Enpä tähän hätään keksi parempaakaan illanviettotapaa kuin istua kauniin kesäillan keskellä virran kainalossa ja pari tuntia elää kunnon seurassa, esittävän taiteilijan vietävänä.
Sopiva kourallinen, alle linja-autolastillinen, meitä istua nakotti katsomossa eläytymässä tuohon nykäsenmatin taikka donjuanin taikka rubenoskarauervaaran onttoon Olavin osaan. Naistenmiehen monologiin, kipuiluun, naisseikkailujen raastaviin jälkipoltteluihin.
Ja kas kas! - johan oli vihdoin ymmärrystä ja näkemystä miten elämä miestä hioo ja tasoittaa kuin santapaperi puuta.
Tänne pitää vartavasten autonnokka usuttaa, ei Enon kesäteatteriin Paukkajaan vahingossa joudu, kun Paskapurolta ja Häihänniemen tienhaarastakin on vielä matkaa huitkotva.
Intiiminä ja intensiivisenä säilyi vire Rahkeen virran partaalla koko kaksituntisen. Ja hyvä niin kun ihan sitä tehen oli tänne tultu.
Rempseätä meininkiä ja ystävällistä, kaikenkaikkiaankin kahveineen pullineen. Ja mikä helpotus ja vapautus: esityksen alussa soi haitari eikä mahat ravalle pelottelevaa uhkausta ja heristelyä kuvauskielloista ja kännyköistä, ei mainintaakaan. Ammattiteatterista kun kumminkin kyse.
Haitari syrjään ja naisiin!
Pekka Rädyssä on charmia ja karismaa ja hurmurin otetta niin paljon ettei epäilystäkään niistä päällekäyvistä naisista, jotka nyt jälkikäteen siihen näyttämölle yhtä aikaa tasajalkaa tuppautuvat pirstomaan Olavin oloa ja mielentilaa.
- Eikö ne vois kertalaakilla tulla, kuuluu kulkurijätkän toive.
Ei tarvitsisi koko ajan menneiden muijien, ämmäpataljoonan kanssa tapella eikä tiliä tehdä.
Viehkoa porukkaa sieltä, Gasellia, Pihlajanmarjaa, Annikkia, mielensopukoista kaivautumassa, juttusille pyrkimässä, ja ennen kaikkea se ison talon, Mattilan Kyllikki. Sen romanssin oli tylyttänyt alkuunsa talon Mahtava Isäntä.
Entä jos vielä kirjeellä, neljän vuoden jälkeen kuitenkin kopaisisi ...
Kannatti.
Niin se meni se juoni. Paljon Linnakosken Tulipunaista kukkaa sovitettuna (Tuija Vuolle / Erkki Wessman) Pekka Rädylle Olavina dialogioitavaksi äidin, isän, isännän, oman pojan ja koko naisparven kanssa.
Komea suoritus Pekalta. Ei siihen nuita muita, muiden suita näyttämölle kaivannutkaan. No Kyllikki omana itsenään, toisena siihen näyttämölle olisi voinut tulla. Sen olisi sietänyt.
Taputettiin taiteilija framille useampaan kertaan. Suli ja valahti vahaksi. Omana Pekkana pani puhumaan:
- 'Annat vain kaiken' niin se Virénin Lasse neuvoi minua, nyt 31 maratonin miestä. Sama se näyttämöllä. Tämän enempään en tänä iltana olisi pystynyt.
Haitarinsoittoa, laulua, tanssia, murhetta alinta, iloa ylintä esillä - ja koko ajan täysillä.
Vieläkö enempää!
- Siksikin tämä, kertoili Pekka, - oli merkittävä hetki taitelijalle, kun oma tyttö perheineen istuu seurassanne. Ja tuo Turus-Hessu!, jonka Imppa minut julkisuuteen nosti.
- Oma teatteri, omalla maalla. Ja jouluna 60 v. Niin mikäs tässä. Iso Kiitos. Kaikille.
Niin jutusteli, kehumatta, Pekka Räty, näyttelijätaiteilija, ensin Olavina - ja niinä muina - parituntisen hikoiltuaan.
Kommee suoritus, kertakaikkiaan!
