Vähän kaikesta ja paljon muustakin. Hektisiä ajatuksia laiskaan tahtiin ja toisinkin päin. Varoitus: Henkisesti keskenkasvuisille, negailijoille ja muille trolleille sopimatonta sisältöä. Onnellisuus ja positiivisuus etusijalla.
Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on rakkaus.
Kinoksia.
Iltahämärää.
Lumisadetta.
Omakotitalopiha.
Valaistu kuisti.
Lämpimät tervehdykset pihalla.
Vielä lämpimämmät halaukset eteisessä.
Paksut villasukat.
Hieno vanha puutalo.
Antiikkiset huonekalut.
Tunnelmalliset väpättävät tuikut.
Juhlallisesti katettu joulupöytä.
Perinteistä ei-suomalaista jouluruokaa.
Vivahteikkaat pöytäkeskustelut kolmella eri kielellä.
Naurua.
Huumoria.
Tarinoita.
Lämpöä.
Rakkautta.
Yhdessäoloa.
Kirkas taivas.
Tähtien tuike.
Paluumatka kotiin.
Hyvä mieli.
Yhdessä illassa voi olla aiheta kiitollisuuteen vaikka loppuelämäksi. Vähät värikkääseen paperiin käärityistä tavaroista. Tänä vuonna hienointa oli aito yhdessäolo ja tunne siitä, että sai palata lapsuudelta tuoksuvaan ja tuntuvaan jouluun.
Tärkein läksy, jonka olen oppinut pitkän elämäni aikana on se, että ainoa tapa tehdä ihmisestä luotettava, on luottaa häneen, ja varmin tapa tehdä hänestä epäluotettava on epäillä häntä ja osoittaa se hänelle.
- Henry L. Stimson
Ja syntipukin etsiminen tuottaa aina toivotun tuloksen.
Epäileminen on kuin päätös tai tuomio, epäluottamuslause, väite toisen epäluotettavuudesta, joka kohteen kuuluisi osoittaa perusteettomaksi. Todellisuudessa epäilijänhän on todistettava kohteensa epäluotettavuus.
Jos ei luota toiseen, se on yllättävän usein epäilijästä itsestään lähtöisin. Vastuun voi vierittää vaikka menneisyyteensä, mutta sitä ei voi oikeutetusti kiinnittää uuteen ihmiseen ainakaan niin kauan kuin ihminen ei ole osoittanut olevansa epäluotettava. Epäilijän käytös perustuu hänen omiin pelkoihinsa. Pelon ohjaama elämä on onnetonta.
Jokainen uusi ihminen ansaitsee luottamuslimiittinsä, puhtaan valkoisen alun, lähtöruudun. Jos ei ihmiseen luota, ehkei kannata olla tekemisissä ollenkaan. Muuten epäilijä muuttuu myös saalistajaksi, joka etsimällä hakee toisen mokia ja lopulta vaikka keksii niitä vain ollakseen oikeassa.
Miten moni (ja miksi?) haluaisi rinnalleen ystävän tai elämänkumppanin, joka vailla mitään toisesta johtuvaa syytä kyseenalaistaa ja epäilee toista ja muutenkin käyttäytyy kuin salapoliisi ja yleinen syyttäjä samassa paketissa?
Sitä sopii jokaisen pohtia, jos toisen vieressä on turvatonta olla ja tekemisiään pitää selitellä, todistella tai perustella joka käänteessä.
Tänäänkin olen kiitollinen siitä, että saan osakseni luottamusta ja hyväksyntää. Näen positiivisuutta siinäkin, että aikanani koin olevani kuin pakotettu syntipukiksi: osaan arvostaa entistä enemmän luotettavia ja luottavaisia ihmisiä.
Tarinassani vierailleella epäilijällä oli itsellään vilunkipeliä moneen suuntaan. Ei ihme, ettei hän juurikaan luottanut muihin. :)
Voi olla sattumaakin, että heti syskuun alkuun osui myös tekojeni ja olemiseni satoa.
Sanoja ja tekoja.
Tunnustusta ja arvostusta.
Saavutuksia ja onnistumista.
Joskus, kaukaisessa menneisyydessä, sunnuntait olivat niitä ikäviä päiviä, joiden jälkeen alkaisi taas henkisesti harmaa maanantai, vastuu, jaksamisen pakko... Eipä silloin osannut liittää näitä merkkejä elämäntilanteeseen eikä viikonpäivään.
Tämä sunnuntai oli täynnä rakkautta, iloa, hyvää oloa, ystävyyttä, hauskanpitoa, mahtavia uutisia, ymmärtämistä, jakamista ja läheisyyttä.
Olen kiitollinen, ihan kaikesta. Nyt sitä näkee saavansa nauttia sen tuloksista, että on aito oma itsensä ja uskaltaa rakastaa kuin ei olisikaan koskaan tullut loukatuksi.
Tove Janssonin 100-vuotisnäyttely.
Muumit! <3
"Arbeta och älska" - aivan mahtava motto!
Arbeta och älska. Aivan mahtava motto!
Cafe Esplanad: raikasta katkis-tonnikalasalaattia ystävän seurassa.
Strindberg: cappuccino, suklaamuffini, pehmeä nojatuoli ja kirja.
Illalla huumoria, hyvää seuraa ja tummaa suklaata.
Sunnuntai:
Herääminen kartanon jykevästä muhkeasta sängystä.
Jättimäinen karamellicappuccino ja maukas aamupala.
Naurua ja auringonvaloa.
Nejä tuntia pihatöitä. Siinä vasta oli luomuliikuntaa :D
Oravanpoikasen kiipeilyn ja rapistelun seuraamista.
Kyläkaupan ruokaostokset paperipussissa pyörän tarakalla.
Maukas välipala.
Mangoa ja kiiviä.
Marjojen poimimista kartanon puutarhasta.
Naapurin kissan kanssa leikkimistä.
En haluu poseerata vol. 1Mähän sanoin etten haluu poseerata vol. 2Siis "ei" tarkoittaa "ei" myös kissan kielellä! vol. 3
Auringonottoa ja kirjan lukemista.
Auringonlaskun ihastelua.
Kuluneen vuorokauden fiilistelyä kotimatkalla.
Illalla roikkuessani rennosti pää alaspäin nilkkojen varassa (treeni, ei mikään mafiajuttu) eräs mielikuva ilmestyi päähäni ja kappas, olo pysyi hyvänä siitä huolimatta, että yleensä mieliala olisi laskenut muutaman asteen lähemmäs nollaa. Menneisyydessä syyllistyin asioista, jotka eivät koskaan olleetkaan hallinnassani, ja kannoin raskasta taakkaa, joka ei ollut minun.
Olin jo aiemmin päivällä rullannut ajatusvyyhtiä auki ja päätynyt löytämään selityksen mielialan laskulle aiempina kertoina. Iso sotkuinen solmuvyyhti oli nyt avattu ja piti enää laittaa langat järjestykseen. Sen ehtii vielä, mutta ensin lähdin vahvistamaan tätä uutta fiilistä.
Kokosin päässäni värikästä kollaasia muistamisen arvoisista asioista:
... Aurinkoinen keittiö, aamupala katettuna pöytään ja sanat "Ole just tuollainen kuin olet. Mä tykkään susta juuri tuollaisena."
... Ensimmäiset "Mä rakastan sua" -sanat. Vaikkakin sanottuna taulutelkkariin päin eikä minulle kasvokkain :D
... Vuolaat kyyneleet ja sanat "Mä itken koska olen niin onnellinen."
... Kiitollisuus ja "Mä saan niin paljon enemmän kuin annan tai odotin."
... Pelkojensa tunnustaminen. Toteutumatta jäävien lupausten rehellinen ja avoin peruminen.
... Välittäminen. Arvostus. Vastavuoroisuus.
Muistoja on paljon enemmänkin, suurin osa pysyy yksityisyyden verhon takana. Hyvä olo vahvistui tässä kohtaa jo niin voimakkaaksi, että pepsodent-hymy suorastaan liimautui huulilleni ja näytin varmaan vähän oudolta kun muiden samaa sarjaa ahertavien naamat näyttivät lähinnä keskittymisen tappoilmeitä.
Standardejaan on paha (ja vaikea) mennä alentamaan, koska hyvään tottuminen on helppoa. Totuttuaan hyvään sitä ei enää muista arvostaa, vaan alkaa pitää itsestäänselvyytenä ja pyrkii eteenpäin, ylöspäin, vielä suurempiin saavutuksiin ja tasoihin. Odotukset kasvavat jopa huomaamatta. Pian sitä on onneton, vaikka olisikin jo saavuttanut paljon enemmän kuin koskaan uskoikaan saavuttavansa.
Omatoimisena, aktiivisena ja pitkälle jalostuneen perfektionismin omaavana ihmisenä olen tottunut tiettyyn tasoon saavuttamisessa, asenteissa, elämässä. Usein unohdan helposti, että tasoni ovat helppoja ja itsestäänselviä vain minulle. Muille ne eivät välttämättä ole sen vaikeampia, mutta niille ei ole samanlaista tarvetta. On epäreilua mitata muita omatekoisella mitallaan. Joskus täytyy vaan luopua ihmisestä sen sijaan, että yrittäisi liikaa yhteensovittamista - yksin.
Muistan sanat "Mun on parempi olla sun kanssa kuin ilman sua" ja viimeisenä "Menetän siis hyvän ystävän". Silloin pidin niitä jos ei suoraan valhellisina, niin ainakin erehdyksenä. Sanat eivät täsmänneet siihen, mitä näin ja koin tehtävän ympärilläni ja itselleni, ja ahdistuin ristiriidasta niin paljon, että lopulta luovutin ja lähdin pois.
On vapauttavaa päästä siihen vaiheeseen, jossa muistaa kyllä kaikki kataluudet ja kamaluudet, sekä omat että toisen, mutta on valmis vihdoinkin antamaan anteeksi ja jättämään ne rauhaan. Ne ovat jo riekaleina riepottelusta, likaisia kuljettuaan mukana kymmenissä taskuissa ja laukuissa, haiskahtavat mädälle ja tuntuvatkin niljakkailta. Ennen kaikkea ne ovat tänään turhia, koska tänään on hyvä päivä olla ja elää uutta. Nyt mädät muistot jäävät taakse maatumaan ja muuttumaan joksikin hyödylliseksi tai vain katoamaan.
Minä olen päästämässä irti mielikuvistani niistä ihmisistä, joita ei enää ole olemassa. Onneton ja väsynyt versio itsestäni on jo niin käsitelty, niin historiaa ja tilalla on onnellinen ja vahvistunut Uusi Minä. Haluan uskoa, että toiselle kävi samoin tai jos ei vielä käynyt, että niin käy pian.
Joskus vahvin ja rakastavin (vaikkakin sillä hetkellä myös raastavin) teko on se, että päästää irti ja lähtee pois. Mitä tapahtuu kuin itsestään tai mitä saa tapahtumaan sen jälkeen, selviää vasta aikanaan.
Joskus on parempi mennä kauas pois ja muistaa toisesta ne hyvät asiat sen sijaan, että jää viereen etsimään, löytämään ja tutkimaan yhä uusia ja uusia vikoja.
Vietin eilisillan loistoseurassa: ohjelmaan kuului herkullista nepalilaista ruokaa, maukasta cappuccinoa, kaupunkinähtävyyksiä, syvällisiä keskusteluja, hyviä hoksaamisia, ratkaisuja, naurua, hyvää oloa ja makeita linnunkirsikoita.
Läheiset ihmiset ovat aarteita. Heidän kanssaan vietetty aika on erinomainen sijoitus omaan hyvinvointiin ja kasvuun.
Elämässä on rajattomasti hyvää. Sen saadakseen on osattava priorisoida ja valita se, mikä sopii itselle parhaiten. Turhuuksien jättäminen taakse edistää hyvinvointia ja tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia.
