Contour

Kadonnutta puhelinta ei sittenkään takaisin saatu, löydetty ei edes palasia. Olihan nokialaisella ikää kai kolme viikkoa ja kai se jotain oli maksanutkin.

Ihan korpeen ei tarvinnut mennä. SV putken ja ekan styrofom-paketin laiton jälkeen heräsi uudelleen kysymys routaeristyksen suunnitelmasta. Timpurin puhelimella sai yhteyden ja ilmeni että A muovi tarvis laittaa ja B 180 leveänä ja 100 vahvana. Styroxilla normaalia, mutta pontatulla styroformilla salaojitetun hiekkapatjan päällä hätävarjelun liioittelua.

Muovi muutenkin todella kyseenalainen juttu kun kahdesta pontatusta levykerroksesta ei vesi mene läpi ellei levyt ala kellua. Kyseisellä kauniilla rantatontilla juurikin niin voi käydä. Kokolailla 2 seinää valmiina routaeristeiden osalta, samaa ei voi sanoa talon mistään muusta kohdasta.

On se kumma että jonkun pitää matkustaa Kanarialle A että saa tulla kotiin eturauhaslääkityksen kanssa B saa tuoda tuliaiseksi kuivattua lihaa ja jotain helyjä naisellee C pohjanoteerauksena käydä marokokkolaislääkärillä otattamassa vaikut pois korvista.

Kaasuräjähdys ei ollut osunut kohdalle ja turistikohteen parkkisakot naurettavan pieniä.

Kuitenkin noin periaatteessa ihmisen pitäisi olla loman jälkeen levännyt ja intoa täynnä, varsinkin käytyään valoisassa ja lämpimässä tutussa kohteessa- vaan niinhän ei ole. Jo pieni risteily vie työkyvyn kolmeksikymmenksi tunniksi ja jos lentomatka niin kolmisen vuorokautta vajaalla työkyvyllä.

No tällä kertaa vajaatyökyky alkoi heti aamulla- siis hätä ja hoppu muuttaa valmiita suunnitelmia jonkun toisen työmaan suuntaan. No onneksi kone oli lähellä ja kuravellissä, joten painepesun aikana vajaallakin työkyvyllä sai hää soitettua ja kas kummaa palattiin mun alkuperäiseen suunnitelmaan, tankit täyteen ja nokka kohti pohjoista.

Vajaan työkyvyn kruunuksi hukkasi vielä puhelimensa kesken uuden leikkikalun esityksen... Ei ole löytynyt vieläkään. Heti ekana päivänä siis tappiota joku 300 € - kannatti käydä lomalla.

Piiiiiiiiip sanoi Valmetti kun sen käymään laittoi. Ja monta piiippiiä ja pahaa sanaa tuli omasta suusta kun se piipitys ei hiljentynyt.

Ohjekirja kertoi jotta: Käsijarrun säätö väärä, käsijarruvaijeri poikki tai vaihteistoöljyn lämpötila liian alhainen... No sit vaan säätämään. Vasuri oli helppo, mutta oikea. Kolme kireää hydrauliikkaletkua edessä ja mistään suunnasta ei saa avainta säätömutteriin.

Ei auttanut kuin ruveta purkamaan letkuja tieltä pois. Sieltä se mutteri tunnin ahkeroinnin jälkeen löytyi ja hiljalleen pyöri kireämmälle ja toimivaksi tuli.

Kevytperävaunun pesu paljasti muutakin kuin sen että pohjavaneri oli jokseenkin tullut tiensä päähän.

Kura lentää, mutta onneksi painepesuri toimii toistaiseksi.

Välillä ihmetyttää miksi ihmisten on pakko valehdella tai puhua muunneltua totuutta. Jos kysymys on niinkin yksinkertainen kuin: Miksi et vaihtanut jarrupaloja kuin toiseen etupyörään? " Vastauksena 3 valhetta Ei tarvetta, vaikka palat liki loppu, ei irtoa, vaikka lähti ihan hyvin ja mukamas kasattu samoin kuin oli ennen purkamista.

Onneksi Toyotalla varaosapalvelu pelaa. Aamupäivän puolella nippa nappa ehdin tilauksen tekemään ja klo 16:04 osat kädessä. Vaikka merkkikorjaamo onkin kallis niin siellä sentään jokainen asentaja ymmärtää ettei jarrupaloja kiinnitetä ruosteisella rautalangalla, toisin kuin lähisukulaiseni. Samoin sen että kannatintapit on tarkoitettu olemaan kanta ulospäin, vaikkakin ne saa reikiin toisinkin päin, Lukitussokka vaan ei pysy paikallaan jos tapit on väärin.

Toinen puoli oli kyllä hieman tiukka, mutta mitä nyt voisikaan olettaa kun autolla on ikää reilut 20 vuotta. Viilaa, rasvaa, santapaperia ja varovasti vasaraa. Nyt ne on sitten oikein laitettu, mutta motivaatio ja polvet ei enää riittäneet jarrumäntien liikutteluun. Kiristin sentään etupyörän laakerin, tosin moinen välys kielii siitä että laakeripinta on jo pettänyt. Mut vähän rasvaa + tiukkaus niin voi pysyä nipussa joitakin kymmeniä tuhansia kilometrejä. 320 tuhatta kun on takana niin varmaan alkaa olla laskettu elinikä ylitetty kirkkaasti.

Yöajelu eilen ajoi asiansa sikäli että ilmanpaineet tuli tarkistettua ja jälkikiristys suoritettua, mutta vuoden ensimmäiset varsinaiset oharit ei paljon paluumatkalla mieltä lämmittäneet.

Muinoin kaverini (kaunis nainen) totesi isän työautoa pestessään ettei ole nähnyt likaisempaa autoa.

Tiedossa oli että katolle varsinkin tarvis tehdä jotain. No ei auttanut liuotin, ei painepesu, ei sieni, ei karkeampi sienikään.

Lopulta sitten löysin painepesuriin terassiharjan- siis sellaisen missä on pyörivä kokolaila kova harjapää. Se ja pesuainetta + pesuri ja kuutio vettä. Ei katosta kiiltävää tullut, eikä vanhus muutekaan näytä uudelta, mutta etäisesti valkoinen muistuttaa valkoista ja musta mustaa.

Auraviitat on tien loppupäässä paikallaan. Alkupäähän turha laittaa vielä kun rehtorin lapsoset tai sen naapurin kakarat repii ne kuitenkin.

Kesäkumit pesuun ja talvikumit omaan autoon alle. Etujarrut alkaa näyttää satuloiden remontoimistarvetta. Kummallakin puolella 3 mäntää liikuu hyvin ja neljäs kanittaa.

Eilen erehdyin tilaamaan soraa. Mitään kiirettä ei ollut, mutta puhelusta parisen tuntia niin sorakuski oli perille. Muuten hyvä, mutta rautakaupan jakeluautokuski ei ollut osannut ajaa kymmenen metriä leveää väylää tontille vaan oli tukkinut levynipulla tien ja puunipun täräyttänyt keskelle ainoaa paikkaa mihin sorakasetilla olisi päässyt kunnolla kippaamaan.

Onneksi sattui rautainen kuljetusalan ammattilainen sentään sorarekan rattiin ja purki juurikin niin hyvin lastinsa kun se noissa oloissa oli mahdollista. Tänään niitä sitten lapoin vaihdettuani yhteen autoon renkaat. Sorat oikeaan suuntaan, sähkökaapeli suojaputkeen ja portaiden alus tasaiseksi. Toiseen portaikkoon kaivon liitos, eristys ja soraa päälle.

Näin on sit korttitalo taas yhden pykälän lähempänä valmistumista. Ainakin pohja on nyt luja ja kuiva.

Tulisija tuotti rakentajille vaikeuksia. Tulipesän luukun saranatapin asennus oli osoittautunut ylivoimaiseksi haasteeksi. Meni siinä minullakin aikaa kun ei ollut pihtejä, luukku oli tulikuuma ja samoin tietenkin koko tulisija. Luukun kun sai jäähdytettyä vedessä niin enää tarvi varoa ettei näpit pala kehyksessä ja sit hän se meni paikalleen että napsahti vaan.

Iltapäivällä painoin auraviittoja maahan miettien mihin soppaan oikein olen itseäni työntämässä.

Yksi poni oli karkuteillä, mutta muuten päivä meni loistavasti.

Eilisessä lehdessä oli sössitty nimet ja naamat, tänään ne oli sit korjattu. Ei mitenkään ihmeellistä, mutta kun kuvan oli sentään ottanut luokkakaverini kolmen vuoden ajalta.

Toisaalta tänään lehdessä oli myös vanha työnantajani keksintöineen. Siis keksintöineen joka on toisen ihmisen toimesta keksitty jo noin vuonna 2004 ja esitelty lehdessä, mutta tuskin patentoituna silloin kun keksinnöllisyyttä ei kovin paljoa ollut. No nyt sit pikkuisen lisää tuotteistusta ja raha vaihtaa omistajaa.

No nyt sitten keksitty järkevä sovellus ja johan alkaa tapahtua + hintalappu tutuun tyyliin sellainen että tuoteoikeuksillakin tulee keksijälle rahaa. Sehän on ihan oikein varsinkin silloin jos keksintö on oma.

Työ kävi tänään hankalasti. Jostain maailman kolkasta oli tullut niin paskaa polttoainetta että - 3 astetta teki suodattimeen kerroksen parafiinia ja sitten ei tullutkaan starttaamisesta mitään. Laturiin ja lohkolämppäriin kiinni + kuumailmapuhallinta suodattimen kylkeen. Tunti ja vähän yli pelkkään starttaukseen.

Aurinko laski työn touhussa, mutta takatyövalot eivät syttyneet, joten ymmärrettävästi työnteko loppui.

Renkaat tarvis vielä vaihtaa kun ruoka vähän laskeutuu.

Jäi rengasruletti huomiselle, mutta työvalot sain toimintaan ja nesteet lisättyä. Valitettavasti huomenna ei pääse heti ajoon vaan ensin renkaanvaihtoa, sit sorakasan siirto ja sit jos ehtii niin tän päivän hommat jatkuu.

Tänään kauhulla odotin kymmentä senttiä lunta. No ei onneksi tullut senttiäkään. Maa sentään oli jäässä ja sain hyvin etenemää kun maa kantoi.

Aamullla outo hetki puhelimessa. Kiva jutella ja kone lämpeni.

En ole kauheasti vuodattanut mieltäni ihmissuhteistani- ketäpä ne mahtaisivat ylipäätään edes kiinnostaa. En ajatellut aloittaa tänäänkään, vaikka nyt siihen olisi todellakin syy. En ole murheen alhossa ja iltapäivän aikana sain työmaalla aikaan oikein mukavasti sileää jälkeä, joten saa minun puolestani tulla talvi korttitalonkin tontille.

18-kulmio on niin ikään hyvällä mallilla ja saa ruveta seuraaviin pakollisiin hommiin.

Ei pitänyt tehdä la eikä su töitä, oli muita suunnitelmia. Totuus ei pala tulessakaan, mutta sen esiin saaminen voi viedä yllättävän kauan. Antoisaa on silti ollut- siis ns suhteen henkinen anti on ollut hyvä, ainakin minulle hyvää vaihtelua työntäyteiseen arkeen.

On totta että seuranani ollut nainen iskee naisiakin paremmin kuin minä- toisaalta koska vastuksena on minä niin siihen ei paljon tarvita. Jos tätä nyt ylipäätään joku lukee niin jos on sängyssä vaikkapa parin sadan väärän miehen tai naisen kanssa tai väärän miehen kanssa vuosia niin eikö saman asian aja ihan vain yksi ja ainoa mies tai nainen kun se vaan on oikea. Varmaan jollekin väärästä sängystä tai väärältä lattialta herääminen voi olla elämän suola ja hyvä anti, mutta minulle se ei sitä ole, eikä tule olemaan.

Joku voi olla polyamorinen- sitä olen täs pohtinut jonkun kuukauden pystyisikö siihen sopeutumaan?... Varmaan helpompi olisi sopeutua avioliittoon jos vaan nainen on oikea.