• table diving
oli huvittavin Ylämyllyn-pojan neuvoista, joilla selviää maailmalla.
• dumpster divingille, keräävälle dyykkaukselle, oiva vaihtoehto jos on huutava nälkä ja haluaa ohimennen tyydyttää nälkänsä.
Ei kun kärppänä paikalle ja ravintolan pöydille jääneiden jämien kimppuun!
Eilen Karon kanssa rikastuimme, tänään Tomin kanssa köyhdymme. Semmoista vaihtelua elämä tarjoaa.
Kauppatieteiden kandidaatti Tomi Astikainen, I was born in Finland in 1981, kolusi nelivuotisella reissullaan Euroopan, Turkin, Marokon ja Väli-Amerikan mailit ja kilsat vailla sentinlatia. Palkkana ystävyyssuhteita pilvin pimein ja näkemys että ihmisestä on sittenkin olemaan ihmisiksi, kunhan omaan napaan tuijottaminen vähenee. Niin monenlaisiin napoihin ja vähään tyytyviin ja auttaviin yhteisöihin hän matkallaan tutustui.
Ainoastaan kolme kertaa henki oli katkolla, kun meri oli nielaista miehen, kun ripuliin söi antibioottia ja kun humaltuva mies viilteli kebabveitsellä selkäpiihin avohaavaa.
Ei Tomi mikään vötkyilijä matkoillaan ollut, vaan tavallaan ihan 'tuottavaa' työtä tekevä reissaaja, joka ei palveluksistaan palkkaa halunnut, koska vastapalveluina jossain muualla jossain muussa muodossa korvauksia sai monin verroin vastaanottaa: ruokaa, vettä, vaatteita, liftikyytiä, kattoa päänsä päälle, terveydenhoivaa ja ennen kaikkea ihmissuhteita - yhteisöllisyyttä yksin tai 'tytsin' kanssa vaellellessaan!
Noista perusasioista Miten elää ilman rahaa, Into 2015, melkeinpä tuossa tärkeysjärjestyksessä kertoo.
Kirja antaa vinkkejä ja vihjeitä maailmalle aikoville ihan käytännössä, termit tulevat tutuiksi ja kirjan nettilinkit auttavat tulevia matkaajia yhteyksien solmimisessa. Meille jotka emme maailmalle peukalolla aio matkustaa kirja lainaa rillit katsella reppumatkaajan silmin, miltä siellä mualimalla näyttää.
Mielenkiintoista, kieltämättä. Mutta myös tarpeeksi vaivalloista laiskalle löhööjälle, länsimaiselle elämän tuhlaajakuluttajalle, paitsi muutamille kansanurhokkaille.
Vuodet 2010-2014 maailmalla muovasivat uuden miehen ja mielen: "Vaikeinta paluussa on kuitenkin hyväksyä se valemaailma, jossa useimmat elävät."
Nyt elämä - ja ura! - jatkuu aika jännnän paikan ja tittelin turvin:
Toimitusjohtaja: Tomi Astikainen, omistaja: Keksintösäätiö.
*
**
**
*
http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/miten-elaa-ilman-rahaa/
Kirjoitettaessa soi Roskisdyykkarin balladi - https://www.youtube.com/watch?v=YLOKW9CSE6c
5 kommenttia
Vox Populi
28.3.2015 17:50
Arvoisa rahan päälle ymmärtävä hikkaj
Rahasta oot kirjottanut aina positiivisemmin kuin rahattomuudesta.
Siitä suurtienesti-Klitshkostakin, ja mitä näitä on.
No Attendosta !!
Yks romanityttö juuri pärjäsi viijettä vuotta ilman rahaa, ja synnytti vielä elättäjälleen neljä lasta ! Jotta tulopuolellen meni hyväntekijäin saldo.
Varmana kirjottaa kirjankin, kun on luvassa viistoista tonnia apurahaakin.
Niin hyvin ovat oikeus-Suomen asiat.
Ei edes kebabveitsellä viillelty, mitä nyt sähköjohdolla vähän selkää rapsittiin.
Meikäläinenkin oli vajaan vuoden intissä 64-65, eikä penniäkään mennyt elämiseen eikä asuntoon.
Roposia jopa antovat, vaikkei yhtäkään hyödyllistä hommaa tullut tuona aikana tehdyksi, eikä ois toimeentulon puolesta ees tarvinnut.
Tuhlooseen menivät viiskytpennoset !
Siksipä en oo asiasta mitään kirjottanut.
Vastaa kommenttiin
hikkaj
29.3.2015 10:16
voksi, sir
otapa huomioon ne monet ja lukemattomat luostari- ja munkkikammiokirjoitukset! Vastikään koko sarja: http://www.city.fi/blogit/hikkaj/luostari
Siellä rahaposa on taloks'jääneille tarpeeton.
Ei omaisuutta lain; se mitä tarvitaan niin talo tarjoaa.
Näin pääsiäisen alla ruoka tosin on kortilla.
Vaikka Kauppalehen peruja lie tuo rahan kiehtovuus jääny kummittelemaan, varsinkin ne warret.
ps
vai et muka hyödyllistä hommaa armeijasta löytäny!
Oot ollu vähän katsannossa rkp:läinen: puolue on kyniny itärajan puolustuksen nollille ja myyny venäläisille tarpeettomat vartioasemapaikat.
Vox Populi
29.3.2015 15:42
Arvoisa rahaa rajalle-hikkaj
Elä viännä sanomisiani !
En väittänyt, etten mitään hyödyllistä hommaa armeijasta l ö y t ä n y t.
Kirjoitin, etten t e h n y t mitään hyödyllistä.
Hyödyllisiä hommia kyllä löytyi :
Kapiaiset niitä näyttivät tekevän. Palkkaakin kuulemma saivat.
Äänenavauksia tekivät sekä metsänhoidollisia tehtäviä, kun osoittivat mistä metsänhoidollisesti haitalliset ylimäärähavut teltan pohjaan sopi riipiä.
Meikäläinen siellä jonon jatkona taapersi melkeen vuoden aivoja tyhjentämässä palkatta ja eläkekertymättä ynnä opiskelematta.
No, lykättiin sitä kouraan ykkösluokan ampumamerkki ja sotilaspassi.
Mihkään en oo niitä tarvinnut. Ei oo Voxista ollut ees puolustuskyvyn raunioittamiseen.
Enkä oo ees rajavartioasemia kelleen vanjallen myynyt !
Mutta miellän toki silloisen kuuskytlukuisen asemani ´uskottavan puolustuksen` mikroskooppisena osana asettumaan raskaan singon ynnä panssarimiinojen kera ´ystävällismielistä ja rauhaa rakastavaa` YYA-kumppaniamme vastaan.
Kyllä se Brezhnev varmana silloin tutisi :-)
Vastaa kommenttiin
hikkaj
29.3.2015 17:06
voksi, sir
uskottava on puolustuksesi ja perun viäntöni kun peräti ilmineeraat, kuinka 'miellän toki silloisen kuuskytlukuisen asemani ´uskottavan puolustuksen` mikroskooppisena osana asettumaan raskaan singon ynnä panssarimiinojen kera ´ystävällismielistä ja rauhaa rakastavaa` YYA-kumppaniamme vastaan'.
Lisätutinaa aiheutit tuolle hömerölle. Uskon.
Vaan Tapetoijjaan ei vaikutus enää uletu.
Anonyymi
5.12.2021 10:31
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin