hikotusta ... sivumerkkejä

Vuorossa Pron katsomisen jälkeen Pron luentaa.

Tehtävä ilmoitettu:
ks. otsikkoa ja kuvaa.
.

Tiernapojat
.
"Kultaa,
pyhää savua ja mirhamia :,:

ja mirhamia.

Potkut - avioero - pakeneminen.
Kolme pointtia Katariina Vuoren Pula-ajalla-romaanin, Nordbooks 2015, ideaksi ja sisällöksi.
Nainen on toimittaja, joka elää varakkaan miehen siivellä. Mikko löytää uuden. Nainen jää tyhjän päälle. Vuokra-asunnon postiluukku työntää virallisia, alistavia ikkunakuoria, jotka lopulta avaamatta jäävät.

Karkuun! Maalle!
Pötkii pakoon.
Luonnon huomaan, luonnon helman suremaan. Pula-aikaa elämään. Ruohon syöntiin.
Leikkimään!
Nii-in, sieltä mökin vintiltä löytyvät kolmenkymmenen vuoden takaiset lapsuuden barbit. Barbi ja Ken olkoot nytkin terapeutteja, niille voi kertoa kaiken! Ihan vähän kuin lapsena leikkiä niillä: Ottaa mukaan veneeseen katiskalle, pitää kunnon bileitä vintillä. Kertoa miten vähäpätöisestä syystä päätoimittaja antoi potkut: kirjoitti jonkun silmäätekevän nimen väärin! Kertoa kuinka mielettömästi rakasti Mikkoa, yhä.
Vaikka ei elämä todella mitään lastenleikkiä ole.

Katariina Vuori on kirjoittanut potkitun naisen tarinan päiväkirjaksi, jossa lukija oppii syömään naisen mukana, kun muuta ruokaa ei koko kesässä ole, kaikki mahdolliset luonnonruohot, juuret sekä marjat lahnanläpyköiden lisäksi. Käy kuolemakin monta kertaa mielessä, liippaa liki viimeistään siinä vaiheessa kun nainen ottaa leipäveitsen esille, repii kymmenen paperilappua.
Viiteen lappuun kirjoittaa KUOLEMA, viiteen ELÄMÄ.

Päivämäärämerkinnät vähitellen unohtuvat, kun akku kännykästä loppuu ja läppärin mokkula ei toimi. Mutta tarina jatkuu.
Mielenkiintoisesti osaa Vuori pyörittää ahdistavaa tarinaa puitteiden supistuessa.

Vaikka aluksi tympäisi tuon Kenin ja Barbin mukana raahaaminen, mukaan kirjoittaminen, niin lopulta hyväksyy ne naisen seuralaisiksi, ovat välttämättömiä symboleja, aikaperspektiivin tuojia naisen historiaan: lapsenleikkiä sittenkinkö koko tämä turkanen elämä - vaiko tosi tiukkaa vääntöä, vaiko kumpaakin?

Sanalinkoon tai sanasadetukseen altistuu lukija Vuoren tekstin kimpussa ja oppii siinä sivussa melkoiseksi yrttien tuntijaksi, juurakkojen repijäksi, poimulehtien poimijaksi, marjastajaksi - mieskin, vaikkei mikään marjanpoimija olisikaan.

http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/pula-ajalla/

• table diving
oli huvittavin Ylämyllyn-pojan neuvoista, joilla selviää maailmalla.
• dumpster divingille, keräävälle dyykkaukselle, oiva vaihtoehto jos on huutava nälkä ja haluaa ohimennen tyydyttää nälkänsä.
Ei kun kärppänä paikalle ja ravintolan pöydille jääneiden jämien kimppuun!

Eilen Karon kanssa rikastuimme, tänään Tomin kanssa köyhdymme. Semmoista vaihtelua elämä tarjoaa.

Kauppatieteiden kandidaatti Tomi Astikainen, I was born in Finland in 1981, kolusi nelivuotisella reissullaan Euroopan, Turkin, Marokon ja Väli-Amerikan mailit ja kilsat vailla sentinlatia. Palkkana ystävyyssuhteita pilvin pimein ja näkemys että ihmisestä on sittenkin olemaan ihmisiksi, kunhan omaan napaan tuijottaminen vähenee. Niin monenlaisiin napoihin ja vähään tyytyviin ja auttaviin yhteisöihin hän matkallaan tutustui.
Ainoastaan kolme kertaa henki oli katkolla, kun meri oli nielaista miehen, kun ripuliin söi antibioottia ja kun humaltuva mies viilteli kebabveitsellä selkäpiihin avohaavaa.

Ei Tomi mikään vötkyilijä matkoillaan ollut, vaan tavallaan ihan 'tuottavaa' työtä tekevä reissaaja, joka ei palveluksistaan palkkaa halunnut, koska vastapalveluina jossain muualla jossain muussa muodossa korvauksia sai monin verroin vastaanottaa: ruokaa, vettä, vaatteita, liftikyytiä, kattoa päänsä päälle, terveydenhoivaa ja ennen kaikkea ihmissuhteita - yhteisöllisyyttä yksin tai 'tytsin' kanssa vaellellessaan!
Noista perusasioista Miten elää ilman rahaa, Into 2015, melkeinpä tuossa tärkeysjärjestyksessä kertoo.

Kirja antaa vinkkejä ja vihjeitä maailmalle aikoville ihan käytännössä, termit tulevat tutuiksi ja kirjan nettilinkit auttavat tulevia matkaajia yhteyksien solmimisessa. Meille jotka emme maailmalle peukalolla aio matkustaa kirja lainaa rillit katsella reppumatkaajan silmin, miltä siellä mualimalla näyttää.
Mielenkiintoista, kieltämättä. Mutta myös tarpeeksi vaivalloista laiskalle löhööjälle, länsimaiselle elämän tuhlaajakuluttajalle, paitsi muutamille kansanurhokkaille.

Vuodet 2010-2014 maailmalla muovasivat uuden miehen ja mielen: "Vaikeinta paluussa on kuitenkin hyväksyä se valemaailma, jossa useimmat elävät."
Nyt elämä - ja ura! - jatkuu aika jännnän paikan ja tittelin turvin:
Toimitusjohtaja: Tomi Astikainen, omistaja: Keksintösäätiö.
*
**

**
*
http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/miten-elaa-ilman-rahaa/