Suloinen rääpäle.
Loput kuvitelkaa itse, kun edessänne nyrkinkokoinen koiranpentu, shetlannin pörrö.
Jälkeläinen oli käynyt hakemassa Jälkeläisen.
Tuossa se sitten huojuili, kukkatelineen taakse varjoon valolta kumpsahti, kyljelleen kerälle, vartin tirsoille rapisteltuaan, juuri ja juuri jaloillaan parketin lakkapinnalla pyristeltyään.
Kohta jo taas oli valloittamassa vuoria ja ihmisiä, kapuamassa emäntänsä jalkojen yli tabletin kulmaa järsimään.
Kuivinapa olivat vessapaperit lattialla, Hesari siellä, Karjalainen täällä; eivät olleet vielä saaneet ruiskausta erkkolaiset, ei Yrjökään, otsalleen tai otsikoilleen.
Arveli Jälkeläinen, vissiin, ettei tuoreita lehtiä kannata tärvellä. Uusinta uutista niihin keltaisella mahanalustussilla pyyhkäistä.
Sisällä 25 astetta. Ulkona -15.
Lähdönaika.
- No eikö niitä enää kiinnostakaan? kummastellee J.
Näytetäänpä niille. Vielä yksi temppu ja päälle toinen, eivätköhän lopullisesti sula, otettuja ole.
Kaappaa emäntä kanasensa kainaloon, laskeudumme portaat alas ja ulos. Tassujen alla hanki ja jää. Vatsakarvat maata viiltävät. Livettää. Paleltaa. Valuttaa. Jälki jää.
Pienen pieni pissin liraus vauvan kämmenen kokoinen läikkä kengän vieressä.
Hyvä hyvää! hurraavat.
- Vaan katsokaapas tätä!
Kaksi pienen pientä kikkaretta lunta vasten penkan kylkeen vääntää. Vipeltää kohti kaitsijaansa.
- Bravo! Bravo! kajahtaa hämärissä pakkasessa.
Nyt ensi-ilta. Esitys on slut.
Jäljet jättänyt on Jälkeläinen.
Halo Jälkeläinen.
