Norjan kuningas Harald V:n ja kuningatar Sonjan toinen lapsi, Norjan kruununprinssi Haakon vieraili Helsingissä Slushissa ja kehui Slush tapahtumaa ja innovaatioiden merkitystä yhteiskunnalle. Hän kertoi olevansa ylpeä siitä, että pohjoismaissa on näin mahtava tapahtuma joka kerää upeat 17000 ihmistä kehittämään maailmasta parempaa paikkaa.
Norja auttaa myös startuppeja ja kasvuyrityksiä
Valtiot voivat vauhdittaa innovaatioita tukemalla tällaisia tapahtumia ja yrityksiä. Prinssi Haakon kertoi, että Slushissa on monia Norjalaisia startuppeja ja kasvuyrityksiä, joita Norjan valtio on avustanut lainoilla ja avustuksilla.
Norjalla ja Suomella on hyvät innovaatiorahastot. Suomella Tekes ja Norjalla vastaava.
On hyvä, että valtiot kannustavat innovoimaan. Hookan muistutti innovoimaan isosti ja tekemään asioita, joilla on isoa merkitystä: terveyteen, globaaliin ilmastonmuutokseen ja energiatehokkuuteen, elämiseen, liikkumiseen tai terveyteen. Hän sanoi voivansa itsekin sijoittaa johonkin isoa ja merkityksellistä tavoittelevaan.
17000 ihmistä kokoontuu Helsinkiin Slush 2016 tapahtumaan. Innokkaita ihmisiä on 120 maasta, 2000 startuppia, 1100 investoria, 600 median edustajaa, 600 tuotantoammattilaista ja vapaaehtoista.
Slushilla oli oma lento San Fransiscosta Helsinkiin
Tunnelma Finnairin Slush-tapahtuman osallistujille järjestämällä suoralla lennolla San Franciscosta Helsinkiin oli huikea. Koneessa saapui noin 300 startuppia, sijoittajia, yrittäjiä ja johtajia sekä toimittajia. Bisnestä ei oltu erotettu erikseen vaan ihmiset kulkivat vapaasti. Juttelivat ja tanssivat penkeillä.
Moni sijoittajista ja menestyneistä yrittäjistä tuli bisneksestä koneen takaosaan, koska takana oli "paremmat bileet".
Lonkero maistui jenkeille, vientituotteeksi?
Koneessa tarjottiin lonkeroa ja monet jenkit ihmettelivätkin mitä se on kun se on niin hyvää. Suomalainen tuote maistuu ja siinä olisikin lennolla olijoiden mukaan iso vientimahdollisuus.
Slushissa on innovaatioita ja rahaa. Kun nämä kohtaavat, syntyy hyvin todennäköisesti uutta bisnestä. Hyvää Slushia kaikille ja jos ensi vuonna aiot verkottua, niin pistä mieleen Slush -lento, jossa on uniikki tilaisuus tavata uusia eteenpäin meneviä ihmisiä.
Menestystä, innovatiivisuutta ja rahantekomahdollisuuksia elämääsi!
Lohkoketjuteknologia automatisoi sopimusten allekirjoituksen ja mahdollistaa uudenlaista automaatiota.
Lohkoketjuteknologia on jo sanana sellainen, että silmät alkavat pyörimään. Jopa teknisesti lahjakkailla menee tovi, että ymmärtää miten teknologia toimii. Useimmiten kun jonkun ympärillä on hämmennys, ihmettelyä ja jotain uusia mahdollisuuksia toteuttaa bisnestä, siitä syntyy kiinnostuksen kohde.
Ihmiset huutavat kilpaa seminaareissa:
Lohkoketjuteknologia mullistaa maailman! Lohkoketjuteknologia murtaa pankkimaailman! Lohkoketjuteknologia vie sopimusten teon uuteen ulottuvuuteen!
Ja niinhän se muuttaa. Se mahdollistaa ihmisten välisen sopimusten teon ilman pankkeja. Enää ei tarvita byrokratiaa ja keskitettyä pankkijärjestelmää, koska sopimusten kirjanpito voi olla verkossa hajautettuna. Tämä lisää kilpailua ja pakottaa pankkeja olemaan tehokkaampia.
Lohkoketjuteknologiaa tutkiessa tärkeää ei ole teknologia, vaan se, mitä prosesseja se muuttaa. Lohkoketjuteknologia muuttaa sen, että ihminen voi tehdä ihmisen kanssa jopa rahan siirtoa siksi yksi yleisimmistä lohkoketjuteknologian käytännön toteutuksista onkin sähköinen raha.
Ostin muuten ensimmäiset sähköiset rahani 20 vuotta sitten vuonna 1996 kun EUnet lanseerasi sähköisen rahan suomessa. Ne ovat nyt arvottomia. Mitä luulet, että Bitcoinille käy 20 vuodessa? Onko se yhtä arvokasta kuin Pohjois Korean valuutta, joka käy vain yhdessä maassa vai pysyykö sen arvo? Rahahan on vain vaihdannan väline ja sen arvo riippuu siitä, miten arvokkaana sitä pidetään. Lohkoketjuteknologiaa ei pidä sekoittaa Bitcoiniin. Ne ovat eri asia. Lohkoketjuteknologia pysyy, Bitcoin ja muut sähköiset rahat voivat kadota ja siksi kannattaa keskittyä niihin asioihin, mitkä pysyvät.
Menestystä elämääsi kryptorahan maailmassa! Älä kadota lohkoketjun avaintasi!
Korporaatiostartup on vuoden uudissana. Moni toimiala on murroksessa ja ketteryyttä haetaan Lean Startup kokeilukulttuurista, startuppien ketteryydestä ja innovaatioista.
Startupin ja korporaation suurin ero on vakiintuneissa toimintamalleissa. Startupilla ei ole usein mitään rajoitteita liiketoiminnalleen. Korporaatiolla on paljonkin rajoitteita. Korporaatioiden isoin rajoite on organisaatio, joka on usein viritetty toimimaan siten, että vanha bisnes rokkaa.
Korporaatiolla on resursseja ja startupilla ketteryyttä. Kun nämä saadaan yhdistettyä, voidaan saada aikaan seuraava Über tai Supercell. Korporaatiostarup on kehikko, jolla iso yritys voi innovoida ja synnyttää oman toimialan disruptoivia bisneksiä siten, että omistaa itse seuraavan sukupolven menestysbisneksen.
Tässä 3 ydinasiaa, miten mitä korporaation startupin tekemisessä kannattaa huomioida.
1. Startupilla pitää olla huipputiimi
Jokainen menestyvä bisnes tarvitsee omistajan.
2. Startupilla pitää olla autonomia
Startupin voima on ketteryydessä, siinä ettei siellä ole vanhoja rasitteita. Useimmat korporaatiostartupit kaatuvat siihen, että niitä yritetään vahtia perinteisin sisäisen raportoinnin menetelmin. Startupeilla pitää olla erillinen innovaatioiden seuranta ja pre-revenue kirjanpitojärjestelmä, joka mittaa kehittymistä ennen kuin toiminnasta tulee mitään liikevaihtoa. Korporaatiostartupin kannattaa kehittää toimintaansa nopeasti ja jatkuvasti oppien.
3. Korporaation startupilla pitää olla exit plan
Paras voima startupille tulee sisäisestä intohimosta ja intohimon onnistuessa exit tarkoittaa myös rikastumista. Korporaatiostartupin exit voi olla exit siten, että rahoittava emo ostaa sen ennalta määrätyllä valuaatiolaskelmalla tietyn ajan päästä ja startupin kehittymisen nopeudesta riippuu miten isoksi valuaatio kasvaa.
Startupissa raha tulee useimmiten exitin yhteydessä, koska useimmiten toiminta itse on kehitysinvestoinneista johtuen tappiollista ja takaisinmaksu tulee vasta tulevaisuudessa.
Bonus: 99/100 korporaatiostartuppia pitää epäonnistua
Kun haetaan riskipitoista menestystä, pitää tehdä useita kokeiluja. Usein korporaatioissa kokeillaan 1 startup ja kun se menee munilleen, todetaan, että ei toiminut ei jatketa. Korporaatioissa on pinttyneitä ajatuksia, että "tätä kokeiltiin 20 vuotta sitten eikä toiminut silloinkaan, ei kokeilla nytkään". Korporaatioiden pitää kokeilla jatkuvasti uusia juttuja. Kokeilujen jatkuva tekeminen aiheuttaa aina oppimista organisaatiossa. Startup sijoittajilla on usein ajatuksena, että kun teet 100 sijoitusta, näistä 90 menee munilleen, 4 jää sinnittelemään, 5 on semihyviä muttei vielä aiheuta mitään isoa värinää ja 1 on se seuraava Supercell.
Ennen vanhaan miljardi oli paljon rahaa, nyt pitää olla 3 tai 5, vitsailee lastminute.com:in perustaja Brent Hoberman, joka loi firmalleen 2 miljardia kumuloitua liikevaihtoa ja myi firmansa 1,1 miljardilla.
Brent Hoberman, lastminute.com tarina
Brent aloitti uransa nettifirmassa 1997. Hän ei osannut yhtään nettijuttuja, mutta oppi nopeasti. Brentille kaikki mitä Internetissä pystyi tekemään oli innostavaa, upeaa ja inspiroivaa. Hän näki netissä paljon mahdollisuuksia.
Töissä ollessaan Brentiä alkoi kutkuttamaan oman nettifirman perustaminen. Hän tapasi yhtiökumppaninsa ja kuukaudessa loivat bisnesplanin.
Bisnesplänissä tärkeää oli, että bisnes on skaalautuva ja että markkina on riittävän iso ja uskottava. Päätimme laajentaa bisnesideaa lastminute.com:ssa lentolippujen varaamisesta myös mihin tahansa viime hetken varauksiin. Näin sijoittajat uskoivat paremmin, että meillä on mahdollisuuksia luoda bisnestä useasta toimialasta ja saada markkinaosuutta monesta bisneksestä itsellemme.
Älä anna dumaajien dumata: Eksperttien mielestä bisnesideamme oli paska
Brent kävi näyttämässä ideaa matkailualan eksperteille. Kaikki ammattilaiset haukkuivat bisnesidean surkeaksi ja mahdottomaksi. Ammattilaiset olivat sitä mieltä, ettei kukaan anna lentoja myyntiin eikä kukaan osta lentoja netin kautta. Se oli aikaa, jolloin nettiostaminen oli vasta alussa. Brent sanoo opiksi tästä: “Most innovation comes when you don’t know too much”, eli parhaat ideat syntyvät, kun et ole aikaisempien ajatustesi ja tottumustesi vanki.
Tämän bisnesplanin kanssa Brent kuitenkin haki rahoitusta. Brent oli innostunut ja sijoittajat innostuivat. Innostus tarttuu ja on tärkeää, että rakastat bisnesideaasi. Brentin bisnes sai rahoitusta.
Palkkaa vain parhaita
Brentin ensimmäiset rekrytoinnit olivat vaikeimmat. Brent päätteli, että sijoittajat sijoittavat helpommin firmaan, kun hän ehdottaa rekrytoivaksi niin fiksuja tyyppejä, joita sijoittajat ja asiakkaatkin haluaisivat palkata. Hänen onnekseen hän tajusi palkata itseään fiksumpia tyyppejä ja tästä muodostui loistotiimi.
Pörssiin 18 kuukaudessa
Brent listasi yhtiön 18 kk päästä pörssiin. Nostimme 220 miljoonaa euroa rahoitusta. "Koko ajan olimme sillä rajalla, olemmeko menestyjä vai epäonnistuja. Olin jatkuvasti sillä rajalla olenko sankari vai nolla, hero or zero.", kertoo Brent Hoberman.
"En suosittele kenellekään listautumista 18 kk sisällä yhtiön perustamisesta. On karmeaa olla listatun pörssiyhtiön toimitusjohtaja kun yhtiöllä ei ole juuri ollenkaan liikevaihtoa ja tulos on karmeasti pakkasella.", Brent muistelee.
Digitaalisessa pitää investoida käyttökokemukseen ja teknologiaan
Investoimme teknologiaan 25 miljoonaa puntaa vuodessa (35 Meuro). Brent muistelee: "Meitä syytettiin rahojen tuhlaamisesta, mutta uskon edelleen, että ne rahat kannatti sijoittaa teknologiaan. Jos emme olisi investoineet teknologiaan, kilpailijat olisivat ohittaneet meidät paremmilla tuotteilla ja palveluilla."
Kehitä innovatiivisia tapoja saada isot toimittajat mukaan
Yksi nerokkaista ideoista oli, kun aluksi emme saaneet isoja lentoyhtiöitä mukaan, niin saimme pieniltä kuitenkin hyviä diilejä. Samaan aikaan menimme kertomaan isoille yhtiöille, esimerkiksi British Airwaysille, että teidän ei tarvitse tehdä monimutkaisia järjestelmiä. Me hoidamme kaiken puolestanne. Lähettäkää meille vaikka faksilla viime hetken tarjouksia, mutta niiden pitää olla erinomaisen hyviä, parempia kuin muualla. Lupasimme isoille lentoyhtiöille, että myymme lentoja "brändäämättöminä", jolloin myynti ei kannibalisoi lentoyhtiön brändiä, hintatasoa tai lentoyhtiön omaa myyntiä.
Tällaista ei kukaan tehnyt silloin eikä kukaan ajatellut, että voisi edes myydä lentoa ilman, että kuluttaja tietää millä lentoyhtiöllä lentää. Loimme innovatiivisen bisnesmallin. Sijoittajiksi meille lähti pian KLM, Deutche Telecom yms isoja pelureita. Tämä antoi meille uskottavuutta. Uskottavuuden ja innovatiivisten bisnemalliemme ansiosta saimme mukaan muutkin isot lentoyhtiöt.
Kasvua orgaanisesti ja epäorgaanisesti
Kasvoimme paljon myös yrityskaupoilla (=epäorgaaninen kasvu). Ostimme 14 firmaa. Saksasta mm. lastminute.de, Ranskasta vanhanaikaisen minitel firman. Yrityskauppojen myötä pääsimme laajentumaan uusille markkina-alueille.
Orgaanista kasvua (lisämyyntiä, lisää asiakkaita) saimme kun selvitimme, mitkä meidän bisneksen pullonkaulat on, Brent kertoo. Hän sanoi, että ostoskorin uudelleenkirjoittaminen oli miljoonaprojekti, mutta sen jälkeen pystyimme kasvamaan entistä nopeammin.
Miljardin EXIT
7 vuoden päästä yhtiön perustamisesta Brent kumppaneineen myi yhtiön 1,1 miljardilla dollarilla Sabrelle. Vanhoina hyvinä aikoina se oli paljon rahaa. Ennen vanhaan miljardi oli paljon rahaa, nyt pitää olla 3 tai 5.
Innostava ja opettavainen tarina. Menestystä elämääsi!
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä
City Digital, Improve Media
Maailman johtavien kasvuyritys- ja teknologiatapahtumien joukkoon asemansa vakiinnuttanut Slush järjestetään jo kahdeksatta kertaa Helsingissä marraskuun 11. ja 12. päivänä. Helsingin Slushin ympärille on syntynyt joukko suuria kansainvälisiä satelliittitapahtumia ja kaikkien tilaisuuksien yhteenlaskettu kävijämäärä ylittää 25 000 osallistujaa vuonna 2015.
“Messukeskukseen siirtyminen vuonna 2014 oli yksi Slushin historian suurimmista päätöksistä. Se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, sillä tapahtuman kapinallinen ja omaleimainen ydin pääsi oikeuksiinsa myös uusissa puitteissa. Päätapahtuman mittakaavan kasvattamista ja laadun kehittämistä on helpompi jatkaa näissä puitteissa myös tulevina vuosina”, Slushin uusi toimitusjohtaja Riku Mäkelä kertoo.
Vuoden 2015 Slushin rekisteröityminen on nyt avattu kasvuyrityksille ja sijoittajille, ja tapahtumaan voi jo ostaa lippuja. “Päätapahtuma tulee kasvamaan maltillisemmin noin 15 000 kävijään, joten oletamme tapahtuman osallistujamäärän tulevan täyteen huomattavasti edellisvuosia aikaisemmin”, Mäkelä jatkaa.
OSALLISTUNEIDEN KASVUYRITYSTEN NOSTAMAN RAHOITUKSEN MÄÄRÄ JATKAA KASVAMISTAAN
Vuonna 2014 Slushiin osallistuneet kasvuyritykset ovat nostaneet siellä tapaamiltaan sijoittajilta yhteensä 33 rahoituskierrosta vain hieman yli neljässä kuukaudessa. Rahoituksen kokonaismäärä on saavuttanut 80 miljoonaa euroa, ja tällä vauhdilla sijoituskierrosten yhteenlaskettu summa ylittänee 225 miljoonaa euroa vuoden loppuun mennessä.
“Rahoituskierroksia analysoitaessa on havaittavissa positiivisia trendejä: sijoituksia on tehty enemmän poikki toimialojen, ja lukumäärällistä kasvua on sekä siemen- että kasvurahoituskierroksissa”, kertoo Slushin sijoittajatoimintojen johtaja Rudi Skogman.
Vuoden 2015 Slush tulee keskittymään edelleen kasvuyrityksille suunnattuihin palveluihin ja sijoittajatapaamisten fasilitoimiseen. Viimeisen kahden vuoden aikana tästä on syntynyt Slushin kova ydin, jota arvostetaan myös maailmalla.
“Me sijoitamme huipputiimeihin ja Slush on tällä hetkellä oikea paikka niiden löytämiseksi”, kasvuyritysrahasto Northzonen Marta Sjögren analysoi viime marraskuussa.
SLUSH KANSAINVÄLISTYY ENTISTÄ VAHVEMMIN, VUODEN 2015 TAPAHTUMIIN YHTEENSÄ YLI 25 000 KÄVIJÄÄ
Vuonna 2014 Slushin päätapahtuma saavutti mittakaavan, joka kiinnitti kansainvälisten teknologiatoimijoiden huomion toden teolla. Yhteydenottoja Slush World -satelliittitapahtumien järjestämiseksi on tullut satoja. Suomen organisaatio on pyrkinyt keskittymään muutamiin suuriin mahdollisuuksiin joita maailmalta on noussut.
“Tokiossa 24. huhtikuuta järjestettävä jättitapahtuma Slush ASIA on tästä loistava esimerkki. Huikean paikallistiimin avulla on kyetty luomaan konsepti, joka tulee toteen reilun viikon päästä. Tapahtuma on myynyt loppuun jo kertaalleen ja kapasiteettia on tämän takia jouduttu lisäämään. Tokion Slushiin odotetaan yli 3000 kävijää, mikä tekee siitä isoimman kansainvälisen kasvuyritystapahtuman Japanissa koskaan”, Mäkelä kertoo.
Marraskuun Slush sekä World-tapahtumat tulevat yhdessä keräämään yli 25 000 osallistujaa kuluvan vuoden aikana.
Team Finland tukee Slush World -tapahtumia yhteistyökumppanina.
VOITTOA TAVOITTELEMATON ORGANISAATIO
Slush on vuosittain Helsingissä järjestettävä kaksipäiväinen teknologia- ja kasvuyritystapahtuma, joka tuo yhteen kasvuyritykset, kansainväliset sijoittajat, suuryritykset ja median eri puolilta maailmaa. Samalla Slush pyrkii rakentamaan Helsingistä globaalisti tunnettua teknologiakeskittymää, joka houkuttelee osaamista ja pääomia eri puolilta maailmaa. Tapahtuma on kansainvälisesti siten poikkeuksellinen, että sen järjestää voittoa tavoittelematon yhteisö.
Tapahtuman sivusto: www.slush.org
Blogissani myös aikaisempia Slush -kokemuksia.
Peter Arvai pyörittää Preziä, josta povataan Powerpointin tappajaa. Peter suhtautuu rahaan kuin työkaluun. Hänen menestymisen teeseistä yksi on:
Menestyvä yritys saa itse rahansa markkinoilta, ei sijoittajilta.
- Peter Arvai
Sijoittajien raha on työkalu
Prezin Peter Arvai lentää economy -luokassa, saa rahansa asiakkailta. Prezin Peter kertoo, ettei ole käyttänyt sijoittajien rahaa yhtään, vaan saa kaiken rahan kuluttajilta ja yritysasiakkailta. Sijoittajien rahaa on sijoitettu tuottamaan lisää rahaa sijoittajille ja omistajille.
Monella yrityksellä sijoittajien rahaa käytetään elämiseen. Peter Arvai sanoo, että pitkällä tähtäimellä vain sellaiset yritykset menestyvät, joiden bisnesmalli on toimiva.
Hyvä ja terve bisnesmalli. Siinä menestyksen salaisuus. Menestystä elämääsi!
Usein liikeidea syntyy jostain markkinamuutoksesta tai tarpeesta. Plan Brothersin tuote on pelastussuunnitelmiin liittyvä tuote kertoo Eetu Kirsi.
Plan Brothers huomasi, että markkinalla tuli regulaatio eli lakimuutos, joka pakotti taloyhtiöt tekemään selvitykset.
1. Oppi: Julkaise minimiversio ohjelmistosta ja käynnistä myynti päivänä #1
Julkaise minimituote ensin. Hanki ensimmäinen asiakas. Ensimmäisen asiakkaan kautta saat muitakin asiakkaita.
Toimita tuotteesi mahdollisimman nopeasti.
Aikaisemmin pelastussuunnitelmien tekoon oli mennyt 1 tunti. Plan Brothersin softalla tekemiseen menee vain 15 minuuttia. Aikaa säästyy huomattavasti.
Plan Brothers aloitti myynnin päivänä #1. Myynti ja markkinointi on tärkeää aloittaa aikaisin, silloin tuote kehittyy asiakkaan aitoon tarpeeseen ja riskit hukkaanheitetystä tuotkehityksestä ovat minimit.
Tänään on Slush. Meitsillä Verotarkastus. Jos pääsen sieltä livahtamaan, niin karkaan Slushiin. Pohjoismaiden kovimpaan Startup tapahtumaan. Slushissa on paikalla ennätykselliset yli 13 000 ihmistä.
Viime vuonna Slushissa vieraili noin 7000 ihmistä. Kaksipäiväinen Slush huipentuu keskiviikkona 19. marraskuuta historialliseen kilpailuun ennätyssijoituksesta. Euroopan suurimpaan sijoittaja- ja
kasvuyritystapahtumaan, odotetaan viimeisimpien lipunmyyntitietojen mukaan yli 13 400 henkilöä yhteensä 79 maasta.