Dia's diaries

Baari-ilta. Paikka täynnä ihmisiä, suurin osa vielä nousuhumalassa ja osa jopa suhteellisen miellyttävää seuraa, varsinkin kun hallitsevat ainakin toistaiseksi kuolanerityksensä. Hyvännäköinen aikuinen nainen, tehoklubbaaja btw, ei kyennytkään viihdyttämään itseään, kun kaverit olivat vahingossa vähän myöhässä. Uskomatonta...

Me sovittiin nähdä paikan päällä kymmenen pintaan. Tultiin perille noin 20 min myöhemmin mut hei, sattuuhan sitä, varsinkin biletysiltana, varsinkin kun korkkareilla ei jaksanut juosta, varsinkin kun piti pysähtyä kuolaamaan jotain bägiä näyteikkunassa ja varsinkin kun ei ehdittykään just siihen tiettyyn metroon vaan vasta seuraavaan.

Siellä se istui, kun päästiin sisälle ja toiseen kerrokseen. Huoliteltuna, tyylikkäänä, edukseen erottuvana jääkuningattarena. Jalat ristissä, kädet puuskassa, naama solmussa, silmät vihaa leiskuen. Näki meidät: "Missä vitussa te oikein kuppasitte?! Mä oon odottanu täällä yksin kohta puoli tuntia!"

Kiva nähdä suakin. Fiilis laski hetkeksi miinuksen puolelle. Sitten muistin taas, että sillähän on ollut ongelmia jo vuosien ajan. Eikä se mun kaveri olekaan, onneksi. Hetken tunsin myötätuntoa kaveriani kohtaan, mutta itsepähän se on tuon jääpalan kanssa hengannut viimeiset 20 vuotta.

Ilmeisesti tietyt asiat eivät vaan muutu, järkeilee niitä miten paljon tahansa.

Tunteita ja tunnepurkauksia ei tietenkään ole tarpeellistakaan hallita järjellä aina ja poikkeuksetta, ja silti... välillä vois olla helpointa kytkeä ne hemmetin emootiot pois päältä ja vain olla. Edes pienen pienen hetken, pretty please.

Muistan lintuinfluenssan ja sikaflunssan. Ilmeisesti seuraavaksi tulee kissanuha tai vastaava, koska havaitsin tänään epämääräisen ilmiön: ohitettuani miesporukan kuulin yhden heistä naukuvan kissan lailla kolme tai neljä kertaa!

Onko kenellekään muilla havaintoja vastaavasta? :D

Tästä pikku karvanaamasta tulee aina hyvä mieli :D

Joinakin päivinä kyseinen klippi tuntuu koosteelta omasta elämästäni. Nyt kun vielä tajuis, mikä onkaan se mun "pähkinä", jonka takia oon toisinaan kusessa ja saan keksiä ratkaisuja ihan ihme paikoista ilmestyviin ongelmiin - vai onkohan osa munkin problematiikkaa ne ihanat tekniset laitteet? xD

Loppua kohden mennään alitajuntaan ja alkaa tuntua tarvetta freudilais-jungilaiselle unitulkinnalle (ainakin tuo klipissä esiintynyt soiva herätyskello on liiankin hyvin tuttu) sekä huomaan vaikutteita Dalin taiteesta ja filosofiasta tuttja "esineiden ideoita", jotka heijastuvat meidän maailmaamme.

Eikä lopussa edes seiso, siis kiitos.

Miten niin ylianalysoiva? :D

"kAUNIITA UNIA SÖPÖSTÄ PIKKU NYSÄSTÄNI :)"

Näin toivotetaan hyviä öitä cityssä. :D

Mitenköhän monta päivää/viikkoa/kuukautta jaksais syödä pelkkää peruspannaria, jos ainoastaan sen kylkiäisenä tuleva hillo vaihtuu erimakuiseen?

Jatkoa: missäköhän vaiheessa hillokaan ei enää auta, vaan alkaa olemaan oksennuksen aihe siinä missä pannarikin?

Kolmas kysymys: osaako pannarinhotkija itsekään nähdä tilanteen hullunkurisuutta, ja mistäköhän koko idea sai alkunsa?

Mistä kaikki alkoi?
A: Mitäs sä siinä hymyilet noin leveästi?
B: Eilistä vaan.
A: Mitä siitä?
B: Oltiin miehen kanssa lenkillä ja nähtiin, kun yhdessä pusikossa heilui.
A: Siis mikä?
B: No ei me menty katsomaan yhtään lähemmäs mutta näytti siltä että rakkauttahan siellä harjoitettiin.
A: Ai kamalaa!
B: No ei siinä mitään kamalaa ollut.
A: Julkisella paikalla!
B: Mehän asutaan kaukana keskustasta ja kellokin oli jo yli 23, ei se ketään häirinnyt.
A: Silti, kauhean vastuutonta tuollainen! Eikä mitään moraalia!
B: Oho, no ei se nyt niin iso juttu ollut. Ja tuollainen tekee muutenkin hyvää parisuhteelle.
A: Mitä sä tarkoitat?
B: No ei mekään miehen kanssa jaksettu ihan kotiin asti odottaa, heh.
A: Hyi kauheaa, älä kerro enempää!!!

Mitä tapahtuikaan informaatiovälityksen aikana?
A: Sä et ikinä usko mitä mä kuulin eilen!
C: No?
A: Siis se yks meidän yhteinen tuttu, se B harrasti eilen… seksiä… ulkona!
C: Älä? Kenen kanssa?
A: No oman miehensä kanssa.
C: Ihan tosi? En ois uskonut et ne sellaista tekisi.
A: Niin se kertoi, oikein polleana vielä. Olikohan sittenkään oma mies? Eihän suomalaiset miehet tuollaista tee, eläinten juttuja!
C: Meinaatko että se saattaisi pettää ja vielä jonkun ulkomaalaisen kanssa?
A: No mikä ihme se nyt olisi kun se ulkona paneskelee kuin mikäkin huora!
C: Mielenkiintoista…
A: Ei mun mielestä, mulla on parempaakin tekemistä kuin tuollainen säädyttömyys.
C: Niin, sä vaan puhut siitä. Mitäs sulle muuten kuuluu?
A: Samaa vanhaa. Neuloin muuten kissalle taas uuden nutun, ettei palele kun käydään lenkillä.
C: Tai että ois pehmeämmät oltavat, jos vaikka pusikkoon eksyisitte?
A: Tuo ei nyt ollut yhtään hauskaa!

Miten kauas totuudesta eksyttiinkään lopulta?
C: Arvaa mitä mä kuulin?
D: Kerro.
C: Muistatsä B:n? Sellaisen todella hauskan ja iloisen naisen? Tapasitte viime vuonna messuilla.
D: Ai sen, joo. Mitä siitä?
C: Se pettää miestään jonkun ulkomaalaisen miehen kanssa! Paneskelee puistoissa!
D: Siis mitä?!
C: Joo joo, ne on nähty eikä ilmeisesti ollut eka kerta!
D: Keneltä sä kuulit tuon?
C: A kertoi, B oli ihan itse sille sanonut.
D: Vai A kertoi. Ettei ois kuvitellut kaiken tai värittänyt totuutta?
C: Eihän se sellaista kykene keksimään, sehän on kauhean estynyt tyyppi muutenkin.
D: Niinhän se on. Liekö sit käsittänyt jotain väärin. Sehän ajattelee vain kissaansa.
C: Joo, ne kuulemma käy lenkilläkin iltaisin kahdestaan, varmaan samanlaisissa nutuissa.
D: Hankkisi jo miehen niin voisi olla jotain muutakin tekemistä kuin kissansa ja muiden (seksi)elämästä juoruilu.
C: Kenet se muka saa sillä sitruunanaamallaan. Nai vielä joku päivä kissansa.

Setä aikoo ostaa Esineen. Koska Setä ei ole tyhmä, hän vaatii saada hinnasta heti alkuun 70% pois ja lopustakin vielä toiset 70% pois. Näin siksi, että Setä tietää paremmin kuin Myyjä, mikä on Esineen sopivin myyntihinta - kauppahan pyörii vaikka itsekseen, pääasia on, että Setä on tyytyväinen saadessaan tuotteen murto-osaan sisäänostohinnasta, vaikka tietysti ilmaiseksi olisi kaikista parasta.

Setä käyttää mm. seuraavia ystävällislennokkaita fraaseja:

"Laita tosta vielä puolet pois!" (No kun noin nätisti pyysit, niin heti!)
"No meneppäs räpsyttelemään sille pomolles silmiäs, niin se laskee hintaa vielä alemmas, josset sä itse näistä hinnoista päätä!" (Tytöttele vielä, jooko, niin teet musta maailman onnellisimman ihmisen.)
"Nyt on mennyt jo viikko siitä ku viimeks puhuttiin, eihän tätä kohta voi enää käyttääkään ku kelit kylmenee, eli laitappas sitä hintaa vielä pari sataa ainakin alas!" (Olisit ostanut silloin heti niin olisit ehtinyt jo käyttääkin. Oma vika. Turha vinkua.)
"Ai et laita sitä hintaa enää alas? No se on väärin!" (Se, että elät, on väärin, enkä silti valita.)

...
Mä oon niiiin onnellinen, etten ole enää töissä aspa-alalla. Musta ei vaan oo pidättelemään hymyä jokaikisen maailmanomistajan kohdalla tai sietämään niiden tyhjäpäistä pätemistä. Tytöttelykin käy jossain vaiheessa ihan liian rasittavaksi, ja takaisin tulee sanottua: "Kuules setä,--". Ja sehän on tietysti jo väärin.

Ne seisoi tiiviissä porukassa ja tuntui odottavan jotakin. Yhteistä kaikille oli harmaus ja ilkeämieliset ilmeet. Mitään kaunista tai positiivisella tavalla erottuvaa ei näkynyt yhdessäkään. Tupakansavu jäi heidän ympärilleen, kietoi heidät entistä yhteenkuuluvimmiksi.

Askeleet. Satunnainen ohikulkija. Pitkä nuori nainen värikkäissä vaatteissa, kauniilla kasvoillaan unelmoiva ilme ja hymynhäive. Vaaleat kiharat laskeutuivat olkapäille ja välillä tempautuivat tuulessa myös kasvoille, mistä nainen siirteli niitä pitkillä kapeilla sormillaan, joissa kimalsivat niin glitteroitu ranskalainen manikyyri kuin kaunis kihlasormuskin.

Porukka alkoi liikehtiä levottomasti, kuului pari yskäisyä ja mutinaa. Joku räkäisi, joku naksautti sormiaan. Joku maiskautti huuliaan, sitten tuli hiljaista. Tyyntä ennen myrskyä.

Nainen tuli lähemmäksi, parin askeleen päästä hän olisi porukan kohdalla ja loittonisi, jatkaisi matkaansa äänien ja naurun, musiikin ja onnellisuuden maailmaan.

- Vitun huora!

Sana lensi kuin kivi ja mätkähti ruohikolle, kaukana naisesta, osumatta, koska hän ei kääntänyt päätä eikä lopettanut hymyilemästä.

- Vittu mikä ruma lumppu!
- Huora!
- Blondihoro!

Sanat sekoittuivat toisiinsa, kimeät hysteerisen kuuloiset vingahtelut hukkuivat räkättirastasmaisiin hokemiin, jotka eivät erottuneet toisistaan. Mielikuvitukseton toistelu ja suppea sanavarasto ehtyivät nopeasti, ja kadulle laskeutui taas hiljaisuus, jossa vain naisen korkokenkien loittoneva kopistelu kuului yhä heikompana.

Joku sylkäisi. Tupakansavupilvi tiivistyi entisestään. Liian paksujen rajausten takaa katsoivat puoliksi pelästyneen lapsen silmät. Kovasta ilmeestä huolimatta ne olivat vasta 13-vuotiaat, mikä näkyi melkein irvokkaan selkeästi. Toiset samanlaiset lukitsivat harhailevan katseen.

- Vittu me duunattiin se hyvin!
- Joo, vittu me oltiin hyviä! Hyvä me!

Kannustushuudot loppuivat kuitenkin nopeasti, jo toisella yrityksellä. Ketään ei kiinnostanut jatkaa yskimistä, räkimistä ja oksettavan makuisten röökien väkinäistä esittämisimemistä. Porukka alkoi hajaantua.

Kodeissa, vaaleanpunaisten verhojen suojissa ja äidin hellyyden kaipuussa melkein jokainen näistä lapsista tunsi polttavaa häpeää tempauksestaan. Yksikään ei olisi kyennyt siihen ilman muita, eikä ollut lainkaan varma, miksi oli mennyt mukaan.

Pieniä ihmisiä.
Keskeneräisiä ihmisiä
Rikkinäisiä ihmisiä.
Tavallisia ihmisiä.

Viikonloppu ilman kännykkää ja nettiä. Oh yes.