- Yhäkö Ryssissä rämmit? tuntuu jo joku kyllästyneenä kyselevän. Ikään kuin jostain kartettavasta tarttuvasta taudista, kurkkumädästä, punataudista, olisi kysymys. Toista se on jos New Yorkiin lentelet Koivuniemen lailla.
Mukavapa olisi Paula nähdä vaikka Talikkalan markkinoilla, mutta ei: liian lähellä, liian lähellä.
Poispäin viimein mekin tulossa olemme, enää käynti Viipurissa. Pyöreässä tornissa tempaistaan amaretot sekä katumummolta pöytäluuta, kuulemma oma tekemä (vaikka kädensijassa kirjaimet China kuten autossa luemme). Mummoja lukuun ottamatta tori on autio ja tyhjä, käsirysyajat, pakkomyynti ja tuputus tällä torilla ovat menneisyyttä. Eikä Talikkalan torillakaan pakkomyyntiä ole: kaikessa rauhassa saat katsella kojuissa vaatetavaraa tai hankkia liepuskaa. Taikka mistäs tiedät miten väärä vitosesi on kunhan palautusruplaasi taas autossa kääntelet.
Ja ettei Leninittä tämäkään päivä kulahtaisi, nousemme sata metriä ylöspäin torilta ja eikös löydy yksi V.I:n piilopaikoista, Latukan talo, Ulitsa Rubezhnaja 15. Tässä hän luki, tässä hän kirjoitti, tässä hän peseytyi, tässä nukkui ... niin niin ja kävi syvällisiä keskusteluja isäntäväen kanssa.
Tiedetään, tiedetään, alkaa sisuskunta huudella. Paljon on aina paljon. Pihalla päästelee jo ihan omiaan: - Katso, Martti Servon patsas!
Ynnä muuta epäsopivaa.
On aika Karusellin kautta kiepsahtaa kohti Svetogorskia ja kotomaata. Emme laula, kuten ennen muinoin, rajan paremmalla puolella: "Suloisessa Su-o-me-s-samme oisko maata armaampaa kuin on kaunis Karjalamme laulun laaja kotimaa."
Tässä kaikki tällä erää Pietarin tieltä. Menkää ihmeessä tutustelemaan yhteen maailman kauneimmista metropoleista, missä stadilainenkin on täysi landepaukku isommissa ympyröissä, viiden miljoonan ihmisen seassa.
Ja ihan tuossa yltöhollilla, täältä katsellen lähempänä kuin Hesa!
