Jopas napsahti, kuin näppi sinne, jouluun sopiva tarina, omaisuusnäytelmä Hämeestä, kaikkien tuntema, muttei kenenkään opiksi ottama. Niskavuori. Niskavuoripa hyvinkin.
Melkoisen tuiskun takana oli, mutta kannatti vaaroille puskeutua.
Jo ennen näytelmää tiesin miten vaarallinen näytelmä kirjana oli ollut.
Hella Wuolijoki oli matkustanut Niskavuoren naiset -kirja laukussa Moskovaan kesällä 1937 ja luovuttanut Juhani Tervapään nimellä kirjoittamansa lämpimäiskappaleen Otto Wille Kuusiselle, jolle, liukkaudestaan huolimatta, oli sittemmin kirjasta niin suuri riesa että sen takia ajautui Stalinin epäilyksen alle ja hengen lähtö oli lähellä: muka OWK brittien vakooja!
Taas ollaan Enossa, nyt tosin toisen näyttelijäporukan vetovoiman alla. Louhiteatteri esittää, jatkaa ansiokasta suomalaisten perusnäytelmien sarjaa, menossa on kolmas Niskavuori - ne Naiset, missä mukana myös Niskavuoren leipää ja Entäs nyt, Niskavuorta?.
Hieno esitys, tunnelatausta täynnä. Intiimi hirsisali ympärillä - ollaan oikeasti Niskavuoren salissa kuin myös koulun opettajattaren, sen hempukan huoneessa.
Mikä vaara olisi epäonnistua miltei pelkkään puheeseen perustuvassa esityksessä, varsinkin amatöörivoimin.
Mutta ei, valtoihinsa vetävät.
Hiirenhiljaa seuraa täysi sali, satayksitoista katsojaa, Aarnen, Juha Koljonen, rakkauden tilitystä maahan, rakkauden tunnustusta Ilonaa, Marja-Liisa Turunen, kohtaan Ilonalle ja muulle väelle. Martan, Tuula Tirronen, hohkavaa kylmyyttä ja ennen kaikkea Loviisan, Miia Keränen, tämän emäntien alkuemännän rauhallista, vakuuttavaa puhetta ja asioiden kohdalleen saattamista.
Onnistuvat, todella.
Hauskana lisänä se Sandran-hupakko, Minna Keränen-Kultanen, jottei liian vakavaksi luiskahtaisi niin kuin Oksasen Sofin näytelmät.
Myös musiikki on paikallaan, vaikka aluksi hämmästytti että mitä nykypelit Niskavuoren nurkassa tekevät.
Mahda ei mitään mutta kyllä nykyaikaa lähemmäksi mieli muutti ajan ja paikan sekä henkilöt siinä Niskavuorta herpaantumatta katsellessa: Vironperäähän tämä myös. Aarnessa Johannesta, tohtorismies lopulta hänkin, Martta ilmiselvä kopea Kaarina ja Ilona Kyllikistä käyvä.
Eikä turhaa joukkoa ollut sekään herraseurue joka Loviisan-päivillä Loviisan-päivinä kokoontui skoolaamaan. Hyvin osaansa eläytyivät niin opettajat pastorit apteekkarit kuin tohtoritkin, siinä missä pehtoorit ja sisäkötkin.
Kesäteattereita yhtään väheksymättä: louhiteatterilaisten esitys on kaukana kaukana kesäteatteritoiminnasta - sen tunnelmasta ja äksönistä. So. potaltamisesta!
Eli talviteatteria parhaimmillaan.
Talvella on aikaa miettiä syntyjä syviä ja joulun alla sitäkin enemmän: pistääkö tavaran ihmisen edelle ...