hikotusta ... sivumerkkejä

Tänä iltana: "Jope on juuri poistunut studiosta." - Vai mitenkä se meni?
Näyttämöltä.
Estradilta.
Carelia-salista.
- No niinhän se meni.

Kumma jäbä: astelee tuohon ihan niin kun suoraan kadulta yhtenä meistä, vaatteista piittaamatta sen kummemmin että on ne, eikä kengätkään kiillä kuin Kari Tapiolla. Enemmän on Juicea pelissä jos repertuaarissakin.
Melskaa aikansa ja sanoo että eiköhän käyvvä välillä kahveilla. Jaakko Tepon poika, Iljako?, tulee siihen ja moikkaa ja Jopekos ilahtuu, huomaa sitten Juakon ihtesä istumassa ylempänä.

Kahvitauolla lampsii muina miehinä myyntipöydän tuntumaan, missä vaimo myy jopea, ja kirjoittelee muutaman nimmarin; oma poika leikkii appiukon? kanssa siinä jaloissa.
Ollaan viiskytävuotiskiertueella, sen kummemmin korreilematta.

Siinäpä se idis onkin: ei sen kummempana muita!

- Lähetääs loppusettilöille.

Nyt on laulun aika, eka jakso menikin junassa sun muissa kolkuttajissa: Soinia, Saulia, Kekkosta, Manua, Tarljaa - TiilikaisPekkaa putkiradiosta. Kaikkea. Oisko ollu Frederikki eka vai toisella puoliskolla, vaan sitä ei saattanu laulajana matkia, vaan puhujana joka sokeltaa epäselevemmin kuin kukkaa. Mutta Jope sen epäselevensi kirkkaasti.
Eli just!

Melekonen patu mieheksi tämä Jope. On on. Yks meistä, sano: tuolta kävelee verhon takkaa, siis ihan kuin ois vahingossa ovesta eksyny ja huomaa että ei helekutissa teitähän on, mistäs te nyt siihen, ja esittääkkö jottai pitäs, matkia ja imitoijja. Kuosmasen Sakkea suorana huutona, Elevistäkkii tippa.
"...miehkun muutin Lapista niin Loiri muutti sinne,.. muuten se muuan Lapin äijä ol justhiisa suanu viijenkymmenen tuuman television, tämmönen 110 cm, sen kokoshiahan ne kaihk järjesthänsä olevat, istu vessan pöntölle ja alako sitten akalleen kummastelha, jotta mistä näitä tulloo, niin mitä? kysyä kimitti akka, no näitä senttejä sano ukko ja kahto jalakovällii..."

Siitä taas soitolle. Loiri tietysti bravurina.

Vaikka sillä paljon on jo ommaa, ei tarvihteis muita siihen, tiätkö, voihan rähmää eikä nuita muita PakarisEsoja, välttämäti ees muutakun mausteina.

Tietysti ei se sillä tavalla oo yks meistä: kolometkympit myö maksettiin, ja se piäs ilimasin sissään.
Vaan ei tuo harmittanu, päinvastoin.
Ansainnu on euronsa: ei se helepolla lähe, vaikka siltä miten tuntus: =

Kuningas saa aina toteuttaa tarpeensa.
Onhan näitä kingejä, jos jonkinlaisia, kuka milläkin nimikkeellä, ollut ja on.

Katsotaas missä sekalaisessa järjestyksessä mieleen laukkaavat, hevostelevat, mielensä mukaan elämöimään tunkemassa - aina vaan ja yhä uudestaan mölyämässä, unohtumattomissa:

Gaddafi näkyy tulevan ekana teltastaan, Hussein, Saddam, tokana - kuolleita raatoja jo kumpikin vaikka tuossa yhä elävät;
sitten tämä korean pullukkapoika, mikä paha Uni se nyt onkaan, pullana kielen päällä kolmantena;

neljäntenä Nikolai
Ceausescu totta kai Jelena-pirunsa kanssa, jouluna lasittuinein pelkosilmin parvekkeella:
- M I T Ä stä!! pirua, eivätkö ne tottelekaan enää, kansa;

Bokassa, se pikkumies ylisuuressa uniformussaan rinikkarinnoin, Keski-Afrikasta, sieltä mistä marakatit kerran, ja samassa rytäkässä kannibaali Idi, Amin Ugandasta, vasaralla tapattaja, pugilisti Elis Askin kaveri - ja näiden hirmujen kuvat meillä Ilovaaran koulun opettajainhuoneen seinällä raameissa roikkumassa talonmies Pikkaraisen rinnalla, kun ei Halosta huolittu!

Kavalkadi jatkuu, jatkuu, ilman googleakin jatkuu tämä sortin sakki. Loputtomiin: Napot, Hitlerit, Stalinit vielä läpikäymättä, tämän uusimman jononjatkon kanssa. Tsaarit, Iivana Julmat, Pietari Suuret.
Menemättä keskiaikaan, Englantiin. Ollenkaan Ranskaa koskematta, alkuperäisheimoihin kajoamatta antiikkia kohti, pysähtyy ajatuksen kulku Neroon, Julius Caesariin.
Mutta mitäs nyt!
Ketäs nyt sieltä marssia piipertää, yhä pienempää kihoa: kaupunginjohtajaa, kunnanhallituksen puheenjohtajaa, valtuutettua, lautakuntaa ... jos ilkeäisi niin nimeltä mainitsisi, vaan olkoot, sen verran vähäiset.

Hupsuja, huimia riittää! Ja millä oikeudella?
Suuren luulon oikeudella. Sen. Juuri sen.**

Ei siedä jatkaa loputonta luetteloa pitemmälle, topattakoon jo!
Luokkakuvan viereltä ottaa Davidin, tämän Kilven Bathseban siis, ja sieltähän kaiken oikeutus löytyy**. Ennen kuin jatkaa sitä, katsoo luokkakuvaa ja siinähän lukion poikarivien edessä istuu pienenä hentona varsinainen diksujen diksu, joka tapatti pojankolleilta oman tahdon, teki pojista lampaita: Elli, rehtori - varsinainen Rex!

** Ja suurempi ja väkevämpi ihminen on se, kenellä suurempi täyttymyksen voima rinnassa pakottamassa on, ja sentähden olen minä kuninkaaksi syntynyt, että minun rintani käynti hillitön on. Ja kun minä kuningas olen, niin on minulla ilo murtaa, kun minun halujeni tie suljetaan.

Joensuussa tehdään öljyä. Tehdään!
Kerätään 50 kilometrin säteeltä metsäjätteet ja puunperskat, jotka muuten jäisivät maahan hylkyyn, ja pannaan palamaan. Hapettomassa tilassa tervaa poltetaan, nykyajan noppeesti. Viissataa-asteinen hiekkapatja suodattaa 'risuista' aineen talteen.

Ja a vot! kohta jo juosta lirkittää bioöljy, Fortum Otso® -bioöljy, putkia pitkin tankkiauton säiliöön kuljetettavaksi. Vaikkapa iisalmelaisten iloksi tai Vermoon espoolaisia lämmittämään.
Niin se Partanen kertoi.

Eikä arabi rikastu.
Ja näiltä seduiltahan sitä on ennenkin tervaa kuljeteltu.

On muuten tehokas aine: Bioölylaitoksella räjähdys.

- Saas nähä josko joko pomo-Partanen pyrolyysisheikkinä ensi kesän helteillä hiippailee Marttakahvioon hunnun helma heilahdellen. Tai makkeena torilla kuin oligarkki.

Mitä näitä höpiseekin Onni Rentnerimme, joutavia, hermostuksissaan.
Paratiisin asukas tuommoisia!

Vieraili, kutsusta, jopa paikan päällä, lämpölaitoksella, tutustumassa, kuuntelemassa, mitä sijoittajasuhdejohtaja Sophie Jollylla on kerrottavaa Fortumin yhtiökokousta odotellessa: tokko nuo minkä verran osinkoa myöntävät, jääkö jaettavaa kun pääpomo, se Kuula, on ensin rahalla öljytty pyörimään laakerissaan.

Vaan on asialla toinperrään toinperä: ihan yliopistoja myöten väittelevät.
Ei se nyt Onnikaan ihan iliman aikojaan.
Höpisse.
Olipa minkälaisessa kaasussa tai kierteessä tahansa.

Luki tienhaarassa ISOLLA tekstauksella pahvipalasessa:

Pyöräilijät LANTTUKUKOLLE!

Emmekä hömmöt huomanneet kun olimme niin ajoomme keskittyneet.
Niin mahdoton vastatuuli ja myräkkä oli puhaltanut koko täyden tunnin lossille polkiessamme, että vielä myötätuulosessa takaisin veivatessamme kylmänkankeus piti ajoasennon tarkasti eteenpäin suuntautuneena. Ei kääntynyt niska sivulle ei toiselle huolimatta pilkistelevän auringon lämmitysyrityksistä.

Kyyryssä kyyryssä poljimme, sauna silmissä siinnellen. Kieli miltei sen uuden vyön alla, ajatuksenpoikasetkin kai jähmettyneinä tiloillaan.
- ...uk ... ku ...kol ...
Pyörän rengasko äännähteli, kumiinko jarrupala hankasi?
- HO HooIII! kuko ...
Ylämäen päällä oltiin, sisulla mentiin. Hengitys vinkui, syvältäkö keuhkoista nuo äänet, vaiko sielusta peräti irtosivat?

- LAPPU!

Portailta, kehnolainen, ääni kajahteli. Eikä mistään sielun sisuksista. Ihmisen ääni se oli.
Seisoi sukulaissielu rappusillaan ja huuteli:
- Tulukee ihmeellä tuoreelle kukolle. Just uunista otin. Ettekö lappua huomanneet?

Kurvattiin taapäin ja luettiin, irrotettiin lappu ja puuskutettiin aitan luona jotta 'jopas sattu!'.
Ja että meinattiin ajaa onnemme ohi, ohi herkkuhetken ja hyvän seuran.

Läheltäpä liippasi - semmoinen suuronnettomuus.