti, ja mä kysyin minkä ikäinen se on. Se oli ihan liian nuori mulle! Kyllä mä nyt muutenkin sen näin mut ajattelin et ehkä... en mä tiedä mitä mä ajattelin! Se yritti arvaa mun ikää ja luuli mua kolmevitoseks! Mä olin ihan rikki et mikä friikkishow tää nyt on ku mua luullaan paljon nuoremaks, ja sitten mun ilta oli pilalla. Me ei enää paljon juteltu. Mä oon niin täynnä sitä että ihmiset luulee musta vääriä asioita, en tajua mistä ne saa niitä päähänsä!

No, me vaihdettiin numeroita mut siitä ei kuulunu mitään kolmeen päivään. Ajattele, siis kolmeen päivään! Sit mä tekstasin sille itse et mitä kuuluu ja sellasta pientä neutraalia juttua. Se vastasi, että sille kuuluu hyvää. Mä tekstailin et haluukse ehkä nähdä tällä viikolla, mutta se vastasi ettei ihan lähipäivinä ehdi kun on kiireinen. Mieti nyt miten töykee se on! Mä lähetin sille vastaukseksi, ettei tarvitse olla töykeä, ja toivotin hyvät joulut ja loppuelämät. Vittu mistä noita sikoja oikein sikiää, mä oon niin kyllästynyt siihen ettei mistään löydy enää normaaleja miehiä..."

Mies, 24 v.

"Olin kavereiden kanssa baarissa ja se muija katseli mua. Menin juttelee sen kanssa ja vaikutti ihan hyvältä tapaukselta, kunnes tuli puhetta iästä. Se friikkasi täysin kun kuuli et oon alle 30v. ja sai melkein itkukohtauksen ku arvasin sen iän väärin, se olikin vähän vanhempi. Vaihdettiin silti numeroita ja se tekstaili mulle mut en voinut työkiireiden takia luvata sille tapaamista samalle viikolle, ja sit se vaan lähetti hyvän jatkoelämän toivotukset. En ymmärrä mut ei enää kiinnostakaan."

Ihminen väittää olevansa erittäin kiireinen erittäin tärkeiden asioiden parissa, mutta löytää silti aikaa käytettäväksi lapsellisiin pikkujuttuihin ihan vain yrittääkseen tuottaa toisille harmia tai edes pahaa mieltä.

Hassuinta tässä on se, ettei kyseinen pörriäinen tajua ollenkaan paljastavansa omat sanansa valheeksi käytöksellään ja tekevänsä itsensä naurunalaiseksi sekä vievänsä uskottavuutensa nolliin, ellei miinukselle asti.

Tilannekomiikkaa parhaimmillaan.

"Kyllä se aika onnelliselta näyttää tuossa hääkuvassaan."
"Niin no, shotgun wedding -kuvissa ei aina näy sitä niskaa kutittavaa haulikkoa."

Metro.

Nuori nainen lukee lehteä.
Hän on hiukan ylipainoinen.
Hänen kyntensä ovat lakkaamattomat ja lyhyet.
Hänen puolipitkät maantieväriset hiuksensa on vedetty ponnarille.
Hänen vaatteensa ovat väljiä ja selvästi toissavuoden mallistoa.
Hänen kasvonsa ovat meikittömät.
Hän tuoksuu pullalle ja sitrukselle.
Hänen olemuksensa on leppoisa ja ystävällinen.

Vastapäätä istuu vanhempi nainen.
Hänen kroppaansa on huollettu saleilla ja skalpelleilla.
Hänen hiuksensa on vaalennettu, raidoitettu ja laitettu.
Hänen rakennekynsissään kimaltelee paksuun geelikerrokseen upotettuja timantteja ja hileitä.
Hänen kaulassaan ja ranteissaan on paksuja ketjuja.
Hän tuoksuu Stockmannin kalleimmalle hajuvedelle ja hiuslakalle.
Hänen räikeät vaatteensa, kenkänsä ja laukkunsa ovat merkkiliikkeistä.
Hänen silmänsä, huulensa ja kulmansa on kestopigmentoitu.

Matka kuluu vanhemman naisen tarkastellessa naama inhosta irveessä nuorempaa naista. Miten joku voi olla noin ruma ja huolittelematon? Eikö sitä yhtään inhota olla tuollainen ihralöllykkä? Onkohan se ikinä saanut miestäkään? Varmaan syö vain suruunsa. Ylähuuli kohoaa inhosta hiukan lisää ja paljastaa valkaistut hampaat sekä pienen kollageeniarven.

Naiset poistuvat samalla metroasemalla.

Nuorempi nainen suuntaa askeleensa kotiinsa viettääkseen mukavan illan perheensä parissa ja myöhemmin kiihkeän yön miehensä sylissä.
Hän iloitsee saamastaan palkankorotuksesta ja ylennyksestä, vaikka pelkkä työnkuva on hänen mielestään tarpeeksi palkitseva.
Huomenna hän lähtee kuukausittaiseen tyttöjen iltaan, jossa on hänen ystäviään ala-asteelta saakka.
Hän on onnellinen.

Vanhempi nainen kävelee kalliisti sisustettuun kotiinsa viettämään jälleen kerran yksinäistä iltaa.
Iso kristallikruunu karkottaa varjot nurkkiin.
Keittiö loistaa puhtauttaan: nainen osaa käyttää vain mikroa.
Sänkyä ei ole pitkään aikaan myllerretty kahden ihmisen voimin.
Iso musta dildo seisoo kuin huutomerkki antiikkisella yöpöydällä.
Naisen puhelimesta ei löydy yhtään numeroa, jonka haltija olisi naisen ystävä.
Hän piiloutuu korukatalogin selailuun paetakseen todellisuutta.

Kahden viimeisen yön unisaldoa:

1) Sain vihdoin kerrottua eräälle ihmiselle, miksen halua olla enää hänen kanssaan tekemisissä. Sanoin suoraan, etten kestä hänen pikkuasioiden paisuttelua, esim. epäonnistunut baarituttavuus olikin maailmanloppu ja varmasti vuosisadan rakkaustarina meni sivu suun.

[Todellisuudessa välit tähän ihmiseen ovat jäähyllä hänen aloitteestaan, mistä olin vain helpottunut. Sain oivan tilaisuuden poistua tukalasta ja tukahduttavasta "ystävyydestä" ilman selittelyä ja perusteita. Vastasin esitettyihin pikkumaisiin keksittyihin syytöksiin toivottamalla hyvää jatkoa ja kaikkea parasta mahdollista - ihan vilpittömästi. Jäi sitten sanomatta kaikki vuosien aikana hiertäneet asiat, mutta eipä se niitä olisi muuttanutkaan. Pääasia, että riippakivi hävisi.]

2) Kaksikerroksessa talossa sattui syystäni jokin pieni vesivahinko (säätämäni patteri vuosi tms.), ja siivosin jälkiä omaan tahtiini, kun paikalle ilmestyi eräs miespuolinen cityläinen, joka oli unessa isäni, ja ensin läksytti minua, mutta sitten selitti, ettei tarkoittanut pahaa, vaan koitti ohjeistaa.

:D

Ihmeellistä, miten isoja ongelmia päällisin puolin normaalin näköistä elämää viettävillä ihmisillä voi olla. Jankkaaminen ja oman mielipiteensä julistaminen yleiseksi totuudeksi on yksi vahva merkki ongelmista syvällä itsessään, jopa tiedostamattomassa asti.

Onneksi sellaisten kanssa ei tarvitse enää olla tekemisissä.

Olin tänään erään liikkeen antikkiosastolla. Näpräilin kauniita valokuvakehyksiä, kun takaani kuului nariseva ääni:

- Teillä on täällä kyllä kaikki ihan ylihinnoiteltua!

Ääni kuului noin viisikymppiselle, ryppyiselle ja happaman näköiselle naiselle, jolla oli kumara ryhti ja kiukkuinen katse.

En reagoinut, enhän minä niitä hintoja ole laittanut mihinkään. Raakkutin janosi selvästi verta, koska hypistellessään kookasta erittäin hienoa antiikkisen näköistä kattokruunua jatkoi:

- Tämäkin lamppu maksaa Anttilassa korkeintaan 19 euroa.

Siis valehteleminenhan on rumaa, mutta ei ole asiani oikeista kaiken maailman hullujen harhaisia puheita ja hallusinaatioita, joten totesin:

- Kannattaa sitten hakea se Anttilan lamppu.

Raakkutin ei luovuttanut:

- Täällä on kyllä kaikki todella kallista.

Mitäpä siihen muuta sanomaan kuin erään hyvin tutun myyntimiehen sanoja lainaten:

- Eihän sitä ole pakko ostaakaan. (En kuitenkaan provosoinut jatkamalla "...ellei ole varaa".)

Vieressäni seissyt miesasiakas purskahti nauruun. Raakkutin katsoi minua pahasti ja meni kauemmas. Juttelimme hetken miesasiakkaan kanssa siitä, että asiakas voi aina äänestää jaloillaan. Hetken päästä, kun olin jälleen yksin, raakkutin ilmestyi taas ja jatkoi linjaansa:

- Ei kai asiakkaalle saa noin sanoa, että "ei ole pakko ostaa".

Vastasin hymyillen:

- Mutta eihän sitä ole todellakaan pakko ostaa.

[Välikysymys: miksei muka saa sanoa, ettei ole ostopakkoa? Pakkomyyntihän on se mikä vituttaa, kun myyjä suurinpiirtein hyppii nenän edessä ja tyrkyttää sulle jotain täysin tarpeetonta höystettynä ostakutääonniinhienojaedullinenkin-jankutuksella.]

Seuraavien sanojensa kohdalla raakkuttimen ilme muuttui astetta happamaksi, minkä en uskonut olevan mahdollista ennen kuin näin sen:

- Se on huonoa asiakaspalvelua.

Hymyilin edelleen ja sovelsin Matti Nykästä:

- Ehkä on, ehkä ei ole.

Vittuako se sitruunan syönyt hapannaama minulle vinkui, enhän minä ole kyseisen kaupan palkkalistoilla! Ihan omaksi ilokseni olin siinä hyllyllä näpräilemässä kuvakehyksiä! xD

Mikähän nyt on, kun unet muistuu tarkasti ja aika yksityiskohtaisina noin 24h:n viiveellä.

Viimeksi nähdyssä unessa ohut, matala ja peilipintainen (elohopean näköinen) vesi peitti rauhalliseen tahtiin alleen huoneen lattiaan ja osan sänkyäkin. Huone näytti samalta kuin teinivuosieni asunnossa ollut, mutta seinä oli kokonaan lasia, ja toisella puolella alkoi heti ihastuttava rantamaisema, muistan tarkasti rantakivet ja paljon kasvillisuutta.

Edellinen vesiuni oli tunnelmaltaan myös rauhallinen, siinä minä ja muutama muu olimme veneissä järvellä. Jossain vaiheessa kirjoitin runoja tms. kauniilla vanhanaikaisella käsialalla veden pintaan (en tosin muista, millä kirjoitin), ja teksti pysyi selvänä jonkin aikaa, kunnes katosi hiljalleen. Yritin saada siitä kuvan kameralla, mutten ehtinyt.

Ja morelle tiedoksi: vesiunillani ei kylläkään ole mitään tekemistä ruumiintoimintojeni kanssa, muutenhan tulkinta olisi ihan liian helppoa xD