Herkällä mielellä - mielen vierellä

Unto? Martikais-Unto. Lyseon poikia kielilinjalta. Niiltä hyviltä ajoilta jolloin tytöt pysyivät Tipulassaan, kadun toisella puolen vilkuiltavina.

Kyllähän minä nämä polvijärveläiset etevät muistan: Vehviläinen, Sorsa, Silvennoinen, Kuikka Matias ja Hietalan Eero. Mitä heistä lienee tullut, kuinka elämä mennyt?
Unton kanssahan istuttiin sittemmin vielä ylemmissä opinahjoissa jonkin aikaa, historian luennoilla, kunnes mies katosi. Novgorodit, Moskovat opintoretkillä ajeltiin ja Unton äänen sen täytyi olla, kun jo parinkolmen päivän Neuvostoliiton matkailun jälkeen linja-auton takapenkiltä ääni totuutta nautituista ruuista etsiskeli: - Puolueeni yrittää myrkyttää minut.
Siis ei mikään vakavikko mieheksi.

Unton lehtijuttuja idästä, karjalaisuudesta, ortodoksisuudesta, luostareista olen toki lueskellut.
Nyt tämä kokonainen kirja: Unto Martikainen Särkyneiden toiveiden kuja. Hai 2013.217 s.

Romaaniksi ensin ajattelin, vaan enemmän tarina, pitkä reportaasi, ellei peräti sosiologinen tutkielma, se on, aivan niin kuin takakansi kertoo: "Tämä on selviytymistarina."
Liikutaan herkällä alueella, liikutaan mielen sairastumistiellä - valosta varjoon ja takaisin.

Ake, nuori mies, hapuilee elämän myrskyissä ja 'veneen keikahdettua' löytyy parannuspaikka Kontiolahdelta: "Lopullinen pysähdyspaikka on suuri, valkoiseksi rapattu sairaala noin kolmenkymmentä kilometriä pohjoiseen Joensuun kaupungista. Psykiatrinen sairaala tulisi olemaan Aken tilapäinen olinpaikka seuraavat kahdeksan kuukautta."

Tarina alkaa tulopäivästä, jolloin pakaraan pumpataan rauhoittavat aineet ja päättyy sukuselvittelyjen, opiskeluhapuilujen, työpaikkavaihtamisten, naisseikkailujen jälkeen rautateille vakituiseen toimeen ja viimein kauniiksi lopuksi herkkään hetkeen Pielisjoen rantatiellä:

Siru ojentaa sen hymyillen ja sanoo: - Tässä pienessä rasiassa voit säilyttää aina mukanasi niitä lääkenappeja, joita tarvitset.

Ake on löytänyt kumppanin, joka ymmärtää ja jolle ei tarvitse näytellä eikä peitellä, joka 'rakastaa häntä sellaisena kuin hän on, omana itsenään'.

Herkkää hyppivää tekstiä Unto tuottaa. Kyllä siinä kyydissä mielellään mielen vierellä mukana keikkuu - parasta koko ajan toivoen, herkän sielun koossa pysymistä.

Kirjoitettaessa soi Särkyneen Toiveen Katu, Seija Karpiomaa: http://www.youtube.com/watch?v=gfCZylTY5-U