28.2.2015 06:32Eilen vastailin Vox Populin kommenttiin Hiihtäjiä ##tuttaa jättäen kommentoijalle lukijan tarvitseman oman tilan johtopäätökselle. Semmoinenhan on hyvän kirjoituksen ensimmäinen vaatimus: päättelykyvylle tilanjättäminen.
'voksi, sir
aikaisin aamulla, suurella asemalla - tässä: venäläistä naista kahtomaan menossa...'
Lienee huomannut että: se menee Kajaanin kaupunginteatteriin katsomaan Anna Kareninia.
Eikä mitään ilolintua kopeloimaan säädyttömästi rajan taakse. Tai niihin Peep-luoliin joissa typykät käyvät polvilla istumassa ja hieroutumassa ja joille on työnnettävä taaloja vähän joka rakoseen.
Kyllä kyllä, kyllä tämä Kajaanin nainenkin katsojien kimppuun kävi, mutta toki säädyllisesti - vaikkakin vauhdikkaasti. Ryntäsi varoittelematta tostanoinvaan ovien takaan kimpsuineen ja kampsuineen katsomoon kyselemään että mikä meininki? mikäfiilis? mikä menossa? mitämurjotatte? onko ollut hauskaa? yms.
Riehaantui.
Palasi sitten näyttämölle ja vaati että kertokaa, sanokaa totuus hänestä! Onko ollut liian ylväs, hienohelma, pateettinen, vai mitä? - Liian pienet hinkit vai?
Siinäpä sitä olikin katsojilla puremista jos nielemistä. Nikottelemistakin.
Ensin oli menty ihan suurin piirtein normaalisti tolstoilaisessa hengessä rakkausdraamaa kaikkine tuskineen läpi: kreivi Vronskiin, Antti Hovilainen, rakastumista, rakkaudenkaipuuta, Levinin, Mika Silvennoinen, maantuskaa, elämän tarkoitusta ... aivan tosissaan etsitty melkein kissainkoirain kera varjokuvin, kuolemat, sairaudet, toki pientä iloakin koettu. Paljon liikutusta joka tapauksessa. Tunneskaalan jokaisella portailla käyty, enemmän tietenkin tuskan ja ikävän puolella.
Niin.
Yhdenäkinyllättäen
lentääkin katsomoon tuo sama Anna Karenina, Eeva Aitta, kuin Kassi-Alma, Marja-Leena Sukula, ja Suhina- Lempi, Mai-Brit Heljo, kertalaakilla muuttuneena.
Oli siinä - hyväksymistä.
Mutta hyvin se onnistui kun esimakua oli jo saatu näyttämölle heitetyistä rakkaustuskakirjeliidokeista sekä ennen kaikkea Annan vähemmän rakkaan aviomiehen Aleksei Aleksandrovitšin manifestaatiossa. Ohjaajan, Hanna Kirjavainen, ratkaisu oli ollut oiva: A. A. Karenin oli pelkkä keppihevonen, jolla vain takki ja lakki ja jota muut näyttelmän henkilöt kuljettivat. Mies vailla lihaa ja verta, niin kuin oikeastikin, tunteeton.
Kovaa kamaa - ja musiikki syvältä sykähdyttävää ortodoksiaa.
