KYSYMYS: Muutin miehen perässä kauas kaikesta itselleni tärkeästä. Aluksi kaikki sujui hyvin. Saimme lapsia ja olin siksi paljon kotona. Mies teki töitä. Suhde ja myöhemmin avioliitto on ollut vuoristorataa, lähinnä miehen työn takia. Se aiheuttaa heräilyjä yöllä, lähtemistä vaikkapa suoraan saunasta töihin. Hän tekee mielestäni liikaa töitä. Itse ei sitä kuitenkaan tunnusta.
Otimme etäisyyttä ja muutin lastemme kanssa kotiseudulleni, ja nyt olemme palaamassa saman katon alle. Meno ei ole muuttunut. Meidän luona käviessään mies oli todella huomaavainen, oli läsnä ja suhteemme parani. Nyt kun olemme olleet taas saman katon alla, asiat tuntuvat olevan ennallaan. Koen ettei suhteemme ole oikeudenmukainen tai tasa-arvoinen. Mies kun on kipeä, hän saa olla kipeä. Hän menee työkeikoille, harrastaa jne. Edes kova sairastamiseni ei saa häntä jäämään harrastusiltana kotiin, vaikka itkua vääntäisin. Itse hoidan lähes aina kipeänä myös lapset.
Kun olimme poissa, elämä tuntui osittain helpommalta. Vaikka olin yksin lasten kanssa, ei tarvinnut toiselta odottaa mtn. Ei tarvinnut pettyä turhiin odotuksiin. Ei tarvinnut selittää lapsille missä isi on, eikä miettiä saanko ensi yönä unta vai piippaako toisen puhelin.
Lomallakin hän vastailee työasioissa puhelimeen. Puheluita saattaa tulla sunnuntai-aamuisin, myöhään illalla jne. Ylityövapaat eivät kuulemma ole ns. vapaita, joten silloin on hoidettava myös työasioita jos niitä tulee. Kesälomaa hän ei pysty pitämään putkeen. Isyyslomaa hän piti kaksi viikkoa koska pakotin. En olisi jaksanut yksin heti synnytyksen jälkeen. Jo tuolloin hänen kasvoistaan näkyi kuinka häntä inhotti olla kotona.
Kaikkeen tähän liittyy lisäksi se, että minulla ei ole tällä paikkakunnalla töitä. Mies ei aio muuttaa. En ymmärrä, eikö perhe ja myös vaimon hyvinvointi ole tärkeää ja tarpeeksi hyvä syy muuttaa yhdessä muualle, jossa kummallakin olisi mahdollisuuksia? Hän puhuu aina vain työasioista. Minun asioitani hän ei muista. Emme keskustele mistään syvemmistä aiheista, hän ei puhu tulevaisuudesta, mutta silti kertoi kuinka hänelle oli tärkeää että tulimme takaisin saman katon alle. Tällä paikkakunnalla ei ole minulle mtn. Ei sukulaisia, ystävystyä olen yrittänyt mutta ei ole muodostunut kuin tuttavuuksia. Lapsille täällä ei oikein ole mtn kerhotoimintaa edes jne.
Itse olen huolissani tulevaisuudesta. Muutanko taas lasten kanssa pois jotta minullakin on mahdollisuus työpaikkaan ja itselleni tärkeisiin asioihin? Miten tämä vaikuttaisi lapsiin kun vasta muutimme takaisin? Kerron aina tuntemuksistani miehelle, hän ei jaksa kuunnella, sanoo että älä aloita taas tmv. Hänen mielestään tulevaisuutta ei tarvitse miettiä. Itse olen sanonut etten ottaisi asioita niin tunteella (olen hyvin tunteellinen, jopa liiankin) ja yritän olla välittämättä ihan kaikesta (päästää ns. läpi sormien). Hänen ei ilmeisesti pidä muuttaa omassa toiminnassaan mtn. Näin olen käsittänyt. Hän vitsailee seksin puutteesta, minä olen selittänyt ettei meillä ole kaikki hyvin ja siksi ei tee mieli. Tämä ei vaikuta häneen mitenkään.
Olemme lisäksi uusperhe. Hän puhuu työasioitaan nykyään lapselleen, koska olen tuonut esille etten halua niistä kuulla. (mielestäni pitää pystyä ensin puhumaan tästä liitosta ja meidän asioista). Olen alkanut vaatia häntä nukkumaan toisessa huoneessa. Minusta minullakin on oikeus uneen ilman hänen hälytyksiään, joille hänen ei ole edes pakko lähteä. Minun ei tarvitse hänen työnsä vuoksi valvoa ja jos hän haluaa keikoilla käydä niin jostain on luovuttava. Muutoin voisi välillä laittaa puhelinta äänettömälle.
Pienet lapsemmekin ovat alkaneet kysellä miksi isi menee taas töihin, missä isi on jne. Minä joudun aina selittämään näitä asioita heille. Tuntuu että olen itsestäänselvyys, jokin josta mies tuntee velvollisuutta, vaikka tämän kieltääkin. Hän osaa olla hellä, paijaa, tuo kahvia minulle jne. Mutta tuo työ ja miehen kaikesta toiminnasta heijastava minun tarpeistani välittämättä jättäminen nakertavat suhdetta omalta osaltani todella rankasti. Muualla asumisen aikana tulin takaisin omaksi minäkseni. Itsetuntoni parani, olin tarmokas ja iloinen. Nyt alan taas jotenkin taantua. Tuntuu kuin joutuisin koko ajan todistelemaan omien asioideni tärkeyttä, olemiseni tärkeyttä ja suhteeseemme liittyviä asioita. Välillä en jaksa enää välittää.
Olenko ansainnut tämän?
VASTAUS: Kerrot parisuhteestasi, jossa koet miehesi työn hallitsevan elämäänne. Koet, että suhteenne ei ole oikeudenmukainen tai tasa-arvoinen. Sinun tarpeesi ja toiveesi eivät tule miehesi taholta kuulluksi. Tilanteen hankaluutta lisää se, että asutte kaukana kaikesta sinulle tärkeästä ja sinulla ei ole asuinpaikkakunnallanne työtä tai läheisiä ystäviä. Yritit ratkaista tilannetta muuttamalla vähäksi erilleen. Päädyitte kuitenkin takaisin yhteen ja samaan tilanteeseen kuin ennekin.
Kuvaamasi elämäntilanne kuulostaa kieltämättä rankalta ja en ihmettele, että tunnet itsesi yksinäiseksi ja onnettomaksi. Huomaan miettiväni, että mitenköhän tämä näkyy miehellesi? Sanot olevasi ”hyvin tunteellinen, jopa liiankin”. Mitäköhän se tarkoittaa? Usein näet yksinäisyytemme ja tunne siitä, että meillä ei ole yhteyttä puolisoomme, näkyy ulospäin vihaisuutena, syytöksinä, kritisointina, vaatimuksina. Joskus yritämme pantata tunteitamme ”yritän olla välittämättä, päästää läpi sormien”. Kuitenkin pystymme yleensä siihen vain jonkin aikaa. Ennemmin tai myöhemmin paha olomme purkautuu ulospäin, usein voimalla. Toinen reagoi helposti tähän omilla tavoillaan, kuten puolustautumalla, suuttumalla takaisin ja vetäytymällä omiin tekemisiin. Tämä puolestaan lisää yksinäisyyttämme ja pettymystä elämäntilanteeseen sekä kumppaniimme. Näin puolisot ajautuvat pikku hiljaa yhä kauemmaksi toisistaan, osaamatta ratkaista kielteistä kehää välillään. Kumpikin on tahoillaan yksin.
Olet varmaankin eri tavoin yrittänyt puhua miehellesi tilanteestanne. Voisitko kuitenkin yrittää vielä kerran, mahdollisesti ihan uudella tavalla. Tärkeää olisi löytää rauhallinen, hyvä hetki ja yrittää luoda tunnelma, jossa toinen kokee olonsa turvalliseksi ja ei-uhatuksi. Usein paras tapa päästä keskusteluyhteyteen toisen kanssa on yrittää pysyä itse mahdollisimman rauhallisena, silloinkin kun toinen mahdollisesti alkaa reagoida tunteella. ”En halua riidellä kanssasi. Haluan puhua meistä ja siitä mitä meille tapahtuu”. On myös tärkeää välttää toisen syyttämistä ja kritisointia sillä se nostaa helposti toisessa puolustautumisreaktion ja johtaa siihen, että kumpikin ajautuu omiin poteroihinsa. Kun kuvailee omia tunteitaan ja ajatuksiaan on myös tärkeää, että tekee sen syyttämättä. On myös tärkeää ottaa vastuu omasta osuudestaan, puolustautumatta. ”Tiedän, että olen ollut huonotuulinen ja torjuva sinua kohtaan. Sen on täytynyt tuntea sinusta pahalta”. Pehmeä aloitus pehmentää myös toisen reaktioita. ”Tiedän, että sinä olet omalta osaltasi kuormittunut tilanteestamme ja töistäsi. Jaksaisitko kuitenkin hetken jutella kanssasi meistä? Haluaisin ymmärtää sinua ja meitä paremmin”. Usein on myös tehokasta kysellä uteliaana mutta ei vaativana, toisen ajatuksia. ”Mitä sinä ajattelet tällä hetkellä meistä? Oletko sinä onnellinen tai tyytyväinen? Minkä asioiden sinä toivoisit muuttuvan?” On myös hyvä viestittää toiselle omaa toivettaan ja kaipuutaan yhteyteen. ”Haluaisin elää kanssasi yhteistä elämää mutta en pysty jatkamaan sitä näin.”
Jos edellä mainitun kaltainen keskustelu ei onnistu, on mahdollista myös kirjoittaa puolisolleen kirje tai lähettää sähköposti.
En osaa ottaa kantaa mitä sinun tulisi tehdä ja mihin ratkaisuihin sinun pitäisi päätyä. Ensisijainen tehtävä olisi varmaankin yrittää löytää keskusteluyhteys miehesi kanssa. On myös tärkeää, että saisit nukutuksi riittävästi. Jatkuva väsymys tekee meidät huonotuuliseksi, lisää toivottomuudentunteita ja heikentää kykyämme ajatella ja ratkaista asioita rakentavalla tavalla. Tässäkin on kuitenkin tärkeää miten viestität asian miehellesi. ”Haluaisin nukkea vieressäsi. Kuitenkin, kun joudun heräämään useita kertoja yössä, se tekee minut väsyneeksi ja vihaiseksi ja huonontaa mielestäni tilannettamme”.
Jostain rivien välistä luen, että teillä on ollut ja on edelleen jonkin verran hyvä hetkiä. Pystytkö ottamaan niitä vastaan ja kiittää miestäsi niistä? ”Tuntuu hyvältä kun sinä..” Jos emme kaiken huonon takia pysty nauttimaan hyvistä hetkistä, vuorovaikutus kapeutuu entisestään ja hyvä yhteys parin välillä ohenee.
Olen kirjoittanut lainausmerkkeihin esimerkkilauseita. Ne voivat tuntua oudoilta, kuin vieraalta kieleltä, jota ei ole tottunut puhumaan. Jotta parin välinen vuorovaikutus muuttuisi, myös sen, mitä ja miten puhumme toisillemme, on muututtava. Jos käymme aina samat keskustelut, samoin vuorosanoin, mikään ei todennäköisesti muutu.
Toivon, että olen osannut sanoa jotain, joka auttaisi sinua kohti jotain uutta. Mitä ikinä se uusi onkaan. Toivon, että pidät itsestäsi ja jaksamisestasi huolta. Et ole ansainnut epäoikeudenmukaisuutta tai yksinäisyyttä, niin kuin kukaan meistä ei ole.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää.
Perheneuvoja Helena
