Potkut - avioero - pakeneminen.
Kolme pointtia Katariina Vuoren Pula-ajalla-romaanin, Nordbooks 2015, ideaksi ja sisällöksi.
Nainen on toimittaja, joka elää varakkaan miehen siivellä. Mikko löytää uuden. Nainen jää tyhjän päälle. Vuokra-asunnon postiluukku työntää virallisia, alistavia ikkunakuoria, jotka lopulta avaamatta jäävät.
Karkuun! Maalle!
Pötkii pakoon.
Luonnon huomaan, luonnon helman suremaan. Pula-aikaa elämään. Ruohon syöntiin.
Leikkimään!
Nii-in, sieltä mökin vintiltä löytyvät kolmenkymmenen vuoden takaiset lapsuuden barbit. Barbi ja Ken olkoot nytkin terapeutteja, niille voi kertoa kaiken! Ihan vähän kuin lapsena leikkiä niillä: Ottaa mukaan veneeseen katiskalle, pitää kunnon bileitä vintillä. Kertoa miten vähäpätöisestä syystä päätoimittaja antoi potkut: kirjoitti jonkun silmäätekevän nimen väärin! Kertoa kuinka mielettömästi rakasti Mikkoa, yhä.
Vaikka ei elämä todella mitään lastenleikkiä ole.
Katariina Vuori on kirjoittanut potkitun naisen tarinan päiväkirjaksi, jossa lukija oppii syömään naisen mukana, kun muuta ruokaa ei koko kesässä ole, kaikki mahdolliset luonnonruohot, juuret sekä marjat lahnanläpyköiden lisäksi. Käy kuolemakin monta kertaa mielessä, liippaa liki viimeistään siinä vaiheessa kun nainen ottaa leipäveitsen esille, repii kymmenen paperilappua.
Viiteen lappuun kirjoittaa KUOLEMA, viiteen ELÄMÄ.
Päivämäärämerkinnät vähitellen unohtuvat, kun akku kännykästä loppuu ja läppärin mokkula ei toimi. Mutta tarina jatkuu.
Mielenkiintoisesti osaa Vuori pyörittää ahdistavaa tarinaa puitteiden supistuessa.
Vaikka aluksi tympäisi tuon Kenin ja Barbin mukana raahaaminen, mukaan kirjoittaminen, niin lopulta hyväksyy ne naisen seuralaisiksi, ovat välttämättömiä symboleja, aikaperspektiivin tuojia naisen historiaan: lapsenleikkiä sittenkinkö koko tämä turkanen elämä - vaiko tosi tiukkaa vääntöä, vaiko kumpaakin?
Sanalinkoon tai sanasadetukseen altistuu lukija Vuoren tekstin kimpussa ja oppii siinä sivussa melkoiseksi yrttien tuntijaksi, juurakkojen repijäksi, poimulehtien poimijaksi, marjastajaksi - mieskin, vaikkei mikään marjanpoimija olisikaan.
