... baarien kanssa ei yksikään nainen voinut kilpailla. Ei edes lottovoittaja. Sen Eevi, seitsemän oikein ainoana lotossa -voittajanainen, tulee aikanaan tajuamaan. Semmoisia renttuja ovat miehet.
Klisee! Klisee!
Tuosta on hyvä jatkaa, ottaa opikseen lukijan - ja olla palauttamatta lottokuponkia kioskille. Minä ainakin otan, enkä palauta ikinä enää. (Nettipalautukseen jätän porsaanreiän.)
Klisee! Klisee!
Eli kliseeseen vastaan kliseellä.
Vaikka ei se voittajapariskunta Puttosen avioliiton persiilleenmeno 7 millin lottovoitosta kiinni ollut.
Voitto oli vain sysäys eriteille. Niin kirjailijakin sen lopulta kirjoittaa ja antaa Eevin asian oivaltaa, sen jälkeen kun on anopilleen sanonut:
- Meillä ei ole perusasiat hyvin. Tää raha on aiheuttanut meille pelkkää onnettomuutta."Se ei ollut totta.
Hän tajusi sen nyt. Ei lottovoitto aiheuttanut mitään. Se vain tönäisi liikkeelle asioita, jotka olisivat tapahtuneet muutenkin. Niin paljon oli jo ollut menossa päin helvettiä."
Anna-Leena Härkönen kirjoittaa niin sujuvaa dialogia, eipä juuri muuta kirjoitakaan, että hitaampikin lukija lukee ihmeekseen nopeasti ja on kuvioissa heti mukana. Sen verran yhdellä tasolla liikutaan ettei anna aihetta joutavanpäiväiseen syväfilosofointiin; tassut ovat heti arjessa kiinni: vihaa, riitaa, viinaa, verta, kusta ja jos jonkinlaista pientä ja suurta, rankkaa vittuilua rakkaimmalleen - sille muusikon ketkulle.
Kuten sanottu, myös ilman lottovoittoa olisi käynyt noin: Eevi Karin laittanut lätkimään. Mutta ilman lottovoittoa olisi sentään jäänyt edes yksi ystävä: nyt oli oltava ypö yksin rahoineen tavaroineen.
Olemme päässeet Anna-Leena Härkösen uusimman romaanin - Kaikki oikein, Otava 2014 - lopputulemaan. Melkein. Pieni toivonkipinä jää, kunhan alaoven summeri surahtaa.
Kirjailija Härkönen, näyttelijäkin vielä, osaa vuorosanat laittaa paikalleen niin että ikään kuin uudelta vanha tuntuu. Kliseinen ei tunnukaan kliseiseltä - siinä Härkösen vahvuus.
Tästä saisi hetivalmiin samantyyppisen moniosaisen tv-sarjan, sen kaltaisen jonka pääosassa aikoinaan oli Risto Kaskilahti ja jossa rivitaloyhtiön lottovoittolappu katoaa; Seitsemän oli sen sarjan ytimekäs nimi. Siinäkin oli probleemi poikineen.
Tämä jos mikä kirja uppoaa City-lukijaan, sen on upottava. On se niin bailaavaa ja juhlivaa sorttia, sen teksti ja sisältö. Vauhdikasta vaikka hampaat irvessä.
Ja vaikka Häräntappoaseen asteelle ei tuoreudessa ylletäkään.
