Kaikenlaista dokumenttia, jos fiktiotakin, on tullut luettua turtumuksiin saakka, vaan aina sieltä jokin yksityiskohta pääsee hätkähdyttämään. Niin kuin nyt tämä Aino Kuusisen muistuma kirjassaan Jumala syöksee enkelinsä (Otava 1972) Vorkutan vankileiriltään Jäämeren kylmyydestä.
Jos joku kaatui heikkoudesta eikä jaksanut enää nousta, hänet ammuttiin muitta mutkitta. Entä miten kävi ruumiiden? Niitä käytettiin puutavaran vähyyden vuoksi ratapölkkyinä, sillä niin kaukana pohjoisessa ei ole puita eikä siis puutavaraa. Kun maa oli jäätynyt talvella kovaksi, kestivät nuo ihmisluilla tuetut raiteet suurtakin liikennettä.Kesällä tämä rataosa täytyi "panna viralta". Mutta talvella taas ajaa hurauteltiin. Kuten eräs veturinkuljettajana toiminut vanki kertoo ja kuvailee, miten 'voi ajaa pelkäämättä, jäätynyt tundra vain rasahtelee veturin alla'.
Totta totisesti: moneksi on ihmisestä - elävänä ja kuolleena.
ps
miten paljon kauniimpaa on lukea kirjerakkaustarinaa!
