Viikolla näin jonkin sortin itsensäpaljastajan: Pasilan aseman liepeillä, jalankulkukäytävän varrella, istui keski-ikäinen mies housut nilkoissa ja veti käteen. Katsoessani poispäin mieleen hyppäsi sanapari "sairas runkkari" ja tarkoitin sillä miehen olevan todennäköisesti vähemmän järjissään oleva, vähemmän tervepäinen kuin keskivertokansalainen.
En jaksanut hermostua tai ahdistua asiasta, koska ajattelin kyseisen ihmisen olevan todennäköisesti jollain tavalla sairas.
Eräänä toisena päivänä luin yhtä psykaopusta käytösmalleista ja ihmismielen vinoutumista, ja hetken aikaa oli vainoharhainen olo: ihan kuin melkein kaksi vuotta elämästäni olisi nappaistu suoraan päiväkirjastani ja painettu oppikirjaesimerkiksi.
Pystyin sentään naurahtamaan "lohduttavalle" ajatukselle, ettei kyseessä ollut mikään simppeli ykköslevelin esiintymä, vaan monimutkaisempi tapaus.
Henkinen väkivalta on niin monikasvoista ja -tasoista, että sen tunnistamiseen tarvitaan enemmän kuin mihin yksi ihminen kykenee, joskus jopa enemmän kuin mihin yksi ihmismielen ja käytöksen asiantuntija kykenee.
Vaikka tietoa tästäkin aiheesta olisi valmiiksi pää täynnä, todella lähellään olevaa ihmistä ei osaa tarkkailla riittävältä etäisyydeltä nähdäkseen hänen käytöksensä järjettömyyden ja epätasapainon objektiivisesti.
Minä olin jo niin pitkällä, että edes koko ystäväpiirin ja yhteisten tuttujemmekin kommentit eivät vain osuneet tajuntaani asti. Siellä kun oli jo ennestään paljon jonkun toisen ajatuksia, sanoja ja toimintaohjeistuksia.
... Jo jonkin aikaa olen voinut mielettömän hyvin, jopa univeloista ja työstressistä huolimatta. Elämälaatu parani huimasti, kun repäisin itseni tuhoisasta energiaani vievästä ja elämääni lyhentävästä kuviosta täynnä valheita ja valtapeliä.
Mikä sitten rikkoi illuusioideni peilipinnan ja herätti minut toimimaan? En osaa sanoa tarkkaan. Joskus näen vieläkin pelkkää usvaa, kun koitan jäsentää tapahtunutta. Ehkä jokin mitta vain napsahti täyteen. Siihen kun riittää vallan hyvin yksikin "Tämäkin tekoni oli sinun syytäsi" -tokaisu.
Olen antanut anteeksi toiselle ihmiselle hänen epätäydellisyytensä ja ymmärtämättömyytensä. Vain terve ja itsestään tietoinen ja itsensä tunteva ihminen olisi hirviö tehtyään sitä mitä minulle oli tehty, mitä olin itse sallinut tehtävän minulle. Sellaiselta, joka on tiedostamaton, oikein toimiminen on aivan liikaa pyydetty.
Kaikesta kokemastani huolimatta olen pääosin kiitollinen: olenhan oppinut asioita ja viisastunut. Lisäksi olin riittävän vahva lähteäkseni siitä, mihin on moni mennyt rikki.
Toivon myös, että taakseni jättämälläni ihmisellä on asiansa hyvin. Sen hyvinvoinnin saavuttamiseen tarvittaisiin tietysti ensin roima annos tervehtymistä.
Mutta saahan sitä toivoa. :)
