Matti Pulkkinen kirjoitti Romaanihenkilön kuoleman, niittasi lopullisesti romaanimuodon: käytetty mikä käytetty ja aikansa elänyt - vanha paska. Moni muukin on sitä ennen ja sen jälkeen ollut samaa mieltä.
Nyt taas. Hannu Salaman (s.1936 Kouvola) vuoro, vaikka Salamahan on Juhannustansseista saakka ollut kaarevan tarinaromaanin, on alku ja on loppu, vastustaja: ei elämä niin selkeä ole kuin 1800-luvulla syntynyt romaanin pakettimuoto. Sen Salama on osoittanut konkreettisesti kirjoissaan aina ja etenkin sarjassa Elämän opetuslapsia I,II,III, IV, joille ei loppua näy.
Hakemisen riemu on Hannu Salaman uusin teos, alanimeltään Harri Salmisen luistelmia. Otava 2014. Romaaniksi kustantaja sen luokittelee itsepintaisesti. Melkoinen matikka, josta kiinniottaminen vaatii kokemusta, muuten luiskahtaa omille teilleen näpeistä, takaisin veteen. Turha yrittääkään tarttua kiinni ilman aikaisempaa kokemusta.
78-vuotiaan kirjailijan kynsissä saa huutia kaikki. Kaikki. EU, uskonto, isänmaa ja rahamaailma. Eikös tuossa jo kaikenkattava luettelo olekin? Ja jos ei ole niin siihen voi lisätä perheen ja kaikki muut elämään liittyvät asiat niin maassa kuin taivaassakin.
Niin perkeleen viturallaan asiat ovat, naisetkin huoria Jeesuksen Maria-äidistä eli Jesubiuksen Miriamista lähtien. On siinä taluttajalla, isäpuoli Jehosefilla kestämistä olla ja elöä moisen perheen päänä!
Jotenkin näyttää, että Salama kirjoittaa viidettä evankeliumia mainitessaan Jeesus-stoorin, joka on kerrottu MMLJ-nelivetoversiona. Nyt tarina kulkee siis Jesubiuksen kautta ja tässäkin kävellään vetten päällä ja selitetäänkin kädestä pitäen kuinka sellainen mahdollista on.
Ja kuten kirjan alaotsikossa lukee taustalla kulkee HS:n, siis Harri Salmisen/Hannu Salaman, tuttuja jutskuja sitä mitä kaikkea elämässä on tapahtunut: Kouvolat, Oriveden opistot, uskovat ja uskomattomat tyttöystävät, keskikoulun käynnit toiseen luokkaan saakka jne. tulee kerrattua. Ja mikä kummallisinta: mielenkiintoisella tavalla vaikka samaa löpinää olisikin, sitä vanhan kertausta!
Eli kyllä kieleenuppoamistaito, ’verbaalisen melomisen kyky’ Salamalla viimeiseen vetoon saakka on ja säilyy, hanka pitää.
Ei Salaman uusinkaan mitään pappamopoilua siis ole, ei sinne päinkään, vaikka jotenkin siihen suuntaan vihjaillee.
– Päässä jossa vaahtoamasi avaruudellinen ajattelu ei maanpintaa korkeammalle lennä, vähättelee taivaasta laskeutunut Elsa, ent. tyttöystävä kirjoittajaa.
Eli ettei vain kirjoittaja sittenkin epäilisi loogista ajattelukykyään, tosin huumorimielin, mitä hauskaa kirjassa totta tosiaan riittää kun kaikki sanaleikit luetaan.
Melkoista ilotulitusta on.
Ja sen voi ainakin sanoa: jos moista kieltä käyttäisi ja yhtä ronskisti kirjoittaisi muhametin uskonnosta niin ei Hannua enää olisi olemassa. Salama tai pommi olisi iskenyt ja tainnuttanut tämmöiset miehet, kuten Charlie Hebdon tapauksessa.
”Jotain tässä kuitenkin oli sekavaa. Miksi Jehosef nimitti häntä vaimokseen ja katselikin kuin heti ensimmäisessä levähdyspaikassa tuuppaisi kukkelin pukkeliin.”
http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/hakemisen-riemu-harri-salmisen-luistelmia/