Ei, eivät ne valkoenkelit lampsineet kumisaappaat jaloissa näyttämölle, niin kuin kerran joulukuusella, koska oli jo kevät. Kevätjuhlia siinä parina päivänä järjesteltiin - otetaanko tuo seinä oven vierestä kokonaan pois vai riittääkö ovenleveys näyttämölle kavuta, yms, juoksevaa.
Ja kun valmista oli, niin ei muuta kuin juhlat käyntiin ja homma henkimään, runoa, suvivirttä sun muuta koivunlarvaa. Ja sitten.
Ja sitt...
JA JA S S!
Kamalaa!
TODISTUSTEN JAKO.
Onnellisin ilmein jakoivat toiset opettajat todistuksensa oppilailleen siinä kaiken kansan edessä. Ensin eskarin Minna, sitten ykköskakkosten Riitta ja sitten Mats Värn ja sitten sitten.
SITTEN!
Sitten. JOHTAJA ite.
Nousee sydän kurkkuun, tekee mieli häipyä.
Hikeä pukkaa niin että näyttämön lattia kastuu niin että livettää. Ojentelevat kädet ojentelevat kohti näyttämöä, suut suurenevat aivan siitä edestä, korokkeen alta ylenevät, suut suurenevat, puraistako meinaavat ... ja ääniäkin jo kuuluu ja kitinä kantautuu:- Missä minun? Minulle?Missä? Missä?
Missä. - MIssä---MIS-sä---MISS-ä--- MISSÄ!!!!
Voimistuvat vaativammiksi koko ajan.
- Rauhallinen silti pitää olla, malttia ei saa menettää sanoi didaktikko Kaikkonen. Erkki: - Ole ihan iisi.
Mitäs noille sanoisi: "Huomenna saatte" sanoisi? Vaan eihän huomenna enää koulua olenkaan. LOMA on. On KESÄloma. Odottakaako sanoisi? Käyn hakemassa kotoa? Kun eipä sielläkään niitä ole, tekemättä ovat kokon...
Voi herttanen sentään, vieläkö nuo kummittelevat päässä! Yöhön iskeytyvät - kolmen vuoden jälkeenkin!
