Kuulostaa hälyttävän tutulta

Läheisriippuvuus on ilmiö, jossa ihminen on pakonomaisen riippuvainen toisesta ihmisestä - usein puolisosta, lähimmäisestä tai asiakkaasta. Läheisriippuvuus on tärkeää erottaa terveestä riippuvuudesta, jota ovat mm. yhteenkuuluvuuden tunne ja sitoutuminen.

Läheisriippuvuuteen liittyvät piirteet ovat yksilöllisiä ja vaihtelevat suuresti äärilaidasta toiseen. Läheisriippuvainen voi olla toisaalta hyvin epävarma, epäitsenäinen, pelokas ja takertuva. Tällainen ihminen miellyttää toisia ja häntä ohjaavat toisten ihmisten tarpeet. Hän myös vähättelee itseään. Usein hän kysyy, mitä mieltä muut ovat hänestä. Hän muuttaa mielipiteitään ja arvojaan toisten mukaan ja hakee näin hyväksyntää ja turvaa.

Toinen ääripää läheisriippuvuuden ilmenemismuodoissa on vahvuuteen sairastuminen, jolloin ihminen on kontrolloiva, vakava, hallitseva ja aina järkevä. Hän vaatii itseltään täydellisyyttä. Hän huolehtii ja auttaa pakonomaisesti, kantaa vastuuta toisista ihmisistä, mutta ei omasta hyvinvoinnistaan. Hän uhraa elämänsä toisille.

Läheisriippuvuuden taustalla ovat usein heikko käsitys omasta itsestä ja huono itsetunto. Pelätessään hylätyksi tulemista läheisriippuvainen ei pysty sanomaan toisille ei. Siksi häntä voidaan käyttää hyväksi joko ihmissuhteissa tai työssä. Hänen on vaikea olla tasavertaisessa suhteessa toisiin ihmisiin, eikä hän kestä yksin jäämistä. Toisaalta hän voi eristäytyä läheisyyden pelossa. Tärkeimpänä tekijänä ovat emotionaaliset ongelmat. Läheisriippuvuudesta kärsivän on vaikea tiedostaa omia tunteitaan ja tarpeitaan. Siksi hän usein masentuu, stressaantuu tai menettää elämänhalunsa.

Läheisriippuvuuden kehittymisen taustalla voi olla lapsuudenaikaisia kokemuksia hylätyksi tulemisesta, turvattomuudesta, tuen ja rohkaisun puutteesta, vanhempien liiallisista vaatimuksista tai sitomisesta tai toisaalta liiallisesta sallimisesta. Läheisriippuvainen voi olla päihdeongelmaisen lapsi tai puoliso. Usein hän työskentelee hoitoalalla.

Toipumisessa pyritään löytämään terve aikuisuus, johon kuuluvat hyvät vuorovaikutussuhteet, kyky kieltäytyä toisten painostuksesta sekä toisten huomioonottaminen ja hoitaminen kuitenkaan itseä uhraamatta. Siihen kuuluvat elämän tarkoituksellisuus, terveet valinnat ja vastuullisuus. Tärkeä on myös tunne siitä, että pystyy itse vaikuttamaan tapahtumiin omalla käyttäytymisellään.

Oleellisinta on identiteetin selkiytyminen: käsitys omasta minästä, ominaisuuksista, tarpeista ja tunteista. Toipumisessa kohdataan oma sisäinen lapsi (aitous, herkkyys, luovuus, haavoittuvuus). Siinä vahvistuvat itsen kuunteleminen, hoitaminen ja arvostaminen sekä hengellisyys. Toipumisen myötä lisääntyy kyky hyväksyä elämän kulku sellaisena, kuin se on ollut. Opetellaan tulemaan toimeen omien puutteiden kanssa.