Kahden naisen koukku

Kolmen päivän matka on periaatteessa yhden päivän matka. Ensimmäisen istut autossa. Toisen viivähdät perillä. Kolmantena aamuvarhain lähdet kotimatkalle.
Huijausta: matka muka 3 vrk!

Paitsi Venäjän Karjalassa kun matkustat, silloin 3-vrk -matka on 3 vrk. Siis bernstainilaiskoivistolaisittain: Liike on pääasia, ei päämäärä. Aina tällä matkalla.

Sen verran kaihoa pöläyttää matkailijan mieliin jo pelkkä Venäjän tullkontrol tiukkoine tuijotuksineen ja tarkkoine papereineen.
Ja entä se leiman lätkäytys passiin!
Sykähdyttää, kun muistaa kirjattomankarjattoman Haaparannan sillan ylityksen. Vain Valko-Venäjälle ja P-Koreaan menon täytyy olla tarkempaa, vaikka ei sinne USAankaan niin vain kävellä.

Ja sitten villinä vilinänä mennen tullen ne isiemme ajoilta säilyneet maisemat, koskemattomat rakennukset, raivaamattomat metsät, rakentamattomat Laatokan rannat: olis täällä kapitalistilla töitä, kääris Luakkonen hihansa, hierois Nalle känsäisiä käsiään ...

- Asiaan, tuntuu vaativan takainen.

Niin ne naiset. Ne kaksi naista, silti vierellä istujaa - korvapuustinantajaa? - unohtamatta.
Toinen jo tavattiinkin, se Petroskoin tulikääryle, se Carmen; ei siitä sen enempää. Vaan se toinen, se T o i n e n! Se museon nainen. Siinä oli jotakin unohtumatonta.
Harminpala kun jäi kuva ottamatta; kerrankin pitäisi fraasi kutinsa, tietäisi luoti paikkansa: Foto ois kiva yllätys!

Ai ai, se Museon Nainen: Mitkä pohkeet ja reidet! Mikä ote kahareisin! Siinä klapi lentelee kun tämä nainen kirvestä kääntelee.
Siellä se Karjalan taidemuseon seinällä on, sinne se ainakin jäi roikkumaan tämä verevä halkoja hakkaava nainen, josta jäi kuva ottamatta, jopa vaikuttavampana kuin Carmen, Kaikki hänestä rakentuvaan näyttelyyn. Nimettömäksikin jäi tämä upean roteva Ämmä isolla ämmällä.

Saispa semmosen seinälleen! Sais ees fotona.

Kirjoitettaessa soi Karjalan kunnailla (aje)lehtii puu