Paratiisimiehemme Onni on vähän ymmällä.
- Tähänkö loppui kukoistus! Katosi kesä. Tosta noin vaan naks!
Maajusseja vain katselee ja rotevan eläinlääkärin elinvoimaa ja etsii Iljalle äitiä. Hintikan sentään jättää väliin: ei liippaa läheltäkään. Vain elämässäkään ei sytytä kukaan. Pitäisi olla Anita, se Itke vaan jos helpottaa etkä usko kuinka koskekaan Hirvonen. Tai Laura hei.
Onneksi on Jukuri-Dufva, ei Sven vaan Risto, sentään pari kertaa viikossa maksetulla. Miten selkeitä ja näkyväisiä olisivatkaan taktiset kuviot jos Riston kaljuun tussilla joku älyäisi ne tussata!
Posset sun muut hulinat ohittaa Onni olankohautuksella ja vaihtaa hurjat räminät ja kohinat rauhallisempaan menoon. Aikansa Estradin maisemia tuijottaa.
Lopulta sulkee koko toosan.
Päivän valjetessa valmistautuu talveen:
Kiipeää tikapuille, puhdistaa vesikourut ja rännit.
Sulkee kivijalan tuuletusaukot ja harmittelee kun menee Lempiltä ulkoyöpaikka, ja hiiret pääsevät hyppimään.
Kellarin ikkuna kiinni.
Tervatun sahapukkimokoman raahaa suojaan.
Halkosylillistä liiteristä kantaessaan katsoo taivaan tummia pilviä ja miettii: - Jokohan pudottaisi sukset aitan vintiltä? Monot ulkovintiltä hakisi.
Ulkosaunasta ei sentään luovu vaikka lunta tulisikin, vasta sitten kun hyökyy pakkanen ja jäykistää kaivon pumpun, sen kaunokaisen. Sitten on vasta aika siirtyä sisäsaunan kopperoon, siihen missä pikkuinen tyttö kysyi kerran kaikki ihmeet silmissään:
"Isä - onko tää muuten sauna?"
