Kotiteatteri

Nehän mainostivat jossain vaiheessa, että joka kotiin olisi syytä hankkia Dolby Surround -äänentoistojärjestelmä.
Meillä vieraili sellainen vastaava järjestelmä, ikään kuin näytillä, tässä päivänä muutamana.
Siis sellainen nelikanavainen DS, jossa on 'normaaliin stereosignaaliin matriisikoodattu neljän kanavan sisältö'.

Kyllä ne velloset aivan selvästi ko. kotiteatteria ja siitä irtoavaa mölyä vastasivat, sillä ainakin ääni täytti hyvinkin DS-ehdon: 'vasemman ja oikean kanavan sisältäessä saman signaalin ääni toistetaan keskikanavasta, ja vaiheiden ollessa vastakkainen takakanavasta'.

Ääntä nimittäin tuli sieltä sun täältä ja silloin myös keskikanavasta kun isompi kaiutin heittäytyi keskilattialle ja pienempi kaiutin istui isomman kaiuttimen päälle. Ja kysyi: - Pielatenko?
Se signaali olisi varmaan lopulta päässyt ulos takakanavasta, jos lupa olisi hellinnyt.

Kieltämättä tyylikkäitä kaiuttimia olivat siinä keskilattialle asettauduttuaan, kumpikin. Erokokokaan ei haitannut silmää, vaikka toinen, vaaleampi, Naakko-kaiutin, oli jonkin verran pienempi, sillä ainakin yhtä tehokas oli ääneltään kuin suurempi ja lempeämpi-ääninen Heke.

Ehkä ainoa särö kokonaisuudessa oli siinä, ettei se pienempi kaiutin pystynyt ärrää ei ässää vielä puhtaasti toistamaan, ainakaan ei saatu viritetyksi sitä niin tarkasti sille taajuudelle. Mutta toisaalta mukavapa tuo oli kuulla ja kuunnella söpöä kysyvää ääntä:

"Mittä kitta? Empi-itta?"

Kyllä ne ainakin puoli tuntia jaksoivat siinä matolla leikkiä lyödä ja temmeltää. Yhtä kesäteatterikipaletta vastasivat. Hyvinkin. Jollei peräti oopperaa, sieltä Olavinlinnan kupeelta kun lähtöisin ovat!
Nuorta energiaa pursuavaa, niin kuin on tapana sanoa, kun kunnon vimmaista nuorten voimain teatteria katsotaan, kuten Tsehovin Kolmea sisarta tai tuota Enon Vanja-enoa, taikka tätä alakuvan Shakespearen Myrskyä.

Kirjoitettaessa soi DS:n kautta Dallapé