Otetaan korven mies, joka ei ole lähikaupunkia kauempaa käynyt, tuommoinen kätkäläis- tahi harvukka-aholaismainen eläjä, jonka älykkyydestä ei epäilystä saati sanavalmiudesta ja lennätetään mies ihmisten ilmoille.
Tosi tarina eikä mikään romaani siitä muodostuu.
Olipa riemastuttavaa lukea sellainen kirja pakkaspäivän ratoksi.
Vanha kirja, ei enää myynnissä, tuskin saatavillakaan, mutta kuulkaas ja lukekaas jos käsiin osuu.
Petsamon Pekka luonnonvarainen pieneläjä, Mustonen, Tuupovaarasta on kirjoitettu kansiin -55 heti reissulta palattua; Riku Sarkola: Tuupovaarasta Tukholmaan - Petsamon Pekan ihmeellinen matka, WSOY 1955.
Ensin tavataan sivusta-adjutantin kanssa Joensuun kaupungin tarjoamalla illallisella ("Näreikön kauttako näitä on kuljetettu?" kysyy Pekka kun joutavien heinien seasta kunnon syötävää lautaselle noukkii.) kaupunginjohtaja Juntunen sekä kansanedustaja Hallberg. Pekka saa tehtäväksi toimittaa terveiset pääkaupungin vastaavalle eli ylipormestari Eero Rydmanille ja muille pampuille. Lupaa viedä. Ja vie - höystöjen kanssa.
Lennetään Helsinkiin. Ilmojen halki kuin lintu. Siinä sitä onkin, ettei vaan putoa mötkähtäisi. Eduskunnassa tavataan puhemies Vaakerholmi kuin myös ulkoministeri Kekkonen. Hotellissa ei yöllä uni oikein tartu kun mietityttää että miten se leivänpaistaja, eikä minkään pumpulileivän, pärjäilee alokkaiden kanssa siellä Tuupovaaran hoitoalueella, ja autojen ralli sotkee unen. Jotta hittoako ne yölläkin rallaavat!
Lento Tukholmaan. Lentäminen on jo rutiinia, vaan se kaupunki se vasta suuri on! Ja kaikilla ulvova kiire. Kuninkaanlinnassa käydään, mutta kuningasta ei sentään tavata, paitsi kaupungilla kulkueessa myöhemmin ohimennen.
Suomen suurlähettiläältä toki aikaa liikenee; siinäpä vasta höylintuntuinen herra onkin. Tuopa Rippenperi, oikea aatelismies. "Ei olekaan luonnonvarainen petsamolainen aikaisemmin ollut nokitusten uatelismiehen kanssa, joten täytyy tunnustaa, että jos kaikki uateliset ovat noin pitkiä komeita miehiä kuin te, niin jopa on uljasta joukkokuntaa."
Sillä minä vaan tämän kirjan tähän otin, kun en oikein jaksa ymmärtää miksi aina esitellään uutuuksia, kun vanhuuksissa on leegio parempia ja antavampia.
Vaikka osaavat ne huijata nekin.
Kirjan mustavalkokuvat, 41, sentään ihan realistisia, vaan katelkaapa kantta: melekonen Pertti Ylermi on kanteen taitettu.
