Varsinainen miehennielijä

Kaikki kelpaavat ronskille matikan muijamaikalle, alaikäisetkin.
Pedofiiliaktinpalanenkin ujutettu messiin ja on yökättävissä reipasotteisessa Maaria Päivisen romaanissa On nälkä, on jano. Into 2014. Kirja on Maarian viides.

'No mikäs siinä, siinä se meni muun kivun ohella.'
Niinhän tunnusti se kunnalliskodin mummokin kun kuoro synttärilaulun kävi repäisemässä ja mummon mielipidettä laulannasta udeltiin.

Koko kirja kirpaisi vähänkö mummon lailla.

Kynsisiinsä ja otteeseensa alisti - ei mikään tapetti tai tusinaromaani, huomaamaton jononjatko syksyn kirjamarkkinoilla. Vaan eipä näy näkyvän Päivisen nimeä tuolla arvolistalla: Finlandia-palkinnon ehdokkaat Tommi Kinnunen, Olli Jalonen, Anni Kytömäki, Heidi Jaatinen, Jussi Valtonen ja Sirpa Kähkönen.
Kielensä puolesta sinne kuuluisi kyllä. Sen verran tuoretta kielenkääntöä löytyy alusta loppuun saakka: kuin tuntematonta metsäpolkua kulkisi, eikä ikinä arvaisi mikä edessä odottaa.
Itse asia ja aihe toistaa itseään, muttei kieli.

Matikan lehtorin hylkää Herra Blumen, ja siitäkös Emilie, kaunotar yhä ja aina, pimahtaa ja aloittaa kostonkierteen koko miessukupuulle. Toinen laukaisija on Jaskapaska jee jee joka muuttaa samaan kerrostaloon ja aloittaa huumehörhöisen hulinan, minkä jälkeen ei yön lepoa ei hetken rauhaa suo naapurille.

On lähdettävä maailmalle pakoon.

Koko maailmaan: Kiinaan, Osloon, Kööpenhaminaan, Müncheniin - minne ikinä mieli juolauttaa. Ja koska Herra Blumen on paljastunut poistuttuaan, jälkeenjääneissä papereissa ja setelinipuissa, sutenööriksi, ei Emiliekään jää pekkaa pahemmaksi.
Mieskunta saa sitä mitä tilaa nurinkääntäen, tai kääntäen verrannollisesti - matikanmaikasta kun on kysymys: Miehet olkoot niitä lutkia, joita rahalla saa!

Jos itse Herr on kadonnutkin jäljettömiin ikuisesti, niin blumenia löytyy monesta miehenpuolesta. Sadoissa luku keikkuu, 19 on tarkemman käsittelyn alla.

Henki ei sentään ole katkolla kenelläkään, vaikka niissä leikeissä läheltä liippaa.
Ainoastaan oravalta vääntää Emilie-kaunoinen niskat nurin. Ja senkin Pekingissä, missä lie niitä kuin ihmisiä. Ja jäljelle jää.

Mutta eipä mennä syvemmälle, upota aiheeseen enempää.
On aika itsekunkin tarttua kirjaan, joka on, miten sen kauniisti ilmaisisi, melkoinen h.miller.

http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/on-nalka-on-jano/

Kirjoitettaessa soi Emanuelle - tietenkin