Ulkoilutan ajatuksia kuin koiraa ikään ... samalla kusetusreissulla toivon törmäileväni toisten koiruuksiin
Eikö susikoira opettajan pöydän vieressä enää riitäkään - siitähän joskus haaveilin katederilla keikkuessani!?
- Voe aekoja, voe tapoja!Taikka cityläisille ymmärrettävämmällä kikerokielellä:
- O tempora, o moresEttäkö liitutaulun sijasta naamataulu ...
Pysytäänpä linjoilla. Eli vanhain kirjain kimpussa.
Ämeriäkkylän kirjastosta Jussin tyrkyttämän hiihtoniilokirjan lisäksi myydään muitakin menokirjoja polkuhintaan. Vaan tämä vanha elämäntaivalkirja ei ole sieltä: Jouko Lehtonen Pannaan Ritolaksi. Weiilin+Göös, 1974.
Täälläpäin teki taannoin papinhommia kirjan toimittaneen niminen sydämellinen pappi, joka näemmä, googlausten jälkeen, osoittautuu, uhkarohkeasti sanottuna, kirjan takapiruksi tai siis tekijäksi. Siis saatiinpa taas uusi nimi kuuluisien ämeriäkkyläisten galleriaan sen Esa P:n, Värttinä Sarin & Marin sekä Reino L:n rinnalle - Jouko Lehtonen. Muilla ei puistopystöä tosin vielä ole kuin Esalla.
Peräseinäjoen susi Ville Ritola (1896-1982) palasi vuonna 1971 eläkepäiviksi Suomeen Amerikoista, minne 17-vuotiaana oli mennyt sisarussarjan perästä kun Frank-veli lupasi töitä riittävän. Monenlaisia töitä riittikin: elämäntyö tuli tehtyä pääasiassa rakennuksilla, jos monissa muissakin töissä. Paavo Nurmi kunnosti sitten Lauttasaaresta kaksion ja Ville Lisansa kanssa jätti Manhattanin taakseen ja palasi mitalit matkassa kotimaahan.
Noita olympiamitaleja Pariisista ja Amsterdamista oli kertynyt kaikkiaan 8: 5 kultaa ja 3 hopeaa. Mitalit hän sitten lahjoitti palkintokaappiin kotikuntansa Peräseinäjoen Kansalaiskoululle.
Juoksusankari hän oli ja peloton voimanpesä, joka joutui monenlaisiin mittelöihin, mutta kuudesta ryöstöstä huolimatta henki säilyi. Kertoo hän siitä laivatappelustakin, jota Suomessa puitiin aikoinaan kovasti kun olympiaporukka oli palaamassa Amsterdamin kisoista.
Jo silloin - huom! blogipotun otsikko - näyttävät lehdet liioitelleen: muka pahempi kuin Oolannin sota!
Laivalla juhlittiin, Pekkala vietiin putkaan ja Ville teljettiin hyttiin. Siinä koko homma. Kapteeni moitiskeli aamulla, etteikö Ritola tunne merilakia.
- Hitto, minä vastasin, - minä tunnen kaikki lait kun olen selvinpäin, mutta juovuksisssa minä en tunne mitään lakia.Napakan vastauksen kuultuaan asia oli sillä selvä ja kapteenille kuitattu.
Lehtosen kirja on lyhyt ja sieltä täältä harova ja haravoiva, mutta eläväinen. Tarkempaa tietoa voi kaivaa 500-sivuisesta elämäkertajärkäleestä, jonka tekijä on Ossi Viita: Suden hetkiä, Amerikansuomalainen olympiavoittaja Ville Ritola.
